Jos 9/11 olisi ollut Bin Ladenin käsialaa, niin miksi helvetissä WTC :hen osuneita koneita ei kaapattu New Yorkin kentältä samaan aikaan kuin Washingtonin kentältä olisi kaapattu Pentagonin kone. Näin oltaisiin ehditty tehdä tihutyö ennen kuin hävittäjät olisivat olleet niskassa. Kun koneet kuitenkin kaapattiin periferiasta, ei iskuilla (ainakaan kokonaisuudessaan) olisi ollut normaalioloissa onnistumisen mahdollisuuksia (siis jos usa:n ilmapuolustus olisi toiminut normaalisti)Kai sen Bin Ladeninkin olettaisi tämän verran tajuavan?
Yx pointti liittyen 9/11 -tapahtumiin
14
852
Vastaukset
- ilmapuolustuksen
toimintatapoihin ei kuulunut matkustalentokoneiden tuhoaminen.
Tapahtuman aikana sellainen käskytys saatiin aikaiseksi mutta sitä ei välitetty ilmassa olleille hävittäjille.
Miksikö, siksi että vallitsi täydellinen kaaos eikä kukaan tiennyt mitä oli menossa.- truthseeker
... minkään maan ilmapuolustuksen toimintatapoihin kuuluu matkustajalentokoneiden tuhoaminen. Silti sitäkin mahdollisuutta silmälläpitäen USA:n ilmapuolustuksella oli ja on tarkat toimintaohjeet.
Se, että käskytys saatiin aikaseksi mutta että sitä ei välitetty ilmassa jo olleille hävittäjille, on ainakin minulle aivan uutta tietoa. Voisitko selostaa hieman tarkemmin.
Ehkäpä niillä tunnustetusti juuri samaan aikaan menossa olleilla sota- ja terrorisminvastaisilla harjoituksilla oli jotain tekemistä kaaoksen kanssa? Voisi kuvitella, että esimerkiksi osana harjoitusta lennonvalvojien ruuduille ilmestyvät väärät objektit hieman hämäävät.
"The Federal Aviation Administration has evidence of a hijacking and is asking for NORAD support. This is not part of the exercise.
In a flash, Operation Northern Vigilance is called off. Any simulated information, what's known as an 'inject', is purged from the screens."
http://www.911truth.org/readingroom/whole_document.php?article_id=92 - katkeamisesta
truthseeker kirjoitti:

http://www.911truth.org/readingroom/whole_document.php?article_id=92on kerrottu "THE 9/11 COMMISSION REPORT"
http://a257.g.akamaitech.net/7/257/2422/05aug20041050/www.gpoaccess.gov/911/pdf/fullreport.pdf
seuraavasti
In interviews with us, NEADS personnel expressed considerable confusion over the nature and effect of the order. The NEADS commander told us he did not pass along the order because he was unaware of its ramifications.Both the mission commander and the senior weapons director indicated they did not pass the order to the fighters circling Washington and New York because they were unsure how the pilots would, or should, proceed with this guidance. In short, while leaders in Washington believed that the fighters above them had been instructed to "take out"hostile aircraft,the only orders actually conveyed to the pilots were to "ID type and tail."
Toinen hyvä lähde luotettavaan informaatioon on
NIST and the World Trade Center raportit
http://wtc.nist.gov/pubs/
joista löytyy mm. seikkaperäiset kuvaukset miten matkustajalentokoneiden törmäykset tuhosivat teräsrakenteiden lämpösuojat niin laajasti että 800C kuumuus pääsi heikentämään rakenteet siten että rakennusten sortuminen käynnistyi. - Cheneyn operaatio 911
katkeamisesta kirjoitti:
on kerrottu "THE 9/11 COMMISSION REPORT"
http://a257.g.akamaitech.net/7/257/2422/05aug20041050/www.gpoaccess.gov/911/pdf/fullreport.pdf
seuraavasti
In interviews with us, NEADS personnel expressed considerable confusion over the nature and effect of the order. The NEADS commander told us he did not pass along the order because he was unaware of its ramifications.Both the mission commander and the senior weapons director indicated they did not pass the order to the fighters circling Washington and New York because they were unsure how the pilots would, or should, proceed with this guidance. In short, while leaders in Washington believed that the fighters above them had been instructed to "take out"hostile aircraft,the only orders actually conveyed to the pilots were to "ID type and tail."
Toinen hyvä lähde luotettavaan informaatioon on
NIST and the World Trade Center raportit
http://wtc.nist.gov/pubs/
joista löytyy mm. seikkaperäiset kuvaukset miten matkustajalentokoneiden törmäykset tuhosivat teräsrakenteiden lämpösuojat niin laajasti että 800C kuumuus pääsi heikentämään rakenteet siten että rakennusten sortuminen käynnistyi.Täytyy muistaa, että NIST:in tehtävänä on totuuden peittely ja uskottavien valheiden keksiminen.
Paremmaksi tosin pistää 911-komissio, jonka johdossa oli itse Henry Kissinger. Kaikkien sotarikollisten, joukkomurhaajien ja valehtelijoiden äiti. - truthseeker
Cheneyn operaatio 911 kirjoitti:
Täytyy muistaa, että NIST:in tehtävänä on totuuden peittely ja uskottavien valheiden keksiminen.
Paremmaksi tosin pistää 911-komissio, jonka johdossa oli itse Henry Kissinger. Kaikkien sotarikollisten, joukkomurhaajien ja valehtelijoiden äiti.Kissingeriä jopa kehdattiin esittää komission johtoon, mutta se ei sentään mennyt läpi. Sen sijaan pallille pääsi Philip Zelikov, jolla on tunnetusti hyvin läheiset suhteet USA:n nykyhallinnon moniin jäseniin.
Komissio ei käsittele lainkaan esimerkiksi sitä, ettei (näköjään) julkaistuissa matkustajaluetteloissa ole yhtään arabinimeä:
http://911research.wtc7.net/planes/evidence/passengers.html
Muita asiaankuuluvia dokumentteja (flight manifests) ei ole suostuttu antamaan tutkijoille. - mistä
truthseeker kirjoitti:
Kissingeriä jopa kehdattiin esittää komission johtoon, mutta se ei sentään mennyt läpi. Sen sijaan pallille pääsi Philip Zelikov, jolla on tunnetusti hyvin läheiset suhteet USA:n nykyhallinnon moniin jäseniin.
Komissio ei käsittele lainkaan esimerkiksi sitä, ettei (näköjään) julkaistuissa matkustajaluetteloissa ole yhtään arabinimeä:
http://911research.wtc7.net/planes/evidence/passengers.html
Muita asiaankuuluvia dokumentteja (flight manifests) ei ole suostuttu antamaan tutkijoille.sä puhut "tutkijoina", joko tunnet itsesikin tutkijaksi...hei haloo
- *Kansalainen*
truthseeker kirjoitti:
Kissingeriä jopa kehdattiin esittää komission johtoon, mutta se ei sentään mennyt läpi. Sen sijaan pallille pääsi Philip Zelikov, jolla on tunnetusti hyvin läheiset suhteet USA:n nykyhallinnon moniin jäseniin.
Komissio ei käsittele lainkaan esimerkiksi sitä, ettei (näköjään) julkaistuissa matkustajaluetteloissa ole yhtään arabinimeä:
http://911research.wtc7.net/planes/evidence/passengers.html
Muita asiaankuuluvia dokumentteja (flight manifests) ei ole suostuttu antamaan tutkijoille....ettei niitä arabinimiä käynyt kukaan niihin matkustajaluetteloihin ennalta laittamassa?
Eikö sinustakin ole kummallista, kun kaikkiin mahdollisiin paikkoihin kuten lentokentille, ilmavalvontaan, ilmavoimiin, onnettomuustutkintaan, tiedusteluun jne vaihdettiin kenenkään huomaamatta Washingtonin lahjomat henkilöt, mutta sitten kukaan ei hokannut raapustaa Attan puumerkkiä matkustajaluetteloon? :) - hämy
*Kansalainen* kirjoitti:
...ettei niitä arabinimiä käynyt kukaan niihin matkustajaluetteloihin ennalta laittamassa?
Eikö sinustakin ole kummallista, kun kaikkiin mahdollisiin paikkoihin kuten lentokentille, ilmavalvontaan, ilmavoimiin, onnettomuustutkintaan, tiedusteluun jne vaihdettiin kenenkään huomaamatta Washingtonin lahjomat henkilöt, mutta sitten kukaan ei hokannut raapustaa Attan puumerkkiä matkustajaluetteloon? :)Missä kaikista arabikaappareista olevat turvakamerakuvat plus lentokenttähenkilökunnan lausunnot?
- truthseeker
mistä kirjoitti:
sä puhut "tutkijoina", joko tunnet itsesikin tutkijaksi...hei haloo
... itseeni (en ole kysellyt sivulla mainittuja dokumentteja), vaikka onhan tässä kovasti näitä asioita koetettu tutkia. :)
- nähnyt
hämy kirjoitti:
Missä kaikista arabikaappareista olevat turvakamerakuvat plus lentokenttähenkilökunnan lausunnot?
ainuttakaan, minä kyllä olen nähnyt vielä viime päivinäkin surffaillessani, se että löydänkö heti uudelleen onkin toinen juttu.
- hämy
nähnyt kirjoitti:
ainuttakaan, minä kyllä olen nähnyt vielä viime päivinäkin surffaillessani, se että löydänkö heti uudelleen onkin toinen juttu.
Minäkin olen kerran linkittänyt tänne sen kuuluisan kuvan näistä kahdesta kaapparista.
Mutta luulisi että kaikista on olemassa materiaalia. - Totuus?
hämy kirjoitti:
Minäkin olen kerran linkittänyt tänne sen kuuluisan kuvan näistä kahdesta kaapparista.
Mutta luulisi että kaikista on olemassa materiaalia.Tämän kyseisen kuvan lisäksi on olemassa materiaalia ainakin Dullesin kentältä....
- Totuus?
hämy kirjoitti:
Missä kaikista arabikaappareista olevat turvakamerakuvat plus lentokenttähenkilökunnan lausunnot?
Muistan jostain lukeneeni / nähneeni haastattelun tms Bostonin kentän työntekijästä, joka selvästi muisti Attan ja al-Omarin. Löytyisiköhän se jostain netistä....
- että muhammed attan
Totuus? kirjoitti:
Muistan jostain lukeneeni / nähneeni haastattelun tms Bostonin kentän työntekijästä, joka selvästi muisti Attan ja al-Omarin. Löytyisiköhän se jostain netistä....
isä kertoi vielä 2.9.2002 päivätyssä jutussa poikansa olevan yhä elossa. Tässä linkki:http://www.guardian.co.uk/international/story/0,3604,784452,00.html
ihmetyttää, jos hän valehtelisi, eikö hänen kuuluisi olla ylpeä marttyyrina kuolleesta pojastaan?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762115Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe361744Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi101461Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2331240Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu601223Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas161067Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv59980- 60973
Wau mikä kroppa Sofialla
Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja102670