Itken , itken , itken ja rukoilen.....
Vuosi sitten mieheni jätti minut. Mitättömän riidan seuraksena.
Vuoden olen rukoillut että saisin hänet takaisin kotiin ja perheemme ehjäksi , mutta voimat alkavat loppua ...
Rakkauteni häntä kohtaan on niin voimakas että hän on se oikea minulle, mutta miksi tässä kävi näin ?
Auttakaa minua rukouksessani jotta saan elämäni tärkeimmän asian (perheen) uudelleen kasaan.
Vuosi sitten mieheni jätti minut. Mitättömän riidan seuraksena.
Vuoden olen rukoillut että saisin hänet takaisin kotiin ja perheemme ehjäksi , mutta voimat alkavat loppua ...
Rakkauteni häntä kohtaan on niin voimakas että hän on se oikea minulle, mutta miksi tässä kävi näin ?
Auttakaa minua rukouksessani jotta saan elämäni tärkeimmän asian (perheen) uudelleen kasaan.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Olisitko onnellinen, jos saisit miehesi takaisin, mutta hän ei rakastaisikaan sinua... Ei kukaan lähde suhteesta mitättömän riidan vuoksi, jos rakkautta on tarpeeksi... näin ainakin luulisin?!
...mielestäni ei minkään kokoinen riita voi suhdetta katkaista,jos vain on tarpeeksi rakkautta sen ylläpitämiseen,kö ?!?
Toisaalta eihän sitä tiedä kuinka syvää ja todellista se tunne on toista puolta kohtaan alkujaan ollut...tai sen toisen tunnetta...?!?
Parisuhteet lienevät ikiaikainen konfliktin lähde ihmiskunnassa...josko pari on löytänyt sen todellisen,oikean puolisonsa tai sitten on ehkä vain kyse n.s. pakkoavioliitosta tai hetken mielijohteen aikaansaaman illuusion aiheuttaman euforian tulosta,joka ei todellisen reaalimaailman kasvoille iskemisen myötä voi kestää sitä tunteiden painetta...niin,yksilöitähän me ihmiset lienemme,kö ?!?
Niinpä...
Mieheni tavallisen perheriidan jälkeen otti ja lähti... (suutuspäissään) sanoi vain että takaisin en tule. Nyt kyllä sanoo rakastavansa, mutta on hän on ihmisenä sellainen, että kärsii mielummin (ja niinkuin nyt antaa koko perheen kärsiä ) ennenkuin myöntää tehneensä virheen.Ei siis voi palata luoksemme koska pelkää "menettävänsä kasvonsa". Hän pelkää ympäristön reaktiota ja ihmisten takanapäin puhumista.
Ymmärrän hänen ajatuksiaan sillä tiedän kuinka hänen ystäväpiirissä menetellään. Osaavat olla tosi julmia ja loukata. Väittävät pienistäkin asioista heikoksi.
Silti ... eikö rakkauden pitäisi mennä kaiken tämän edelle?
Sinun miehesi taitaa olla vielä kaveripiirin vaikutuksen alainen. Normaalille miehelle perhe on paras ja antoisa tukikohta. Ainahan perheessä tulee kahnausta,mutta molempien tulisi tunnustaa syylisyytensä ja pyytää ja saada anteeksi. Jospa miehesi nauttii tilanteesta, kun nauut häntä alvariinsa takaisin. Ala elämään omaa elämää ja vaikka väkisin irrottaudu ukostasi , niin eiköhän hänellä silmät aukea ,jos on auetakseen.Ukollasi on tainnut laueta uroshormooni päälle ja sitten jäänyt jarru päälle. Älä hyvä sisko elämääsi pane pilalle ,vaan nauti lapsistasi muusta sellaisesta hyvästä,mitä sinulla on.Rukoilen sinulle voimia ja siunausta elämään.
jaksamista ja kestämistä sinulle, tiedän mitä koet parhaillaan ja mitä tuntemuksia sinulla on.
Itselläni on samanlainen tilanne, vaimoni hakee eroa minusta, itse olen menossa perhe neuvontaan, vaimoni ei halua, on liika ylpeä tai sitten ei katso tarpeelliseksi.
On tosi hankalaa jos on todella näin, että on polttanut sillat takanaan ja kaverit merkitsevät niin paljon, eikö miehesi ymmärrä, että ainut henkilö jota hän satuttaa on hän itse, jos miehelläsi on tosiaankin järkeä ja ymmärrystä, niin hänen pitäisi ymmärtää, myös olla nöyrä, ja tulla asioissa puoli tiehen vastaan, jossain vaiheessahan hän joutuu nöyrtymään ja voi sitä tuskaa kun tulee se aika ja karmea totuus valkenee.
Yrittäkää vielä, menkää vaikka papin luokse tai perhe neuvojan, ihan teidän itsenne vuoksi ja tulevaisuuden.
Kiitos kannustavista sanoista ja tuesta. Oletan että olet sama Jarska joka tuolla ylempänä kirjoittaa oman tarinansa.
Vuosi on tosiaan kulunut .. päivälleen 13.8 ja nyt tuntuu että pikkuhiljaa rukouksiini alkaa tulla pieniä pieniä vastauksia. Alamme saada paremman keskustelu yhteyden (aiemmin sitä ei ollut lainkaan) Pystymme puhumaan asioista ja näin tuntuu että olemme jonkin verran lähentyneet. Mieheni ei toki edelleenkään halua terapiaan tai muualle joten käyn yksin kyselemässä neuvoja. Parhaiten minua on mielestäni auttanut Diakonissa jonka kanssa pystyn puhumaan kaikesta(myös uskon asioista) ja hän rukoilee kanssani ja antaa todellista tukea. Mitä en esim kunnan perheterapiasta kokenut saavani.
Silti minua häiritsee tämä ylpeys ja ulkokuori jonka mieheni haluaa säilyttää kaveripiirinsä suhteen. Usein tapaamme "salaa" etteivät kaverit ja hänen perheensä saa tietää .... miksi hän haluaa näin ... sitä en voi ymmärtää... Poikaa hän tapaa onneksi ihan avoimesti.
Toivon sinulle totisesti voimia sillä tiedän kuinka raskasta sinulla on. Rukoile saat voimia . Minäkin muistan sinua rukouksissani.
Luin justiin kirjan, sellaisen kun riisuva rakkaus, muistaakseni nymanin kirjoittama, oli yllättävää miten hyvä kirja se oli, vaimoni ei halunnut lukea kirjaa, mutta itselleni moni asia selvisi. Olen vain katkera tästä loppu tuloksesta, että vaimoni ei halua jatkaa missään olosuhteissa, vaan on päättänyt erota.
Ilon päivä, voi tätä iloa, sain pojan luokseni viikonlopuksi.
Valitettavasti pojasta on nähtävissä, mitä tämä ero on aihettanut, itkuherkkä ja pelokas että hänet jätetään, loppujen lopuksi suurin kärsijähän on lapsi.
Kun katson poikaani, niin täytyy sanoa että se on täydellinen Jumalan lahja, miten kaksi vajavaista ihmistä voi saada noin täydellisen pojan, jos pitäsi antaa pisteitä, niin tuumailun jälkeen antaisin 11 pistettä, moni muukin on kyllä samaa mieltä, vaikka periaatteesa 10 pistettä on maksimi.
Tuli mieleen että onko näin että ennemmin mies maansa myö kuin sanansa syö.
Olen elämäni aikana nähnyt paljon, niin hyvää kuin pahaakin ja loppujen lopuksi paljon typeryyttä ja jääräpaisyyttä, mikä siinä on että ennemmin mennään vaikka kuolemaan, kuin tunnustetaan vääryys, on myös sellaisia tullut vastaan, elämässä menestyneitä ja rikkaita, jotka olisivat olleet valmiita luopumaan koko omaisuudestaan, jos vaan annettais mahdollisuus pyytää anteeksi, kyllähän aina tälläiset asiat laittavat ajattelemaan, mielestäni meidän elämän tarkoitus suurelta osin on että oppisimme antamaan anteeksi ja ymmärtämään toista ihmistä.
Vaikutat hyvin omavoimaiselta ja tunnut tietävän, mitä Jumalan tulisi tehdä. Me emme voi tietää Jumalan tahtoa. Oman tahdon me tiedämme ja olemme valmiita antamaan neuvoja itse Jumalalle.Miehen ja poikien välinen ero on siinä,että oman tahdon luovutus tapahtuu Jumalan tahdolle ja polvihosupojat ajattelevat vain oman tahtonsa toteutumista.
Viina on paras asian ajaja ... se lyö maahan ja nöyryyttää ja hädissäni minäkin kolkutin AA:n ovea ja aloin tutustumaan Siihen Itseäni Korkeampaan Voimaan....Kutsun Häntä nimeltä Jumala
Jumala sukoon hyväksyä asiat joita en voi muuttaa, Rohkeutta muuttaa asiat jotka voin ja Viisautta erottaa nämä toisistaan. Tapahtukoon Sinun tahtosi, eikä minun.
Niinhän hyvin usein käy kun aikansa Hörhöilee ihmisten riesana, niin pää sekoaa lopullisesti ja sitten ollaan niin jeesusta ja elvistellään entisillä Hörhöilyillä AA-kerhoissa ja joka paikassa ystävilleen.
Eikä ole selkärankkaa moraalista puhumattakkaan
alkaa edes juomisen lopettettuaan eläämään itsenäisesti ja ottamaan vastuuta elämästään ja tekemisistään vaan Viina ja mömmöt vain vaihdetaan jumalaan.
Kukahan on Pakottanut sinutkin aikoinasi hörhöilemään jumalako? vai olisitko Sinä itse valinnoillasi sen aiheuttanut,ja nyt yrität jumalan avulla päästä kuin koira veräjästä pyhimyksen sädekehä pääsi päällä loistaen.
Vielä kehtaat toisia Tulla neuvomaan kun et ole osannut itsekkään elää elämääsi yhteiskunnan sääntöjen mukaisesti etkä edes Itsesi parasta ole pystytnyt tiedostamaan.
Sinulla ei todellakaan ole mitään neuvoja annettavaksi normaalien ihmisten elämän ongelmiin.!!!
Häpeä loppuikäsi omia tekojasi!
Niinhän hyvin usein käy kun aikansa Hörhöilee ihmisten riesana, niin pää sekoaa lopullisesti ja sitten ollaan niin jeesusta ja elvistellään entisillä Hörhöilyillä AA-kerhoissa ja joka paikassa ystävilleen.
Eikä ole selkärankkaa moraalista puhumattakkaan
alkaa edes juomisen lopettettuaan eläämään itsenäisesti ja ottamaan vastuuta elämästään ja tekemisistään vaan Viina ja mömmöt vain vaihdetaan jumalaan.
Kukahan on Pakottanut sinutkin aikoinasi hörhöilemään jumalako? vai olisitko Sinä itse valinnoillasi sen aiheuttanut,ja nyt yrität jumalan avulla päästä kuin koira veräjästä pyhimyksen sädekehä pääsi päällä loistaen.
Vielä kehtaat toisia Tulla neuvomaan kun et ole osannut itsekkään elää elämääsi yhteiskunnan sääntöjen mukaisesti etkä edes Itsesi parasta ole pystytnyt tiedostamaan.
Sinulla ei todellakaan ole mitään neuvoja annettavaksi normaalien ihmisten elämän ongelmiin.!!!
Häpeä loppuikäsi omia tekojasi!
Sinullako on sitten varaa kivitellä muita?? Minulle siveyttä on opettaneet entiset huorat ja rehellisyyttä entiset varkaat.Varsinaisesti en ole uskovainen, koska olen kiinostunut tämänpuoleisesta elämästä ja siitä , että täällä olisi mukava elää.Olen tullut maanpäällisestä helvetistä. Uskovaiset nähtävästi tähtäävät tuonpuoleiseen elämään.
Pyrimme pääsemään kaikenlaisista riippuvuuksista eroon, mutta riippuvuus Korkeammasta Voimasta ja AA:sta ei ole johtanut turmiollisiin tuloksiin.
Kirjoitit, että perhe on elämäsi tärkein asia.
Onko asia todella näin? Rukoilet kuitenkin Jumalaa. En tiedä, joten kysyn: Onko Jumala elämäsi toiseksi tärkein, kymmenenneksi tärkein, vai tärkeä vain silloin kun jokin häntä tärkeämpi asia pitäisi saada takaisin? Onko asiat silloin ok?
Silloin kun jokin muu kuin Jumalan valtakunta on elämämme tärkein asia, asiat ovat vaarallisessa jamassa. Kaikki muu on nimittäin tässä maailmassa häviävää, katoavaa, ja ainakin perin epävarmaa.
Terveys yleensä menee ennemmin tai myöhemmin. Ihmissuhteitamme jäytää synti - toisten synti haavoittaa meitä, ja oma syntisyytemme haavoittaa toisia. Varsinkin läheisissä suhteissa tämän saa kokea liiankin selvästi. Nautinnotkin saattavat kadota esim. länsimaissa yhä yleistyvän masennuksen myötä.
Jos elämä seisoo yhden, kahden tai muutaman peruspilarin varassa, jotka eivät ole Jumala ja hänen sanansa ja armonsa...todennäköisesti nuo pilarit jossain vaiheessa sortuvat. Ja silloin se on hirvittävää, putoamme jonnekin syvälle, koska mikään sortumaton pilari ei estä meitä putoamasta. Tästä "elämämme perustojen" sortumisesta Jumala haluaisi meitä varjella. Sen vuoksi Raamatussa on rakastavan Jumalan neuvoja ja kehoituksia siitä, että elämä kannattaa rakentaa yksin Jumalan varaan.
Muut asiat, esim. perhe, ihmissuhteet, terveys jne. ovat toki tärkeitä, mutta niistä ei ole elämää kannattelemaan, koska kaikista niistä saatamme joutua luopumaan elämämme aikana.
Jeesus neuvoo jättämään maalliset murheet kakkostilalle Jumalan valtakunnan katoamattoman kirkkauden etsimisen jälkeen: "Vaan etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttansa..." (Matt. 6:33) Älä anna minkään asian estää sinua etsimästä ensin Jumalan armoa Jeesuksessa Kristuksessa. Se on elämäsi kaikkein tärkein asia. Kun olet sen löytänyt, muut asiat asettuvat oikeisiin mittasuhteisiinsa. Silloin Jumala itse pitää sinun maallisistakin asioistasi huolen ja vaikka Hän viisaudessaan johdattaisikin sinua toisia teitä kuin itse haluaisit, tuskienkin tietä, voit luottaa siihen, että sinua kuljetetaan parasta mahdollista tietä Taivaan kotiin.
Vaikka mikä tahansa sortuu, Jumala ei sorru, Hän ei hylkää sinua. Hänen armonsa Kristuksessa pysyy, ja Hänen Sanansa pysyy. "Taivas ja maa katoavat, mutta minun sanani eivät katoa." (Luuk. 21:33)
Yksinkertainen Jeesuksen vertaus kalliolle tai hiekalle rakentamisesta on hyvä kuvaus ihmisen elämästä. Jokainen, joka kuulee Jeesusta, ja tekee hänen sanansa mukaan, rakentaa kalliolle. Kun elämässämme tulee myrsky, talon perustus koetellaan: "Alkaa sataa, tulvavesi virtaa ja myrskytuuli pieksee taloa, mutta se ei sortunut, sillä se oli rakennettu kallioperustalle." (Matt. 7:25) Toinen mahdollisuus on kuulla kyllä Jeesuksen sanat, mutta jos se ei saa meissä aikaan mitään, elämämme talo on hiekalle rakennettu. Ja Jeesus kertoo: "Alkoi sataa, tulvavesi virtasi ja myrskytuuli pieksi taloa, ja se sortui, maan tasalle saakka." Niin me sorrumme pohjalle. Jokainen meistä koetellaan.
Herra on armollinen kaikille, jotka tajuavat elämänsä sortuneen maan tasalle. Nyt eletään sitä armon aikaa, jolloin Jumala kutsuu kaikkia luokseen aloittamaan alusta. Anna elämäsi Hänen käsiinsä sellaisena kuin se nyt on. Pyydä Jeesusta olemaan elämäsi Herra ja Valtias, ja istumaan elämäsi valtaistuimelle. Pyydä, että Hän opettaisi sinulle mitä tarkoittaa se, että Hän on sovittanut kaikki syntisi kärsimisellään ja kuolemallaan ristin puussa. Pyydä, että Hän itse antaisi sinulle uskon lunastustyöhön, ja pitäisi kiinni sinusta.
Lue Raamattua, niin tutustut Jumalaan. Hän neuvoo rakkaudessaan: "teidän tulee tuntea minut ja uskoa minuun, ymmärtää, kuka minä olen" (Jes. 43:10) Lue vaikka Johanneksen evankeliumi, Roomalaiskirje ja Galatalaiskirje, ja katso mitä ne kertovat Jeesuksesta. Mitä hän teki, mitä puhui ja miten hän kuoli. Mitä sanotaan hänen kärsimisestään ja kuolemastaan?
Siunausta eheytymiseesi!
--------
"Murtunut mieli on minun uhrini, särkynyttä sydäntä et hylkää, Jumala." (Ps. 51:17/51:19)
Ystävät ovat tärkeitä, mutteivat kaikista tärkeimpiä. Onko sinun mielestä ystävät tärkeimpiä, kuin perhe, jos ovat niin, kaikkien laskuoppien mukaan, perhe hajoaa, koska mikään ei saa tulla puolisoiden ja perheen väliin ei edes Jumala eikä Jumala sellaista vaadikaan, kuka pystyisi mukamas kieltämään uskosa, kun se on sydämen asia, eli kuka voisi sanoa ettei rakkautta ole olemassa. on fiksuja ja viisaita kavereita, kuin myös sellaisia jolla on oma lehmä ojossa, jos esim. kaveri neuvoo jotain sellaisia asioita, jotka tulevat esim. perheen väliin, niin ei sellainen ole ystävä, vaan haluaa että, hän saisi kavereita, itselleen.
Ystävyys suhteet voivat myös olla mustasukkaista laatua, kuin myös manipuloivia.
Kukapa ei olisi tehnyt nuoruudessaan virhettä, ja jättänyt jonkun tytön sen takia että ystävät ovat ruvenneet mollaamaan tyttöä ja itekin ruvennut uskomaan kavereita, minä ainakin, loppujen lopuksihan kaverit pelkäävät, että kaveri jättää.
Joillakin on kaverit subjektiivisella tasolla ja toisilla objektiivisella, subjektiivisella tasolla, et näe kavereita kokonaisvaltaisesti.
Mielestäni uskovia on monenlaisia, kuin myös seurakuntiakin, ei pidä yleistää eri asioita, yhdeksi myytiksi, me ihmisetkin olemme erilaisia ja tarvitsemme erilaisia seurakuntia, kuin myös joko väljempää tulkintaa tai kovempaa.
Sitä en tiedä että miten Jumala laitetaan elämässä ykköseksi ja tärkeimmäksi, mielestäni Jumalaa ei saa arvostella ja pisteyttää, Jumala on yksinkertaisesti olemassa, kuin myös rakkauskin. Ajattelepa esim. mitä aviopuoliso ajattelee kun sanotaan että kaikista tärkein on Jumala ja rakastaa häntä eniten, muut ovat sivuseikkoja, eli siinä on avioliiton kriisi olemassa, siitä joko puhutaan ja selvitään, tai sitten erotaan, onko Jumala liittänyt puolisot yhteen, että sitten erottaisi, ei, vaan se on Jumalan sanan vastaista.
Jos sitten ero tulisikin siitä Jumal asiasta, niin Jumala saisi sitten katkeran palvelijan, enkä usko että se olisi Jumalan tahdon mukaista.
En edes viitsi puhua ihmeparantumisista, koska olen nähnyt miten ihmiset ovat pettyneet, siihen kun eivät ole parantuneetkaan ja ruvenneet epäilemään Jumalan olemassa oloa, olen kuullut puhuttavan että joku on parantunut jostakin, mutta kun ei ole edes tutkittukaan että onko edes ollut sairas ja sitten on mukamas parantunut jostakin vakavasta sairaudesta, tai lääkäri on sanonut että mahdollisesti sairastaa esim. ms tautia ja sitten ei olekaan, niin Jumala on sitten parantanut sen. Mielestäni Jumalan paras parannus on se että saa pätevät lääkärit ja hyvän hoidon sitten jos oikeasti todetaan sairaus.
Mielestäni kukaan uskovainen lääkäri ei ota ihme parantumisia todesta, joskus niitä tulee, muttei semmoisessa mitta kaavassa kuin puhutaa.
Kerron luovuttamisesta esimerkin avulla.
Mies oli pimeällä vuorella ja putosi. Hän sai oksasta kiinni ja jäi roikkumaan. Tuskissaan hän siinä rimpuili ja pelkäsi kuinka hänen kävisi.
Roikkuva mies kuuli Jumalan äänen joka sanoi:"LUOVUTA" Mies ei silti luovuttanut vaan roikkui ja roikkui. Lopulta hänen otteensa kirposi ja mies putosi 20 cm:ä eikä miehen käynyt kuinkaan.
Tämän miehen ei olisi tarvinnut kärsiä ollenkaan , jos hän olisi voinut luovuttaa heti kun jäi roikkumaan siihen oksaan.
Heikkoudessa on voima ja se auttaa jaksamaan.
Niin osuvasti sanottu, että pitäisi oppia luovuttamaan, helpommin sanottu kuin tehty, onko oikein, että suomessa puolet avioliitoista päättyy eroon, pitäisikö joskus luovuttaa ja ajatella liiton jatkumisen puolesta eikä taistella avioeroa, sitähän se on, ja henkisiä raunioita jää jäljelle, puhumattakaan lapsista, mitä heille tapahtuu, olemmeko tosiaan niin lapsellisia, itse keskeisiä nykyään että ajattelemme vain itseämme.
Onko oikein että sallimme avioeron niin helposti, ja rakkauden tilalle saamme vihan, jos tosiaan luovuttamisen hinta on viha, niin kyllä minä siitä oksasta pidän kiinni.
Vanhoilta ihmisiltä kuulee elämän viisauksia ja myös ohjeita elämälle, me nuoret luulemme voimamme tunnossa selviävämme kaikesta ilman apua ja iskemme samalla päämme mäntyyn.
Kannattaa luovuttaa yhteisen menestyksen nimissä, sillä yhteinen menestys tulisi olla ensisijalla.
Olet jo hajulla mistä on kysymys ja senkin ymmärrät, ettei se mikään helppo tie ole.Siihen kaikki sodatkin perustuvat:"Me olemme oikeassa te väärässä."
Monet keskustelut tahtoo mennä väittelyksi ja ainoa päämäärä on vain päästä voitolle.
Opittaisiin kuuntelemaan toista ja suvaitsemaan erilaisia mielipiteitä. Siinä varmasti sarkaa itsekullakin.
Paan tässä toisenkin jutun luovuttamisesta, jospa siitä olisi hyötyä jollekin. Tää keskustelujuttu on kuin tarjoilupöytä josta voi ottaa itselleen mitä haluaa. En siis tyrkätä tai tuputa...kerron vaan yhen jutun.
Ateisti oli joutunut merihätään etelänavalla. Hädissään hän päätti kokeilla rukousta ja niin vilppittömästi kuin hän osasi, tämä mies alkoi rukoilla Jumalaa, jotta miehen ei tarvitsisi kuolla. Noh, kohta tuli paikalle tutkimusretkikunta ja niin "ateisti" pelastui.
Myöhemmin joku sanoi tälle pelastuneelle miehelle, että Jumala pelasti hänet.
Siihen tämä mies vastasi:"Vitut minua mikään Jumala pelastanu, vaan tutkimusretkikunta!"
Tämä kertoo vaan siitä, että hädissämme moni meistä rukoilee ja unohtaa kiittää vaikka apua tulisikin.