Jumalan sana, tuli lihaksi, ja hänen nimensä on Jeesus, jota myös Kristukseksi kutsutaan. Jumalan sana, on Jumala Kaikkivaltias, ja Jumalan Henki, on se jonka kautta hän toimittaa tehtäviään tässä maailmassa. Jumalan Henki, on Pyhä, ja se tulee ihmisen sydämeen asustamaan, joka uskoo Isään Jumalaan ja Poikaan Kristukseen, joka Golgatan ristillä, vuodatti verensä ja uhrasi lihansa, jotta jokainen, joka uskoo ja tekee parannuksen, pelastuisi, ja eläisi iankaikkisesti.
Jumalan sana, on Kaikkivaltias, ja sen valtaistuimen vierellä, oikealla puolella, on Jumalan viisaus, joka hänen sydämensä ajatukset koettelee. Jumalan sana, on Väkevä Jumala, eikä sen edessä mikään väärä tai paha kestä. Jumalan kasvojen edessä, ei mikään kiero pysy, vaan se karkaa pimeyteen ja syvyyden kaivoihin, joissa se odottelee tuomiotaan, kun tuomioistuin asetetaan ja kirjat avataan.
Siulu ja henki, on annettu meille lainaksi, ja ne otetaan meiltä pois, ja Kaikkivaltiaalla on käsissään, niiden kohtalo; joko ikuinen rauha, tai ikuinen kaaos; jokaisen kohtalo, ratkaistaan sydämen teiden, tekojen, ajatusten ja sanojen perusteella. Punnitaan, onko sielu rakastanut pahaa, vai onko se mieltynyt hyvään; koetellaan, onko henki palvellut kuolemaa, vai elämän Herraa.
Kaikki päätyy Jumalan sanalla koeteltavaksi, mutta kuka on se, joka voi sanoa sanan, Jumalan sanaa vastaan?. Kuka on se, joka kumoaa Kaikkivaltiaan käskyn?. Kuka on se, joka tekee ikuisen liiton?. Kuka on se, joka on oikeus ja tuomio?. Kuka on se, joka on armo ja laupeus?. Kuka on se, jolla on elämä ja kuolema käsissään?. Kuka on se, jonka edessä voimallisinkin ja viisain, on voimaton, kuin hyönteinen, jonka ihminen sormenpäällään musertaa?. Kuka on se, jonka sana, on niin täydellinen ja totinen, että se kestää, vaikka kaikki muu katoaisi?. Kuka on se, joka oli, joka on, ja joka tuleva on?. Kuka on alku ja loppu?. Kenestä kaikki on lähtöisin, ja kenen luo palaava?. Eikö kaikki tämä, ole yhden käsissä?, vai onko toista?. Ei ole, vaan on vain yksi, josta kaikki on, ja joka kaiken koossa pitää, oman sanansa kautta, joka Jumala on.
Jumalan sana, ikäänkuin kuoli, ja se virkosi henkiin, kuin siemen, joka peitetään mullan alle, ja sen on kuoltava, ennen kuin se virkoaa ja alkaa versomaan. Jumalan sana, meidän sydämessämme, alkaa kasvamaan, kunhan me vain pyrimme, sille kuuliaiseksi nöyrtymään.
Tämän takia, jokainen sana, joka ihmisten huulilta lähtee, on tuomitseva hänet, joko ikuiseen pimeyteen, tai ikuiseen valkeuteen, jonka keskellä on Jumalan kirkkaus ja rakkaus, ikuinen rauha ja lepo; ei ole siellä murhaajaa ja valhettelijaa, vaan siellä on elämä ja totuus; ei ole siellä saastaa ja irstautta, vaan siellä on siveys ja todellinen kauneus; ei ole siellä mitään pahaa, vaan ainoastaan, ne jotka hyvää rakastavat. TÄmä kaikki hyvä ja totinen, on niiden ulottuvissa, jotka kuulevat sanan, uskovat sanan, pitävät vaarin sanasta, ja sen päälle perustuksensa laittavat; ja tämän sanan nimi, on Jeesus, jota myös Kristukseksi kutsutaan.
Asuuko sinun sydämessäsi, Kaikkivaltias, Kaikkitietävä, Kaikkinäkevä, Kaikkiymmärtävä, Luoja, joka kaiken näkymättömän ja näkyväisen, katoamattoman ja katoavaisen on tehnyt ja luonut, sanansa kautta, ja sen voimalla kaiken, kasassa pitämällä.
Ylistys ja kunnia, Isällemme ja Herrallemme, Kristukselle Jeesukselle, joka elää iankaikkisesti, eikä koskaan kuole, Amen.
Jumalan sana...
9
350
Vastaukset
- dtrhh4623he
Tämä on hyvä PROFETIA!
- Apostolinen
36 Varmasti tietäköön siis koko Israelin huone, että Jumala on hänet Herraksi ja Kristukseksi tehnyt, tämän Jeesuksen, jonka te ristiinnaulitsitte."
37 Kun he tämän kuulivat, saivat he piston sydämeensä ja sanoivat Pietarille ja muille apostoleille: "Miehet, veljet, mitä meidän pitää tekemän?"
38 Niin Pietari sanoi heille: "Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan.
39 Sillä teille ja teidän lapsillenne tämä lupaus on annettu ja kaikille, jotka kaukana ovat, ketkä ikinä Herra, meidän Jumalamme, kutsuu."
40 Ja monilla muillakin sanoilla hän vakaasti todisti; ja hän kehoitti heitä sanoen: "Antakaa pelastaa itsenne tästä nurjasta sukupolvesta".
41 Jotka nyt ottivat hänen sanansa vastaan, ne kastettiin, ja niin heitä lisääntyi sinä päivänä noin kolmetuhatta sielua.
42 Ja he pysyivät apostolien opetuksessa ja keskinäisessä yhteydessä ja leivän murtamisessa ja rukouksissa.14 Ja eräs Lyydia niminen purppuranmyyjä Tyatiran kaupungista, jumalaapelkääväinen nainen, oli kuulemassa; ja Herra avasi hänen sydämensä ottamaan vaarin siitä, mitä Paavali puhui.
15 Ja kun hänet ja hänen perhekuntansa oli kastettu, pyysi hän meitä sanoen: "Jos te pidätte minua Herraan uskovaisena, niin tulkaa minun kotiini ja majailkaa siellä". Ja hän vaati meitä.
16 Ja tapahtui meidän mennessämme rukouspaikkaan, että meitä vastaan tuli eräs palvelijatar, jossa oli tietäjähenki ja joka tuotti paljon tuloja isännilleen ennustamisellaan.
17 Hän seurasi Paavalia ja meitä ja huusi sanoen: "Nämä miehet ovat korkeimman Jumalan palvelijoita, jotka julistavat teille pelastuksen tien".
18 Ja tätä hän teki monta päivää. Mutta se vaivasi Paavalia, ja hän kääntyi ja sanoi hengelle: "Jeesuksen Kristuksen nimessä minä käsken sinun lähteä hänestä". Ja se lähti sillä hetkellä. - Etsijä
Tämä ei mielestäni ole ihan oikein sanottu:
>jokaisen kohtalo, ratkaistaan sydämen teiden, tekojen, ajatusten ja sanojen perusteella.<
Ainoastaan sellainen ihminen, joka EI OLE eläessään ottanut Jeesusta pelastajakseen ja puolustajakseen, tuomitaan noiden asioiden perusteella. Jos sensijaan ON uskonut Jeesukseen ja parhaan ymmärryksensä mukaan pyrkinyt noudattamaan lakia ( = rakastanut Jumalaa), silloin Jumala katsoo Jeesuksen jo sovittaneen kyseisen ihmisen syntiset teot.
Tästä sensijaan taas pidin:
>TÄmä kaikki hyvä ja totinen, on niiden ulottuvissa, jotka kuulevat sanan, uskovat sanan, pitävät vaarin sanasta, ja sen päälle perustuksensa laittavat; ja tämän sanan nimi, on Jeesus<
Tuo on mielestäni totta sellaisenaan.- tero-tapio_timonen
>>>jokaisen kohtalo, ratkaistaan sydämen teiden, tekojen, ajatusten ja sanojen perusteella.<
Ainoastaan sellainen ihminen, joka EI OLE eläessään ottanut Jeesusta pelastajakseen ja puolustajakseen, tuomitaan noiden asioiden perusteella. Jos sensijaan ON uskonut Jeesukseen ja parhaan ymmärryksensä mukaan pyrkinyt noudattamaan lakia ( = rakastanut Jumalaa), silloin Jumala katsoo Jeesuksen jo sovittaneen kyseisen ihmisen syntiset teot.
- alk.raimo
"Jumalan sana, ikäänkuin kuoli, ja se virkosi henkiin"
Ei kerro Raamattu, että Jeesus "ikäänkuin kuoli" ja
virkosi, vaan Jeesus kuoli oikeasti, kuin kuolevainenkin kuolee. Eikös se yksi Ilmestyskirjan pedon päistä sen sijaan "ikäänkuin" kuole ja virkoa eloon...Näin on Tero-Tapion uskonnollisfilosofiset monisanaiset opit jälleen viemässä harhaan!
Kannattaa koetella!- ...
raimolaisuutta. Kukaan ei ole mikään raimon mielestä paitsi raimo itse.
- tero-tapio_timonen
Eihän Jumala koskaan kuole, vaan hänen Henkensä poistui lihasta, joten liha oli hengetön kaksi päivää ja yötä.
Ja samalla tuossa kerrotaan, että kun Jumalan sana kylvetään meidän sydämeen, niin se ei lähde kasvamaan, jos meillä ei ole Kristuksen todistusta.
- merim.raimo
...,ja sen valtaistuimen vierellä,oikealla puolella,on Jumalan viisaus,joka hänen sydämensä ajatukset koettelee,?
- tero-tapio_timonen
Viisauden kirjassa, jossa on salomon viisauksia kerättynä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762087Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe361737Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi101426Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2291219Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu591209Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas161055- 60966
Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv58965