"Pellonraivaus on lopetettava
Suomen liittyessä EU:n jäseneksi oli maamme viljelty peltoala alle kaksi miljoonaa hehtaaria, tähän mennessä ala on kasvanut jo 400 000 hehtaarilla. Tämä siitä huolimatta, että EU:n pyrkimyksenä on ollut ylituotannon vähentäminen, mihin tuleva tukiuudistuskin tähtää.
Kun Suomi liittyi EU:n jäseneksi, kehotettiin viljelijöitä ilmoittamaan kaikki pellot tukirekisteriin, uusia peltoja ei enää pitänyt ottaa tukien piiriin. Kuitenkin MTK:n junttaamana alettiin kaikessa hiljaisuudessa lähinnä Pohjanmaalla ja Pohjois-Savossa raivata uusia peltoja, mitkä vastoin aikaisempia päätöksiä junailtiin tukioikeuksien piiriin.
Raivattujen metsien joukossa on paljon sellaista alaa, mikä on aikoinaan saanut isot metsittämistuet ja verovapauden, ja nyt rankavaiheessa ne raivataan maataloustukia tuoviksi pelloiksi. Raivausinnon ja laajentamisen tekee ymmärrettäväksi C-alueella maksettavat valtaisat tukiaiset, esimerkiksi eräs tunnettu kainuulainen MTK-maidontuottaja saa Suomen valtion kassasta vuosittain liki puoli miljoonaa mummonmarkkaa ylimääräisiä kansallisia tukia, päälle vielä normaalit EU-tuet luonnonhaittakorvauksineen, ja EU:n korkeimman tuottajahinnan.
Lisäksi kotieläintilat saavat tuotantorakennuksiin 70 % investointiavustuksen, samoin korkeat tuet rehuvarastoihin ja korjuukoneisiin. Näitä tukia ei tarvitse maksaa takaisin.
Nyt tukiuudistuksen yhteydessä on MTK iltalypsyllään ”huomannut”, että C-alueen maidontuottajille on muodostunut 20 miljoonan euron ”tukivaje”. Pääministeri Vanhanen on jo luvannut varata budjettiin tämän rahan.
Sosiaali- ja terveysministeriön budjetista on otettu vuosittain lähes miljardi mummonmarkkaa maatalouden lomituksiin, pois terveydenhoitorahoista.Missään muussa maailman maassa ei tämmöistä valtion kustantamaa lomitusjärjestelmää tunneta.
Alunperin myös muittenkin alojen pienyrittäjät kuuluivat tämän tuen piiriin, mutta Ahon hallituksen keskustalaiset heittivät heidät ulos tästä järjestelmästä. Uusien peltoraivioitten ottaminen tukien piiriin on johtanut siihen, että kaikkien peltohehtaarien tukia on leikattu. Myös viljatilan cap-tukea on siirretty vastoin EU-liittymissopimuksen ehtoja nurmelle, tänä vuonna tuo leikkaus vie viljatilan cap-tuesta liki 10 %.
Tämänkin mulkkauksen takana on maataloutemme pahin syöpä MTK.
EU-liittymissopimuksessa pohjoisen tuen ehtoihin kuului, että tämä tuki ei saa aiheuttaa tuotannon kasvua C-alueella. MTK junaili kolme vuotta sitten tähän sellaisen muutoksen, että nyt tuotanto voi kasvaa lähes rajatta. MTK on lähtenyt myös ajamaan AB-alueen maidontuotantoa alas, jotta etelän maitokiintiöt voidaan siirtää C-alueelle.
Uusimpien tietojen mukaan ruotsalaiset sianlihan- ja kananmunien tuottajat ovat ottamassa Brysselissä esille Suomen kilpailua vääristävät ja vientimarkkinoita sekoittavat kansalliset tuet. Myös virolaiset maidontuottajat suunnittelevat samaa.
Maa-ja metsätalousministeriön virkamiehet suhtautuvat kielteisesti raivioitten ottamiseen tukien piiriin.Kuitenkin poliittisesti sitoutunut maatalousministerimme aikoo hyväksyä tuet, hänelle puolueen etu on tärkeämpi kuin maataloutemme tai koko yhteiskunnan etu.
Oikeudenmukaisuuden nimissä kaikki EU-jäsenyyden aikana raivioiksi hävitetyt metsät pitäisi istuttaa raivaajien kustannuksella uudestaan puuta tuottaviksi metsiksi.
Lännen mies"
MielipideAamulehti Sunnuntai 3. lokakuuta 2004
Paskajussille maksetaan pelloista?
2
106
Vastaukset
- jopa on
Olen myös huomannut itse maalla asuvana, että peltoja raivataan lisää jatkuvasti. Ei tunnu minusta järkevältä. Tuista taas coisin todeta, että kyllä maatalous kuppaa systeemiä aika lailla, mutta ei se ole ainoa. Myös teollisuus käy ahkerasti veronmaksajien kukkarolla. Huvittavinta on, että pahimpia kuppaajia ovat suuret ja keskisuuret hyvin kannattavat yritykset.
- jos kaupunkilaiset
Jos kaupunkilaiset tietäisivät, että heidän ruokaansa pidetään paskassa ensin, niin eipä kelpaisi kotimaan ruoka.
Voisi sitten ostaa puhdasta, kemikaaleilla kasvatettua ja geeniparannettua ameriikasta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762087Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe361737Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi101426Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2291219Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu591209Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas161055- 60966
Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv58965