Pahalta näyttää, Suomessa on edessä presidentin vaalit ja presidentiksi ollaan valitsemassa saamaton pillu jo etukäteen, miksi yleensä pitää vaalit jos tulos on selvillä. Ihmetyttää ettei Suomeen kyetä valitsemaan presidenttiä, vahvaa persoonaa suomalaista ja suomalaisuutta arvostavaa henkilöä puoluekantaan katsomatta.
Tosiasia taitaa olla niin karu, että suomalaisuuden arvostaminen ja suomalaisuus on vahvassa laskussa. Itseäni tällaista pientä yksilöä ihmistä kuitenkin huolestuttaa tällainen tyhmyys ja yksinkertaisuus. Suomen armeijan kenraalien ja esikunnan pitää olla valmiina, elämme aikoja jolloin Euroopan laajuinen räjähdys on käsillä. Tällaisessa tilanteessa tämä epäisänmaallinen lehmä globalisaatio ajatuksineen on oltava valmiina syrjäyttämään ja nopeasti.
Mitä Halonen on tehnyt Suomen hyväksi, millaisia sisäpoliittisia kannanottoja hän on esittänyt, ei minkäänlaisia, eikä koskaan. Euroopan tilanne on epävakaampi kuin 30-luvulla. Hyvinvointivaltio puheet ovat nykyisin ulkokultaisia saivarteluja ja heti perään on tuputettu hyvinvoinnin jakaantumisen tärkeyttä globalisaatio tasolla.
Mitä meitä suomalaisia hyödyttää Indonesian tai Kiinan työllisyys ja hyvinvoinnin jakautuminen tasapuolisesti koko maailmaan väestölle, ei mitenkään. Miten kehitysmaiden hyvinvointi takaa Suomen menestyksen kansainvälisesti, ei mitenkään. 175 000 kuolee nälkään joka viikko, enemmän kuin tsunami onnettomuudessa, ei sekään kiinnosta, ei siitä puhuta. Puhutaan vain taloden jakaantumisesta.
Minua kiinnostaisi enemmän työpaikkojen säilyminen Suomessa, suomalaisen valtion omaisuudesta huolehtiminen. Miten tästä on huolehdittu, koko omaisuus on hävitetty ulkomaalaisomistukseen ja demarit ovat toimineet pääarkkitehteina, olleet mukana keskeisessä asemassa jokaisessa hallituksessa. Suomen väestö on hiukan yli 5 miljonaa ihmistä, koko maailman mittakaavassa se on vuonna 2030 vain 1/3000 osa maapallon väestöstä. Me emme todellakaan voi vaikuttaa maailman nälkä ja talous ongelmiin, mutta ajaudumme tätä menoa niihin itse. Teollisuuden työpaikat vähenevät ja Halonen puhuu väestön ikääntymisestä ja työvoiomapulasta, sekä muusta mambo jambosta. Tämä on ehkä pienin huolenaiheemme, me emme elä pelkällä palvelualalla, politbyroo tyylisellä komu ajattelulla maailman asioita ei hoideta.
Maaseudun alasajaminen on ollut meneillään jo 15-vuotta, valtion yritykset myyty, rahamarkkinat vapautettu ja globalisaatio edennyt kansainvaelluksen mittasuhteisiin. Hyvinvointia ei ainoastaan viedä kehitysmaihin, nyt myös pahoinvointia tuodaan Suomeen.
Haluaisin tietää yhden asian mitä Halonen on sisäpoliittisesti lesbojen ja homojen asian lisäksi ajanut päämäärätietoisesti. Sellaista asiaa on tosi vaikea etsiä, se on kuin neulan etsimistä heinäsuovasta. Joulurauhan julistus, itsenäisyyspuheet, käyttäytyminen ja lausunnot. Mitään sanomatonta hapatusta ja globalisaation puolustamista. Halonen on kuin syöpä Suomelle ja tästä joudumme luultavasti kärsimään vielä seuraavankin kauden ajan.
Minä äänestäisin tällä hetkellä vaikka Stalinia puoluekannasta riippumatta, jos hän vain keskittyisi suomalaisten hyvinvoinnin kehittämiseen ja turvaamiseen. Olemme hakoteillä ja pahasti, pian tältä tieltä ei ole enää paluuta kuin ruotsin kaltaiseen mätään yhteiskuntaan, jossa jo ulkomaalaiset määräävät kaikesta.
Kaikkea ei tietenkään voida mitata rahalla, ei hyvinvointia eikä kehitystäkään, mutta minne me olemme menossa, mihin me lopulta päädymme. Elämä on yhtä talousuutisten tuijottelua ja pörssikurssia, maahanmuuttajia ja pakolaisia pidetään pelastajina vaikka maassa on vielä 300 000 työtöntä. Suoraa demokratiaa ei noudateta missään asiassa ja kansalaisten hyvinvointi on sivuseikka. En usko, että Kekkosen aikaan täälä olisi pakolaiset ja maahanmuuttajat saaneet asuntoja jos suomalaisia nukkuu sillan alla. En usko, että Suomeen olisi tuotettu työntekijöitä muualta vain siksi, että he suostuvat tekemään paskatöitä halvalla, tämäkin on huomattu kuplaksi, eivät he teekkään töitä vaan elävät meidän verorahoillame. Työnantajat maksakoon työstä kunnon korvausta, vähentäköön opitioita ja voitto-osuuksiaan. Kyllä työ tekijän löytää jos siitä maksetaan kohtuullinen korvaus.
Jos jotain puoluettá on Suomessa vedätetty niin demareita, SDP:tä jonka pitäisi olla työläisten asialla, eikä nälkämaiden ruokkijana.
HALONEN
2
189
Vastaukset
- mutta presidenttinä
se tulee jatkamaan.
Ikävä kyllä.
Laastaripää reissu Martti.
Vahvan markan ei devalvoida, lama Manu.
Rähmällään itään pelle Kekkonen.
Repikää näistä. - huu
Henkilöit Suomen ongelmat nyt yhden henkilön harteille.
Presitentin, jonka valtaoikeuksia on jo säädetty niin minimiin, että jos niitä vielä vähentäisi, ei jäljellä olisi enää suurinpiirtein normaaleja keskimääräisiä kansalaisoikeuksiakaan.
Kehitysmaapolitiikan suhteen sinulla on taas pallo hukassa, kuten aiemminkin on huomattu.
Totta on, että niin se on keskimäärin niidenkin osalta, ketkä sitä leipätyönään tekevätkin, joten et ole täysin väärässäkään.
Mikrolainamalli ja velkojen anteeksiantaminen olisi kuitenkin oikea suuntaus, eikä avunannon lopettaminen.
Kehitysapu sellaisenaan ei riitä, mutta ongelmat ovat pääasiassa länsimaista perua ja IMF ja WTO pitävät kehitysmaissa rakenteellista väkivaltaa yllä edelleenkin.
Suomalainen globaalikapitalisti taas ryöstää työmme tuloksen Kiinaan ja muihin kehitysmaihin, joten on pelkästään poliittista propagandaa syyttää maamme ongelmista pelkästään demareita.
Tietysti Lipposen, Kalliomäen, Mönkäreen ym. kaltaiset oikeistodemari-työväenpetturit tulisi saattaa edesvastuuseen sikailuistaan.
Halosesta en tiedä, että lintu vai kala, mutta taitaa olla kuitenkin paras vaihtoehto, ellei se hihhulivastaisuudestani huolimatta olisi kenties se kristillisten?
Katotaan sitten, kun ovat vaalikeskusteluissa!
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h302861Jos vedetään mutkat suoraksi?
Niin kumpaan ryhmään kuulut? A) Niihin, jotka menevät edellä ja tekevät? Vai B) Niihin, jotka kulkevat perässä ja ar1062671Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv292377Vain vasemmistolaiset ovat aitoja suomalaisia
Esimerkiksi persut ovat ulkomaalaisen pääomasijoittajan edunvalvojia, eivät auta köyhiä suomalaisia.491904Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska141503- 321473
- 291199
Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1021193- 1771183
En vain unohda
Sitä miten rakastuneesti olet minua katsonut. Oliko tunteet liian suuria että niistä olisi voinut puhua.711015