tosi asia

onhan

Monet uskoivat, että Israelin ja palestiinalaisten syksyllä 1993 solmima Oslon sopimus olisi johtanut yhden nykyajan pitkäaikaisimmista ja vaikeimmista konflikteista ratkeamiseen. Näin ei kuitenkaan ole käynyt. Vastuu rauhanprosessin epäonnistumisesta lankeaa tietysti molemmille osapuolille, mutta ensisijaisesti Israelille, joka vilpittömän rauhantahdon sijasta on käyttänyt ylivoimaansa painostaakseen palestiinalaisia epäoikeudenmukaisiin sopimuksiin.

Syksyllä 2000 alkaneen palestiinalaisten uuden kansannousun aikana on kuollut jo toistatuhatta ihmistä, useimmat heistä palestiinalaisia. Israelin armeija on murhannut siviilejä, ampunut kohti rauhanomaisia mielenosoittajia, tulittanut ja tuhonnut palestiinalaisten asumuksia ja syyllistynyt muihin vakaviin ihmisoikeusrikoksiin. Itsemurhaiskut ja muu palestiinalaisten väkivalta on tietysti yhtä lailla tuomittavaa, mutta se on nähtävä suurimmaksi osaksi Israelin väkivallan seurauksena.

Israelin/Palestiinan konfliktia on yritetty turhaan ratkaista väkivalloin jo yli 50 vuotta. Ihmisten tappaminen ei kuitenkaan ole luonut edellytyksiä israelilaisten ja palestiinalaisten rauhanomaiselle rinnakkainelolle, se voidaan saada aikaan vain tekemällä molempien osapuolien oikeuksia kunnioittava rauha. Oikeudenmukaisen rauhan edellytys on Israelin vetäytyminen miehitetyiltä alueilta Gazasta ja Länsirannalta ja palestiinalaisten itsemääräämisoikeuden tunnustaminen.

Israelin harjoittama brutaali väkivalta kansannousun kukistamiseksi lietsoo vain lisää väkivaltaa ja suvaitsemattomuutta kummallakin puolella; sen sijasta Israelin hallituksen tulisi aloittaa neuvottelut palestiinalaisten kanssa uudelta, tasa-arvoiselta pohjalta valmiina todellakin lopettamaan kaikkien vuoden 1967 sodassa valtaamiensa alueiden miehittäminen.

Israelilaisten tuotteiden ja Israeliin suuntautuvan lomamatkailun maailmanlaajuinen boikottikampanja voisi olla hyvä tapa painostaa sitä tähän - samanlainen laaja kampanja oli merkittävältä osaltaan kaatamassa Etelä-Afrikan apartheid-hallitusta reilut kymmenen vuotta sitten.

Linkkejä boikottikampanjasivuille:
Matzpun
Kolmenkymmenenviiden Israelissa ja muissa maissa asuvan juutalaisen huhtikuussa 2001 tekemä aloite maailmanlaajuisen Israel-boikottikampanjan käynnistämisestä. Samassa osoitteessa voit allekirjoittaa aloitetta tukevan vetoomuksen. Vetoomus löytyy suomennettuna täältä.
Boycott Israeli Goods
Sivut sisältävät mm. luettelon Israelin vientituotteista sekä Israelin markkinoille investoivista ulkomaisista liikeyrityksistä.
Boikott Israel (Norja)
www.boycottisrael.co.uk
Palestine Solidarity Campaign

copy paste

jos jonkun JUMALA käskee muuttaa toisen maalle
niin eihän siitä voi seurata muuta, kuin ikuinen
viha/sota

4

215

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • K-J

      Kirjoituksesi heijastelee hyvin sitä asennetta, jota eurooppalaiset tiedotusvälinnet lähinnä edustavat. Periaatteessa siis kaikki on Isreaelin syytä ja lopulta sinun mielestäsi vielä Jumalan syytä, mitäs Jumala, kysymättä sitä muilta, käski isrelilaisia aikoinaan muuttamaan Palestiinaan. Nyt kun israelilaiset ovat palanneet siihen maahan, jonka Jumala heille aikoinaan lupasi, ei heitä sieltä kukaan tule ajamaan pois, yksinkeraisesti siitä syystä, että mitä Jumala on kerran luvannut israelilaisille profeettojensa kautta - se on ja pysyy - eikä siihen boikottikampanjat auta ja vielä vähemmän Iranin Presidentin puheet.

      En kiellä sitä, etteikö Israelilla ole osuutta väkivallantekoihin, mutta se ei ole koko totuus. Aina kun palestiinaiset saavat maistaa omaa lääkettään, media rientää oitis kuvaamaan palestiinalaisia ja heidän kärsimyksiään. Harvemmin media kuvaa tasapuolisesti israelilaisten kokemia kärsimyksiä.

      Palestiinalaiset itsemurhapommittajat ( Israelin taholta ei onneksi tarvitse pelätä tällaista) kieltämättä vaikuttavat jonkun verran lomasuunnitelmiin, mutta vain jonkun verran.

    • Sieg Heil

      Iranin presidentti Adolf Ahmadinejadi on kehottanut islamilaisia tuhoamaan juutalaiset. Että eikös asia nyt sitten järjestykin Sinulle parhaiten sopivalla tavalla.

      • piikkiq

        , mutta mitä uutta se iranin presidentti sanoi. Jo 1960 - luvulla alkoi palestinalaiset laskemaan että minkä palan saa sitten kun Israel on tuhottu. Opiskelu ja muu turha ajan käyttöhän olisi silloin ollut turhaa ja olisi este päästä etusilalle kun saaliinjako alkaa.

        Ja kun tämä saaliinjako ei ole vieläkään toteutunut niin katkeruus lisääntyy pakolaisleireillä.

        Joku fiksumpi olisi jo aikaa sitten vaihatnut maisemaa ja alkanut oman elämän.

        Mutta kuten ulkoministerimme niin kannustvasti on todennut että tämä leireillä kytevä katkeruus vähän niinkuin oikettaa itsemurhaiskut niin ehän sitä kannata lannistua ja odottelu leireillä jatkuu.

        Ja onhan se kauheaa itsekkyyttä Israelinpuolelta olettaa että heillä on oikeus elää omassa maassaan ihan ilman itsemurha pommeja ja ohjusiskuja.

        Tuli vain mieleen, että mitähän Euroopan sosialistit sitten tekisi jos Israel ja Palestiina saisivat rauhan aikaan. Nythän on niin turvallista käydä "vallankumous" taistelua nojatuolissa ja lipittää punaviiniä ja jäystää patonkia ja kanustaa palestiinalaisia uusiin iskuihin.

        sosialistit tarvitsevat palestiinalaisten kurjuutta sillä muuten nojatuolivallankumous ei olisi mahdollista. Ja samalla haaveet siitä jonain päivänä avautuvasta diktaattorin paikasta murenisi.

        Mutta koitetaan ymmärtää ja toivotaan että Israel saa lopulta oikeuden olla olemassa ilman jatkuvaa uhkaa...

        piikkiq

        ps. sosialismi on rikos ihmiskuntaa vastaan

      • sosialistiksi
        piikkiq kirjoitti:

        paljastunut Lipposen aatetoveri! Siis, mene provoilemaan lastentarhaan!

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4138
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      27
      3019
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2320
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1338
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      919
    6. 133
      901
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      822
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      766
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    Aihe