Yleisen oikeustajun mukaan, jos ostaminen on kiellettyä, niin silloin on myös myymisenkin tulisi
olla kiellettyä. Perusteluna käytetään, että maksullisen seksin myyjä on
usein parittajan "otteessa", joka pakottaa myyjän hänen oman tahdon
vastaiseen toimintaan. Lailla yritetään suojata/turvata "uhrin" asemassa
olevaa seksin myyjää, koska hänen katsotaan olevan uhri, jota ei tulisi enää
enempää rangaista. Yhdenvertaisuus lain edessä ei toteudu sekä yksilön
perusoikeuksia loukataan, sillä verrattuna esim. koko ajan pahenevaan ja
kasvavaan huumeongelmaan. Huumekaupassa, jossa huumeiden myyntiketju on
yleensä melko pitkä, myyntiketjun alimpana ja viimeisimpänä lenkkinä on
usein ns "katumyyjä", joka on useimmissa tapauksissa itsekin
päihderiippuvainen ja samalla huumeiden käytön uhri, joka rahoittaa oman
huumeiden käyttönsä myymällä huumeita. Nykyisen lain mukaan pienempienkin
huumausaine erien myyjä tuomitaan melko koviinkin rangaistuksiin riippumatta
siitä onko hän "uhri" tai rikollisliigan tähän lainvastaiseen toimintaan
pakottama henkilö. Tässä kohtaa yksilön perusoikeudet ja yhdenvertaisuus
lain edessä ovat selkeässä ristiriidassa. Huumekaupassa "uhrin" asemassa
oleva myyjä sekä ostaja tuomitaan rangaistuksiin, toisin kuin esimerkiksi
samassa rikollisorganisaatiossa toimiva seksin myyjä on täysin vapaa
sanktioista, vaikkakin hän toiminnallaan yllyttää/provosoi ostajaa
lainvastaiseen toimintaan.
Miksi laki ei ole kaikille sama?
1
177
Vastaukset
- Naaras
Tämä löytyi netistä.
Prostituution kieltäminen on useastakin syystä väärin:
1) Jos prostituoitu nähdään uhrina, niin hänen tekojensa kriminalisointi olisi loogisesti sama kuin vaikkapa pahoinpidellyksi joutumisen muuttaminen rangaistavaksi.
2) Jos taas hän ei ole uhri, niin olisi hänen yksilönvapautensa ja itsemääräämisoikeutensa loukkaamista kieltää häntä hyödyntämästä ruumistaan taloudellisesti.
3) Jos hän on uhri ja todelliset syylliset halutaan kiinni, pitäisi nimenomaan luoda kannusteita prostituoidulle paljastaa nämä, ei luoda rangaistuksi joutumisen riskiä.
Olen aiemmin ollut sitä mieltä, että ostamistakaan ei voisi kriminalisoida, koska se on toinen puoli kauppatapahtumaa, jonka toisen puolen on oltava laillinen. Tässä kohdin olen alkanut muuttaa hieman mieltäni, koska kohtalaisen perustellusti voidaan väittää, että vaikkapa itä- ja etelänaapurista reissaavien prostituoitujen asiakkaan pitäisi tänä päivänä tietää, miten mafia näitä orjuuttaa ja siten tietää avustavansa itse hyväksikäyttöä. Mutta tämä puoli pitäisi ratkaista virallistamalla prostituutio jotenkin, ts. luomalla systeemi, jossa vapaaehtoisesti alalla olevat voivat osoittaa asiakkaalla laillisuutensa.
Sinänsä en itse ole vakuuttunut siitä, että prostituutio on harjoittajalleen henkisestikään terveellistä. Myönnän kuitenkin, etten pysty tätä perustelemaan juuri muulla kuin omalla, ehkä lievästi seksiä mystifioivalla ja romantisoivalla näkemykselläni siitä, että sen pitäisi aina olla omasta nautinnonhalusta tapahtuvaa molemmille osapuolille. Ja toisaalta, vaikka näkemykseni olisikin oikea, niin yhteiskunta ei voi kieltää ihmisiltä epäterveellisesti elämistä.
Aihetta sivuten: Korkein Oikeus kumosi äskettäin erään prostituoidun korvausvaatimuksen koskien pidätysaikaista ansionmenetystä (kun ei voinut harjoittaa ammattiaan). Perustelu oli varsin kummallinen: ammatin katsottiin olevan "yleisesti paheksuttu". Tämä oli perin kummallista, koska prostituution harjoittaminen on Suomessa laillista. Mahtoikohan KKO oivaltaa, minkä miinan he rakensivat esimerkiksi turkistarhaajille ja erinäisille muillekin laajahkoa vastenmielisyyttä herättävien ammattien harjoittajille, esim. puhelinmyyjille? Tähän asti näitä on puolustettu arvostelijoita vastaan argumentilla, että kyseessä on laillinen elinkeino. Nyt KKO on vetäissyt peliin linjauksen, joka vie tältä argumentilta pohjan
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762074Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe361733Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi101412Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2291213Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu591203Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas161048- 60962
Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv58961