"Miksei me ole ennen keksitty noin makeeta fuulausta?", kyselee porvari ja naureskelee osakekursseja lukiessaan.
Osaako Sauli edes hävetä vai kirkastuuko tuo "mitä tuli tehtyä" vasta myöhemmin? Tappionkin tullessa kansa naureskelee "duunarien ehdokkaalle" vielä pitkään...
SAULI LIMBOSI KAMPANJANSA KÄYNTIIN
4
244
Vastaukset
- huvitukseksi
Mainostoimisto Bob Helsingin Niinistölle myöntämä arvonimi "työväen presidentti" lienee samanlaista nokkelointia kuin jos SAK valitsisi sloganikseen "Elinkeinoelämän keskusjärjestö", Tukiainen sanoo.
- Niinistö haluaisi varmastikin, että voisi käydä kampanjansa puhtaalta pöydältä. Työväki muistaa kuitenkin kovin hyvin esimerkiksi Niinistön valtiovarainministeriaikaiset esitykset työttömyysturvan leikkaamisesta tai työehtosopimusten yleissitovuuden purkamisesta, Tukiainen muistelee menneitä. - Chydeniusko
On tainnut vuodet Bryssässä aivopestä Niinistöstä TAISTOLAISEN. Eiköhän pankkikin huomaa miehen uudet elkeet, ja Sauli lauleskelee kohta kuin KOM 60-luvulla "juna yksinäistä miestä kuljettaa".
Toivottavasti Pohjois-Korea antaa sällille turvapaikan, porvari ei voi enää takinkääntäjää äänestää!!- Eetvartti.
Taisi Saulille tulla pelkkä kirjoitusvirhe vaan kuten joku jo ehti todeta.Eli sen piti olla oikeesti,Sauli:Tyänantajien pressaehdokas.:))))
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762025Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe361709Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi81358Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu591171Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2241169Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas161024- 60945
Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv58934