"Matti Vanhanen ei "kosiskele vain vasempaa", Matti Vanhanen haluaa olla aidosti sekä oikean että vasemman sektorin yhteinen RAKENTAVA presidentti.
Matti kokoaa Suomen kansan isällisesti ja johtaa kuin isä lapsiaan turvallisesti jokaiselle lapselleen parasta toivoen eteenpäin.
Jokainen ihminen on arvokas oli hän poliittiselta ideologialtaan vasemmalta tai oikealta. Jokaisen oma ideologia on tärkeä ja arvokas. Kaikkia tarvitaan. "
Koko kansan MATTI
5
187
Vastaukset
- jotta pärjää
Vaalin 1. kierros käydään kaikkien ehdokkaiden kesken ja jakauma tulee noudattamaan pohjakannatusta
/- kampanjan onnistuminen.
Sdp vas 35% 5% (istuva presidentti)
Kesk 25% 5% (istuva pääministeri)
Kok 20% - 0%(outsider)
muut 20% -10% (no comments)
Tästä nähdään, että 1. kierroksen äänimäärä ovat noin:
Halonen 1 200 000 ääntä
Vanhanen 1 100 000 ääntä
Niinistö 600 000 ääntä
Muut 200 000 ääntä
2. Kierroksen äänestyksessä kokoomusäänet (n. 70% 1.kierroksen äänistä) jakautuu puoliksi Haloselle puoliksi Vanhaselle, 200 000 molemmille:
JOTEN RATKAISEVIKSI TULEE PIENPUOLUEIDEN 200 000 irtoääntä:
Halonen 1 400 000 ääntä /- 200 000
Vanhanen 1 300 000 ääntä /- 200 000
Vaikka Halonen näyttää olevan 100 000 ääntä edellä, Vanhanen näyttää tässä pelissä kuitenkin niukalta voittajalta, onhan pienpuolueiden ehdokkaat lähinnä oikeistolaisia.- juhanz
Tuohon "analyysiin" ei usko kukaan!!!!!!!!!!
- nätisti
eikä vilkuilla sivuileen.Mutta niinhän Matti on ollutkin.Silmälaput kuin orhilla ikään.Demareitten kanssa on nyt oltava sovussa kun ollaan yhteisiä päätöksiä tekemässä se on taas eri asia kuka huutonsa vastaa.Matti on vain kepun mieliksi ehdokkaana se on vähän samallaista kuin suomalaisten jalkapalloilijoitten maailmanmestaruutta tavoitelemisessa, että ei toivoa voitosta mutta mukana on oltava ja raha palaa. Isällisesti voi johtaa lapsiaan siten ettei pidä kuria ja eikä tiedetä missä porukoissa lapsoset kulkee.Kuitenkin parasta toivoen.
- Wilma
enempi se Matti kokoaa Suomen naisia kun Suomen kansaa.... Muistikos Matti-poika lapsiaan kun ruattinlaivalla piti hauskaa Kaarinan kanssa? Ja lehtijuttujen mukaan myös kotonaan.
Muutenki on kepu aika tekopyhä puolue. Niinku se Lankiakin joka ihan pelkästä myötätunnosta laittoi raskaaksi jonku ikäneito puoluetoverinsa. Avioerohan siitäkin seurasi. Perhearvot kunniaan, toivoo kepu :)- siinä
nätti tyttö valittavana sinulle. Ei ole ollut aviossa, ei lapsia, ei eroa ei mitään pahaa, puhdas kuin pulmunen. Mitä nyt vähän jonkun aviossa olevan miehen kanssa seikkaillut, hyvä niin!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874028Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242891No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452310- 341311
- 10899
- 131875
- 6844
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12811Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124756- 11750