Vihreät syövät sanasa ja periaatteensa joka ainut päivä. Piti muka olla kierrätystä, heh! On muka lentovero, pah!
Hautala ja Hassi molemmat ovat rikastuneet lentämällä Brysseliin ja takaisin sekä laskuttamalla saastutuksella maltaita.
Mitä uutta vihreät ovat tuoneet politiikkaan? Punaisten, sinisten ja mustien poliittisten broilerien joukkoon on vain ilmestynyt vihreitä broilereita.
Siinä kaikki. Lentäviä broilereita, jotka ovat kahlinneet itsensä jumbojettiin.
Hautala ja Hassi - lentävät
4
223
Vastaukset
- uunopressaksi
kuinka kiehtovaa je ihmeellistä!
Jännityksestä kippurassa odotellaan Uuno Uskomattoman jättimegapaljastuksia!
Uuno presidentiksi ja kaikki ongelmat poistuvat, hän nuhtelee tuhmia meppejä ja taitaapa panna osan ihan vankityrmään!
Uunon ehtymättömästä ajatusten tonavasta säteilee ihmeellistä viisautta niin että Kim Il Sungkin katsoo kateudesta vihreänä!- oligarkia
Robert Michelsin mukaan jokaisessa organisaatiossa vallitsee ns. oligarkian tendenssi eli taipumus harvainvaltaan. Hänen mielestään jo pelkkä organisaatio itsessään johtaa oligarkiaan, koska siinä johtajat ovat johdettavia ylempänä ja heitä on vähemmän.
Organisaation, kuten puolueen johto tulee kuitenkin taloudellisesti ja sosiaalisesti riippuvaiseksi asemastaan, ja heidän työnsä onnistuminen edellyttää jäsenistöltä sisäistä homogeenisuutta sekä lojaalisuutta johtoa kohtaan. Näin syntyy käskysuhde, joka ei Michelsin mukaan ole demokraattinen vaan oligarkkinen.
Oligarkiaan johtavat Michelsin mukaan joukkojen apaattisuus ja kykenemättömyys - joukkojen halu tulla johdetuiksi. Joukot kaipaavat vahvaa johtajaa, joka kertoo heille, mitä heidän pitää tehdä. Johtajat oppivat asemiinsa päästyään esim. hallitsemaan sellaisia poliittisia ja lainsäädännöllisiä yksityiskohtia, joita joukot eivät ymmärrä. Johdetut kokevat johtajat korvaamattomina suunnannäyttäjinä.
Oligarkia johtaa Michelsin mukaan siihen, että poliittisten asemien säilyttämisestä tulee johtajille pääasia. Johtajat ovat valmiita tinkimään periaatteistaan tarpeen mukaan, jos se edesauttaa heidän omaa vallassaoloaan. Näin organisaatio, joka on alunperin luotu edistämään demokratiaa, on muuttunut harvainvallan välineeksi.
Oligarkia johtaa Michelsin mukaan siihen, että poliittisten asemien säilyttämisestä tulee johtajille pääasia. Johtajat ovat valmiita tinkimään periaatteistaan tarpeen mukaan, jos se edesauttaa heidän omaa vallassaoloaan. Näin organisaatio, joka on alunperin luotu edistämään demokratiaa, on muuttunut harvainvallan välineeksi.
- suojattomat
Sanovat, että he saavat tehdä näin, saavat muuttaa maksamansa lipun hinnan 10-kertaiseksi, ja vielä sanovat että heillä laillista, ja vielä verovapaana, näihinkö ei pysty suomen lait
Ennen kahlitsivat itsensä puihin, nyt lentokoneissa kiinni, hyvin tuottavasti- uunopressaksi
ihmeellisiä asioita...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p475515Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "612476Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella181910Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1481782No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol361652- 171643
Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v5142881-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome181125Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy771098Joutuuko Suomi24-palvelu taas oikeuteen ?
Nämä Purraa ja Perussuomalaista johtoa pedofiilian suojeliana pitävän kirjoittajan viestit eivät vain poistu täältä. Se2281089