etelän mies kolaroi

voi tollerot

Asun Oulussa, joka on iso kaupunki ja täällä on paljon liikennettä. Ei täällä silti kolaroida yhtä paljon kuin Etelä-Suomessa, siis lähinnä Helsingin sisääntuloteillä. Se kertoo, että etelän mies on kiireisempi ja agressiivisempi liikenteessä kuin pohjolan mies. Täälläkin on monesti ruuhkaa, mutta ei täällä sen takia toisen perään ajeta, että ajetaan niin agressiivisesti. Etelän mies ajaa agressiivisesti, ja seuraa edellä olevan puskurissa kiinni vaikka tämä ajaisi suoraan mereen. Tai tyypillisin esimerkki, autojono on pysähtynyt, etelän mies vaihtaa kaistaa ja painaa kaasua, ennen kuin hän huomaakaan, on myös vasen kaista hieman edempänä pysähtynyt, ja sitten rysähtää kun on niin kiire ettei huvita jarruttaa. Se on pohjolan mies, sanoi hän, se osaa ajaa autolla.

36

2113

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • baana2

      ettei etelässä ole totuttu potkukelkkoihin ja puimakoneisiin normaalissa liikennevirrassa kuten siellä pohjoisessa. Joten jättäkääpä ne vempeleet kotiinne, kun seuraavan kerran uskallatte sivistyksen pariin tänne etelään.

      • kyllä järki tiellä pitää

        kyllähän se tosi on että kaikki tiellä liikkujat täytyy huomioda että eiköhän teidän etelän "autoilijoiden "ois parasta jättää autot talveksi talliin ja kulkea joukkoliikennevälineillä niin ette oo haittoina ettekä aiheuta vaaraa liikenteessä

      • hmh..

        Jos täällä on liikenteessä myös potkukelkkoja ja puimakoneita niin sehän kertoo entisestään sitä, että me täällä pohjosessa olemme paljon parempia ja rauhallisempia kuskeja kuin te.
        Jos liikenteen seassa liikkuu potkukelkkoja ja puimakoneita niin on kyllä melko hyvin, että silti selvitään kolareitta.

        Hyvä me pohjoisessa asuvat.

      • kyllä järki tiellä pitää
        hmh.. kirjoitti:

        kyllä hmh..on oikeassa

        Nyt vain pidätte ne vempeleet siellä pohjoisessa. Kun täällä autoilijoiden keskuudessa ne aiheuttavat selkeästi närästystä.

      • baana2
        kyllä järki tiellä pitää kirjoitti:

        kyllähän se tosi on että kaikki tiellä liikkujat täytyy huomioda että eiköhän teidän etelän "autoilijoiden "ois parasta jättää autot talveksi talliin ja kulkea joukkoliikennevälineillä niin ette oo haittoina ettekä aiheuta vaaraa liikenteessä

        ettei täällä etelässä ole hitaan ja holtittoman liikenteen kaistoja niihin tottuneille pohjoisen "kuljettajille".

      • kyllä järki tiellä pitää
        baana2 kirjoitti:

        Nyt vain pidätte ne vempeleet siellä pohjoisessa. Kun täällä autoilijoiden keskuudessa ne aiheuttavat selkeästi närästystä.

        kyllähän se niin vain on että niitä puimureita ja kelkkoja löytyy aika paljon enemmän tampereen alapuolelta ku täältä pohjoisesta eli otahan selvää asioista ennenkuin munaat taas ittes

      • kyllä järki tiellä pitää
        baana2 kirjoitti:

        ettei täällä etelässä ole hitaan ja holtittoman liikenteen kaistoja niihin tottuneille pohjoisen "kuljettajille".

        no eipä ole kyllä niin eli me oikeat autoilijat joudutaan ajamaan TEIDÄN hitailla ja vielä holtittomimmilla kaistoilla mutta ei me silti siellä etelä suomessa kolaroida kuitenkaan

      • baana2
        kyllä järki tiellä pitää kirjoitti:

        kyllähän se niin vain on että niitä puimureita ja kelkkoja löytyy aika paljon enemmän tampereen alapuolelta ku täältä pohjoisesta eli otahan selvää asioista ennenkuin munaat taas ittes

        oletteko joukolla tulossa suvijuhlille? Ja jo oikein Tampereella tulossa. No ensi kesäksi olette sitten lykkineet kehälle asti. Pitäisikö pelottaa?

      • nero
        baana2 kirjoitti:

        oletteko joukolla tulossa suvijuhlille? Ja jo oikein Tampereella tulossa. No ensi kesäksi olette sitten lykkineet kehälle asti. Pitäisikö pelottaa?

        kyllä MEITÄ pelottaa ku joutuu tulemaan sinne etelänvetelien joukkoon joilla ei autot pysy hanskassa onhan se jo todistettu

      • baana2
        nero kirjoitti:

        kyllä MEITÄ pelottaa ku joutuu tulemaan sinne etelänvetelien joukkoon joilla ei autot pysy hanskassa onhan se jo todistettu

        Tulette siististi junalla. Pysyvätpähän etelän teiden pientareet puhtaampina sinne sammahtaneista ja kolaroineista pohjoisen "kulkupeleistä".

      • baana2
        kyllä järki tiellä pitää kirjoitti:

        no eipä ole kyllä niin eli me oikeat autoilijat joudutaan ajamaan TEIDÄN hitailla ja vielä holtittomimmilla kaistoilla mutta ei me silti siellä etelä suomessa kolaroida kuitenkaan

        Kolaroitte tästedes muualla kuin etelässä.

      • tavu
        baana2 kirjoitti:

        Kolaroitte tästedes muualla kuin etelässä.

        joo osaattepa te nähtävästi rutata peltiä paljon paremmin kuin me oikeat pohjoisen autoilijat,eli ei me tulla sinne ajelee ku teillä on niin hankalaa siellä ku niitä liikenne sääntöjäkin on niin paljon ja vielä talvikin on kerran vuodessa.mutta älkää tekään tulko HARJOITTELEMAAN sitä autolla ajoa suksiboxienne kans tänne puolen kehäkolmosta.

      • baana2
        tavu kirjoitti:

        Nimenomaan siellä pohjoisessa sijaitsee etelän autoilijoiden ja teidän muidenkin harjoitusalue. Mukavaa on puimureiden seassa pujotella. Eivät häiritse turhat liikennesäännöt menoa.

      • kom
        baana2 kirjoitti:

        Nimenomaan siellä pohjoisessa sijaitsee etelän autoilijoiden ja teidän muidenkin harjoitusalue. Mukavaa on puimureiden seassa pujotella. Eivät häiritse turhat liikennesäännöt menoa.

        etelänmiesten harjoitusalue taitaa tosiaankin sijaita jossain täälläpäin ainaskin hiihtolomalla tuntuu siltä

    • Auto- Antero

      Tai tyypillisin esimerkki, autojono on pysähtynyt, pohjolan mies jää jonon jatkoksi, upottaen peukalonsa perseeseen.
      Osaamatta vaihtaa kaistaa seisoo tunteja jonon jatkona, huomaten sen lopulta olevankin vain parkissa olevia autoja.

      Meilläpäin tuommoista kutsutaan tyhmyydeksi. Samoja saatanan kaurapuntteja on Stadi tungettu täyteen. Ei ihme, ettei mikään suju. Päälle vielä maailman vittumaisimmat liikennevalo järjestelyt jne..
      Tekisipä mieleni muuttaa eteläiseen osavaltioon. Siellä sentään osataan ajaa, vaikka tiet ovat huonompia. Lisäksi olut on halpaa...

      • kooma

        MUTTA lukekaa otsikko se on siinä ja pysyy ETELÄN MIES KOLAROI!

    • Konttinen

      Mistäs tämä sitten johtuu:

      http://www.kaleva.fi/cf/juttu.cfm?j=458339

      Pieni lainaus yo. artikkelista:

      "SADAT TELOIVAT ITSENSÄ LIUKKAALLA

      Oysin yhteispäivystyksessä pötkötti torstaina potilaita vieri vieressä - miehiä ja naisia, nuoria ja vanhoja. Lähestulkoon jokaisella käsi tai jalka tuettuna. Oululaisten työmatka oli torstaina vaarallisen liukas.

      "En muista, että olisi tämmöistä päivää ollut ikinä", puuskahti päivystävä lääkäri Tarja Anttila.

      Jo aamulla puoli yhdeksältä yhteispäivystyksessä odotti hoitoa kolmisenkymmentä potilasta. Heistä 90 prosenttia oli liukkailla kaatuneita. Päivän mittaan loukkaantuneiden määrä nousi satoihin. Vielä myöhään illalla yksin kirurgista toimenpidettä odotti 52 potilasta."

      • Elmeri

        Hahahaha! tohelot oululaiset.. voi teitä. aina hauskuttamassa :)

    • '''''''

      Lyö 8.6 Oulua yhteen, niin saat yhden pääkaupunkiseudun.

      Mistähän helevetistä sekin oikein johtuu, että Oulussa sattuu vähemmän kolareita kuin tuolla miljoonan asukkaan pk-seudulla?? En voi keksiä millään enkä ymmärtää.

      • kaupunki

        ei tarvii pistää kuin 20 Hesaa niin tulee Lontoon kokoinen kaupunki. Hesa on pikkuinen paska paikka.

      • '''''
        kaupunki kirjoitti:

        ei tarvii pistää kuin 20 Hesaa niin tulee Lontoon kokoinen kaupunki. Hesa on pikkuinen paska paikka.

        mutta yksi asia erottaa kuitenkin näitä helsinkiläisiä ja oululaisia. Helsinkiläiset eivät vaivaudu riekkumaan ympäri nettiä kohottamassa omaa pikkuruista itsetuntoaan sillä, kuinka paljon erinomaisempia he ovatkaan lontoolaisiin verrattuna. Kaikessa.

      • täällä
        ''''' kirjoitti:

        riekkuu. On muuten jännä miten hesalaisilla on pää täynnä kusta kun taas muiden maiden pääkaupunkien asukkailla ei.

      • Aatu
        kaupunki kirjoitti:

        ei tarvii pistää kuin 20 Hesaa niin tulee Lontoon kokoinen kaupunki. Hesa on pikkuinen paska paikka.

        Eikä tarvitaku 20*8.6 = 172 Oulua niin ollaan yhtä iso kuin Lontoo.

        Tai 20*8.6*100 = 17 200 Kiteetä tai Viitasaarta tai Inari Ivalo Karigasjärvi Kaamasta ja ollaan yhtä iso kuin Lontoo....

        Voi teitä höppänöitä, pilaatte meitin muitten maaseudulla asustelevienkin maineen nuilla höpinöillänne.

      • stadisti
        täällä kirjoitti:

        riekkuu. On muuten jännä miten hesalaisilla on pää täynnä kusta kun taas muiden maiden pääkaupunkien asukkailla ei.

        ettei muissa maissa oo yhtä kateellisia ja yksinkertaisia peräkammarin tahvoja.

      • kuule kun
        stadisti kirjoitti:

        ettei muissa maissa oo yhtä kateellisia ja yksinkertaisia peräkammarin tahvoja.

        maaseutu on jokapuolella periaatteessa samanlaista, mutta ne oikeasti isot kaupungit ovat muualla kuin Suomessa.

        Kateellisia täällä ei teille onnettomille pystyyn paskannetuille lapamadoille olla.

      • Tulkitsija
        kuule kun kirjoitti:

        maaseutu on jokapuolella periaatteessa samanlaista, mutta ne oikeasti isot kaupungit ovat muualla kuin Suomessa.

        Kateellisia täällä ei teille onnettomille pystyyn paskannetuille lapamadoille olla.

        "Kateellisia täällä ei teille onnettomille pystyyn paskannetuille lapamadoille olla."

        Kovin freudilaisittain tuon voisi tulkita -> kateus on kavala tauti.

        Taisit tuntea piston sydämessäsi... :)

      • olette kateellisia
        Tulkitsija kirjoitti:

        "Kateellisia täällä ei teille onnettomille pystyyn paskannetuille lapamadoille olla."

        Kovin freudilaisittain tuon voisi tulkita -> kateus on kavala tauti.

        Taisit tuntea piston sydämessäsi... :)

        maalaisille joilla on iso omakotitalo järven rannalla ja sitä kautta mahdollisuus harrastaa lähes kaikkea. Siellä kerrostalokopissa järki sumenee...

    • Elmeri

      Oli muuten paska kirjoitus. Kiitos tästä.

      Niin ja hyvää joulua kaikille!

    • Helsinkiläisautoilija

      ...jotain muita kuin Helsinkiläisiä. Helsinkiläinen ei ajele helsingin SISÄÄNTULOVÄYLILLÄ. Ne juntit, jotka tulee tänne viemään meidän työpaikat, niin ne niitä peltejä ruttailevat. :-)

      • voi tollero

        Montakohan kertaa minä tuossa kirjoituksessa mainitsin, että ETELÄN MIES kolaroi. En ole maininnut kertaakaan hesalaisia, koska eihän niillä ole monellakaan edes autoa. En tiedä mistä sait pieneen päähäsi, muka että kyse oli hesalaisista. Opettele lukemaan!!

    • Joikhaaja

      Kuka vei kelekan sytytystulupan? Nunnuka-nunnuka-lai-laa-laa.

      Etelän mieshän se vei sen tulupan. Nunnuka-nunnuka-lai-laa-laa.

      Mistäpä saamma nyt uuven tulupan? Nunnuka-nunnuka-lai-laa-laa.

      No naapurin kelekasta tietennii! Nunnuka-nunnuka-lai-laa-laa.

    • ei-maalainen

      Ajoin aamuruuhkan aikaan Helsinkiin moottoritietä. Tienpinta on jäinen ja rajoitus 100km/h, mutta ihmiset ajavat 120km/h olemattomilla turvaväleillä.

      Kyseessä eivät todellakaan ole Helsinkiläiset, vaan nämä kehäkolmen ulkopuolelta tulevat.

      • Peku.

        "Kyseessä eivät todellakaan ole Helsinkiläiset, vaan nämä kehäkolmen ulkopuolelta tulevat."

        = Pääkaupunkiseudun asukit. Näinpä.

    • Jurpo

      Nähdä noin asiallinen ja ammattitaitoinen kirjoitus! Siinä sitä on mietitty ja tutkittu tilastoja! Hatun noston arvoinen tutkimus! Olet varmaakin kivilouhimossa kiven syöttäjänä?

      • stnan stna

        Voi jukopliste mikä pelle. Mee kuule imemään äitis kikkiä. Perrrrrrkele, sanon mä. Aaaarrgghhh!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

    Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4108
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2921
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2320
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      34
      1321
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      909
    6. 131
      885
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      874
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      822
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      766
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    Aihe