Katsoitteko silminäkijan TV2:sta
Voi todeta että siinä ei ollut puoliakaan.
Vaan kautta rantain mitä USA:n johtava kentraali kielsi nimeltä.
Eti ole mitään tuomiopäivän satenliittia.
SIIS USA:lla SELLAINEN ON!
Lisäksi USA omien pikku operaatioiden aikana vaientaa yksityset satenliitit alueelta, ettei vastapuoli voi käyttää niitä hyväkseen.
Tyhmille arapeille ei tule mieleen luoda skalaariasetta jolla voi SuurenSaatanan sotilaalliset valtioterrori yrityksen tehdä todella vaikeaksi.
Irakin tilanne on myös kärjistynyt, samoin afrikan. Kaikki tajuaa että USA pyrkii hyötymään mailman valtioista mahdollisimman tehokkaasti.
Ja Muslimi nousu onkin odotettavaa siionisteja vastaan todella pian.
Kun viimein on tajuttu että kiina on mailmanvalta ja lähestyy ykkösijaa.
Alkaa USA:n huoli avaruuden herruudesta olla kriittinen.
Kun USA talous lepää euroopan rahastuksen varassa, olisi meillä euroopassa valta pistää siihen kiviä. Mutta konservatiivinen englanti, saksa ja ransaka ei halua!
Koska he haluavat illuminaatin unelman täyttymistä ja kansan valvonnan alle saattamista.
Ja luoda niin suuret luokkaerot että ihmiset niiden välillä ei tapaisi koko elämänsä aikana.
USA mailman uhka
AVARUUS aseet
3
172
Vastaukset
- lukkaka< rajat
kunniaan....
- Homoja ei suvaita!
Illuminaatin uudessa mailmanjärjestyksessä!
- satenliitti?
Tai ketä ovat arapit?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p575855Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "773193Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella232380No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol402075- 191988
Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1621843Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v61609Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy83121281-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome201206Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah811075