SAK - Suomen teollisuuden

kuolonenkeli

Paljonko SAK:n Paperiliiton Ahonen sai 80.000 euron vuosipalkkansa päälle etuja ?

Kuka maksaa Ahosen julistaman paperisodan kustannukset ?

Ahonen, kannattiko ?
Jatkaako SAK:n kouluttama Heinäluoma samalla linjalla myös Suomen valtiontalouden suhteen ?

Onko tarkoitus tappaa yrittäminen Suomesta ?

Miten SDP näkee optiot, joilla yritysten arvoa kasvatetaan ?
Miten esimerkiksi Heinäluoma näkeen Fortuminen arvonnousun, josta pääsi osalliseksi myydessään noin 200.000 euron osakepottinsa moninkertaisella voitolla ?
Onko kyseessä ansaittu arvonnousu, vai pitäisikö esimerkiksi Heinäluoman Fortum osakepotin arvonnoususta rangaista Fortumin toimivaa johtoa ?
Vai pitäisikö Heinäluoman luopua osakepottinsa arvonnoususta ?

Mitä sanoo Marxin pääoma siitä, kun oikea käsi saa ansiotonta arvonnousua osakkeista ja vasen ottaa vetää pois ansiotonta arvonnousua optionohjemasta ?

Entä pitäisikö Ahosen luovuttaa ylisuuresta palkastaan teollisuuden keskipalkan ylittävä osuus käytettäväksi työttömien paperimiesten tukemiseen?
Mitä sanoo tähän Ahonen ?

Vai onko Ahonen paskapuntissa ihan hiljaa kuten Heinäluoma kapiteelin kanssa SDP:n toitottaessa tonttipulasta/pakkokaavoituksesta pääkaupunkiseudulla ?

-------------------------------------------
Metsäyhtiö Stora Enso aikoo vähentää noin kolme tuhatta työntekijää. Yli puolet vähennyksistä toteutetaan Pohjoismaissa, loput muualla Euroopassa vuoteen 2007 mennessä.

Kokonaisuudessaan Stora Enson esittelemät toiminnan parantamiseen tähtäävät ohjelmat koskevat noin 5 000 työntekijää. Mahdolliset jatkotoimenpiteet koskevat lisäksi 2 000 työntekijää.
-----------------------------------------

Onko SDP ja SAK johtajat valehtelevia paskiaisia, jotka syövät muiden pöydässä, istuvat toisten perseellä tuleen ja kiitokseksi yösijasta painavat talon alaikäisen raskaaksi, kun kissa ehti karkuun...??

6

296

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Orja työ riisto porvari

      Ainoo mika pitää palkansaajan elossa on SAK.

      riistoporvarit haluaa leikatA palkat, eläkkeet ja työttömyysturvan. poistaa kokonaan sosiaaliturvan.

      • työleirin sankarit

        Entäs akava ja sttk ?

        Entäs Loimaan kassa. Käsittääkseni sekin turvaa palkansaajan elon työttömyyden varalta joksikin aikaa..

        Luulin muuten, että maksava asiakas on se, joka pitää palkansaajan elossa, mutta voinhan olla väärässäkin. En ole viimeaikoina ehtinyt lukea uusimpia määritelmiä palkansaajan elossapysymisestä Stalinin arkistojen mukaan..

        Vai selvisikö Stalinin arkistojen mukaan monta palkansaajaa elossa ?
        No nyt mää hokasin, eihän ne ollutkaan palkansaajia, vaan toisinajattelijoita, jotka oli uudelleenkoulutuksessa.. Jotkus selvisi elossa, jotkut eivät selvinneet elossa...

        Paljonkohan sellaisen riistoporvarin, kuin Heinäluoman Fortum osakeomistuksen myyminen vaikutti Fortumin tarpeeseen leikata esimerkiksi optio-ohjelmia, jolloin valtiolta jää saamatta noin 60% vero tulouttamatta mahdollisesti jäävistä optioista..

    • on edellisen kirjoittaja

      Suomessa on suuri ja menestyvä joukko yrittäjiä: Kiitos kuuluu maksukykyiselle asiakasjoukolle.

      Maksukykyiset asiakkaat ovat suurimmalta osin SAK:hon kuuluvia palkansaajia. He ostavat palkoillaan uusia autoja ja huollattavat niitä palkkatuloillaan merkkihuolloissa, yrittäjät tekevät liikevaihtoa ja ohessa tulosta.

      Perheen kasvaessa vaihtavat asuntojaan suurempiin ja jälleen saavat rakennusfirmat työtä.

      Unohdit muuten mainita ne paperitehtaiden johtajien palkat (heitä alle 30 henkeä) jotka ovat suuremmat kuin paperiteollisuuden siivojien (n.900 henkeä) palkkasumma yhteensä.

      Niin että voisitko kirjoittaa uudestaan ylläolevan tekstin siten että me muutkin ymmärtäisimme?

      Uskon olevani varustettu vähintään keskivertoälykkyydellä koska valmistuin DI:ksi konepuolelta.

      • nyt en ymmärrä ?

        Niin että voisitko kirjoittaa uudestaan ylläolevan tekstin siten että me muutkin ymmärtäisimme?

        Anteeksi unohdin. Kerran erääseen kesätyöpaikkaan konepajalle tuli juuri valmistunut diplomi-insinööri, ehkä jopa konepuolelta.
        Työnjohtaja osoitti ensimmäisenä päivänä diplomi-insinöörille lattiaharjaa ja pyysi harjaamaan käytävän puhtaaksi.
        Johon diplomi-insinööri tiuskaisi: " Mutta minä olen diplomi-insinööri".
        Johon työnjohtaja: " Anteeksi unohdin, antakaa kun minä näytän mallia, miten tätä käytetään...".

        No tässä se selitys lyhyen oppimäärän mukaan.

        SAK:n paperiliitto halusi pitää huomattavasti muita paremmista saavutetuista eduista kiinni.
        Paperitehtaat seisoivat, menettivät asiakkaita ja liikevaihtoa. Vuoden tulos meni kuralle ja tulevien vuosien tulos meni kuralle menetettyjen asiakkaiden myötä.

        Paperitehtaiden on vähennettävä tuotantoa vastaamaan olemassa olevia asiakkaita. Tuotantokustannuksiltaan kalleimpia yksiköitä ja tehtaita suljetaan.

        Jokaisen tehtaan sulkeminen ja yksikön poistaminen tuotannosta vähentää työvoiman tarvetta, joten osa joudutaan irtisanomaan. Irtisanotut joutuvat jäämään ansiosidonnaiselle ja sopeuttamaan kulutuksensa käytettävissä olevien tulojen mukaiseksi. 500 päivän jälkeen ansiosidonnainen loppuu ja kulutus täytyy sopeuttaa peruspäivärahan mukaiseksi.

        Mitä useampi irtisanotaan, sitä enemmän myös muita palveluja, kuten automyyntiä, asunnon rakentajia ja muuta yrittäjiä joutuu sopeuttamaan liiketoimintaansa vallitseviin oloihin, irtisanomaan työntekijöitä ja lopettamaan liiketoimintansa kannattamattomana.

        Ja kaikki vain siksi, että paperintekeminen Suomessa on kallimpaa saavutettujen etujen vuoksi ja välillä mahdotonta lakkoilun takia.
        Jos paperitehtaat eivät lakkoile, niin sitten ahtaajat satamissa. Jos ahtaajat eivät lakkoile, niin sitten jäänmurtajat ovat työtaistelussa.
        Joten Suomessa on keskimäärin kaikki päin vittua keskimäärin yhtä paljon keskimääräisesti jaettuna pitkin vuotta.

        Voittaja näissä ei ole Suomi, eikä SAK,STTk tai AKAVA eikä palkansaajat, eikä edes EK vaan jokin toinen maa, jonkin toisen maan palkansaajat ja mahdollisesti jopa toisen maan ay-liike kasvaneen jäsenmääränsä ansiosta tuotannon lisääntyessä.

        Joten, olisitko ystävällinen ja selittäisit tarkemmin mitä kohtaa et ymmärtänyt.

        Muuten Suomessa ehkä 30 johtajaa tienaa yhtä paljon kuin 900 siivojaa. sehän on vain 1:30.
        Esimerkiksi Yhdysvalloissa johtajan ja työntekijän keskipalkan ero voi olla jopa 50 kertainen, suhteessa siivoojan palkkaan siis luultavasti 75-100 kertainen.

        Ja yksi juttu, tampio. En ole EK:n puolestapuhuja.
        Sellaiseen johtopäätökseen saattaisi päätyä vain keskinkertainen diplomi-insinööri konepuolelta ja ehkä muutama muukin, jotka eivät osaa käyttää lattiaharjaa lakaisuun saamansa koulutuksen perusteella ilman työnantajan järjestämää koulutusta...muun muassa paperitehtailla 40.000 euron keskipalkalla..

      • Matti Kepponen
        nyt en ymmärrä ? kirjoitti:

        kuluja kuin työvoimakustannuksia. Esityksesi on sinänsä ihan hyvä - tosiasiahan on, että palkkataso on metsäteollisuudessa korkea; takavuosina metsäteollisuuden työrauha ostettiin palkkoja korottamalla. Devalvaatio tuli sitten apuun, kun kustannukset karkasivat. Työvoimakustannusten osuutta on kylläkin pidetty kohtuullisina jatkuvalla tuottavuuden tehostamisella. Ei metsäteollisuuden työntekijöiden palkkataso Suomessa kuitenkaan sen kummempi ole kuin muualla Euroopassa.

        Mutta puukustannukset ovat selkeästi korkeammat kuin esimerkiksi Ruotsissa. Mäntykuidun hinta esimerkiksi on edelleen, hinnanalennuksista huolimatta, Suomessa kymmeniä prosentteja korkeampi kuin Ruotsissa. Kun kantohinta joustaa hyvin vähän, joudutaankin jousto ottamaan etenkin metsäkoneurakoitsijoiden selkänahasta.

        Suomen korkeat puukustannukset ovat nekin seurausta ennen harjoitetusta inflaatio-devalvaatio taloudenpidosta. Samoin kuin karanneita työvoimakustannuksia, piti myös korkeiksi liukuneita puukustannuksia korjata devalvaatioilla. Kantohintojen pudottaminen kertarysäyksellä ei ole mitenkään mahdollista.

        Ylivoimaisesti suurin kustannuserä metsäteollisuudessa (puhun tässä koko ajan nimenomaan sellu-ja paperiteollisuudesta)ovat pääomakustannukset. Sille ei mahda mitään, tehtaiden on oltava isoja mm. jotta em. korkeat kustannukset voitaisiin edes osittain eliminoida. Suomen tehtaat ovat myös teknisesti ensilluokkaisia, toisin kuin esim. USA:sa. Mutta se on sitten jo toinen juttu.

    • 'TYÖVÄKI'

      ovat ne jotka ovat rakentaneet tähän maahan hyvinvoinnin - LOISIVIEN KEPULAISTEN PASKAJUSSIENKIN.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      106
      4572
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3393
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2380
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      39
      1418
    5. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      36
      1343
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      38
      1196
    7. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      14
      1102
    8. 159
      1026
    9. On varmaan turn off

      Mutta olen tosi kokematon.
      Ikävä
      27
      978
    10. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      944
    Aihe