HALONEN tuki SADDAMIA

Ruokaa vs.öljyä ohjelmassa on paljastunut presidentti Halosen osuus kansallisen öljy-yhtiö Fortumin kautta.
Asiasta raportoi eilen YK:n asettaman puolueettoman tutkinnan pääjohtaja Paul Walker.

Fortum havitteli halpaa öljyä Irakista, vaikka maa oli kauppasaarrossa.
Kaupan arvo oli 170 milj. dollaria, ja lahjuksiin käytettiin Fortumin osalta n. 13 milj. USD.
Rahat menivät jordanialaisen bulvaanin kautta Saddamille aseiden ostoon.
Suomen lisäksi tähän Saddamin avustamiseen, YK:n kauppasaaron kiertämiseen ja korruptioon osallistui vain Saudi-Arabia, Arabiemiraatit ja Oman.
Kenen os vastuu? Oliko Halosen hyväksymä Fortumin optio samalla maksu siitä, että asia jäisi saliseksi?
Valtiovalta ja etenkin presidentti ovat vastuussa näistä väärinkäytöksistä.
Halonen vastuuseen teoistaan, ja heti !

Myös Kone ja Mercantil ovat epäiltyjen listalla, mutta nämä yhtiöt eivät ole valtiovallan omistuksessa, eikä valvollannassa.

Halonen, miksi Suomi lahjoitti Fortumin kautta rahaa Saddamille ?
15562
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

olla pian kuumat paikat?? Vihdoinkin!

Äänestä
  • Surkeata sakkia olette!
    Selkäänpuukottajia, ja vielä vääriä selkiä!
    Menkää huuhaapalstalle!
    Kannanotoissanne ei ole totuutta edes siteeksi!
    Teidän surkea poliitikointinne on pelkkää paskanheittoa!

    Äänestä

Halonen ja Tuomioja vastuuseen rikoksistaan.

Maan Äiti onkin muuta kuin ystävällisesti virnuileva kokokansan presidentti. Hän on RIKOLLINEN.

Juuri uutisissa kerrottiin miten valtio ja UM junaili Saddamille rahaa aseisiin Fortumin kautta.
Halonen ei ole voinut olla tietämättä asiasta, päinvastoin, oli hyväksymässä rikollista toimintaa.

Äänestä

Kyllä nyt SDP llä menee huonosti: Lipposen kähminnät USa ssa tulevat ilmi!!!!


Vihdoikin rosvot jäävät kiinni!

Äänestä

Pelle hei! Mitä ihmeen tekemistä Halosella oli asiassa. Aika epätoivoinen yritys pojuseni. Etsi syyllisiä Fortumista älä Halosesta, sillä Halonen ei ole millään tavalla mukana Fortumin toiminnassa.
Olet niin hemmetin tyhmä, että voit joutua vastaamaan höpinöistäsi, sillä juttusi täyttää rikoksen tunnusmerkistöt. Koita siis pitää pienempää ääntä, ettei häkki heilahda.

Äänestä
  • Kylläpä nyt nahkaa kiukuttaa :)

    Äänestä

  • metelöitse kirjoitti:

    Kylläpä nyt nahkaa kiukuttaa :)

    Typerykset kiukuttavat muitakin kuin minua, olet lähes oikeassa. Toisaalta minua naurattaa kun ääliömaallikot näyttävät netissä, ettei järkikulta oikien juokse. Oletko sinäkin siis ääliö ja samaa mieltä avaajan kanssa?

    Äänestä

  • asiasta sillä Tuomioja on Fortumissa itse. Tämän tason asiat tietää maan äiskä aina.

    Se hyökkäys Irakiin- taitaa tulla nyt lähtö rosvoille viimein.

    Äänestä

  • ironmikes kirjoitti:

    Typerykset kiukuttavat muitakin kuin minua, olet lähes oikeassa. Toisaalta minua naurattaa kun ääliömaallikot näyttävät netissä, ettei järkikulta oikien juokse. Oletko sinäkin siis ääliö ja samaa mieltä avaajan kanssa?

    Luin muutamia vanhempia viestejäsi ja huomasin, ettei kanssasi voi keskustella. Viestisi sisältävät lähinnä henkilöön käyvää, typerää haukkumista ja kelvotonta kielenkäyttöä, joten en vaivaudu laajemmin vastailemaan viesteihisi.

    Kiukuttele sinä vain :)

    Äänestä

  • ihan varmasti kirjoitti:

    asiasta sillä Tuomioja on Fortumissa itse. Tämän tason asiat tietää maan äiskä aina.

    Se hyökkäys Irakiin- taitaa tulla nyt lähtö rosvoille viimein.

    Turhaa porua pojuseni, eikä mitään hyötyä, sillä ensin pitää esittää näytöt Tuomiojan ja Halosen tietoisuudesta asiassa ja sitten vasta turvat auki.

    Äänestä

  • ironmikes kirjoitti:

    Turhaa porua pojuseni, eikä mitään hyötyä, sillä ensin pitää esittää näytöt Tuomiojan ja Halosen tietoisuudesta asiassa ja sitten vasta turvat auki.

    Fortum on Valtionyhtiö. Revippä siitä.

    Äänestä

  • tarkoitat kirjoitti:

    Luin muutamia vanhempia viestejäsi ja huomasin, ettei kanssasi voi keskustella. Viestisi sisältävät lähinnä henkilöön käyvää, typerää haukkumista ja kelvotonta kielenkäyttöä, joten en vaivaudu laajemmin vastailemaan viesteihisi.

    Kiukuttele sinä vain :)

    En viitsi jankuttaa typerysten kanssa, jotka vaihtelevat nikejään jokaisessa jutussaan ja sinä kuulut siihen luuserijoukoon, jolla ei ole varaa rekattuun nikkiin. Varaa ei sinulla ei ole siksi, , että jälkikäteen voisit muutella juttujaan toisella nikillä, jos on tullut huuleltua ohi suunsa. Minä seison juttujeni takana aina ja vastaan niistä.

    Äänestä

  • oletko tyhmä kirjoitti:

    Fortum on Valtionyhtiö. Revippä siitä.

    Omistaako valtio siis Fortumin yksin ääliö? Valtiolla on niukka osake-enemmistö, mutta Fortumia omistavat monet muutkin, esim. minä. Fortum on siis tarkalleen valtioenemmistöinen yhtiö. Paina tämä kaaliisi.

    Äänestä

  • ironmikes kirjoitti:

    Omistaako valtio siis Fortumin yksin ääliö? Valtiolla on niukka osake-enemmistö, mutta Fortumia omistavat monet muutkin, esim. minä. Fortum on siis tarkalleen valtioenemmistöinen yhtiö. Paina tämä kaaliisi.

    Fortum oli 100% valtionyhtiö ja on valtion määräysvallassa edelleen, paina tämä kaaliisi...

    Koko yksityistäminen oli pelkkää hämäystä, että saadaan hyvä tekosyy laittaa pomoille isot optiot joista tulee demareille taas isot verotulot. Kaikki ovat tyytyäväisiä niin optioiden saajat kuin optioverotulojen saajat, ainoa joka ei ole tyytyväinen on tavallinen kansalainen joka joutuu sähkölaskussaan kustantamaan koko lystin...

    Äänestä

  • tarkoitat kirjoitti:

    Luin muutamia vanhempia viestejäsi ja huomasin, ettei kanssasi voi keskustella. Viestisi sisältävät lähinnä henkilöön käyvää, typerää haukkumista ja kelvotonta kielenkäyttöä, joten en vaivaudu laajemmin vastailemaan viesteihisi.

    Kiukuttele sinä vain :)

    parempi jättää umpityhymän jutut sikseen.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


TOTUUS. kirjoitti:

Ruokaa vs.öljyä ohjelmassa on paljastunut presidentti Halosen osuus kansallisen öljy-yhtiö Fortumin kautta.
Asiasta raportoi eilen YK:n asettaman puolueettoman tutkinnan pääjohtaja Paul Walker.

Fortum havitteli halpaa öljyä Irakista, vaikka maa oli kauppasaarrossa.
Kaupan arvo oli 170 milj. dollaria, ja lahjuksiin käytettiin Fortumin osalta n. 13 milj. USD.
Rahat menivät jordanialaisen bulvaanin kautta Saddamille aseiden ostoon.
Suomen lisäksi tähän Saddamin avustamiseen, YK:n kauppasaaron kiertämiseen ja korruptioon osallistui vain Saudi-Arabia, Arabiemiraatit ja Oman.
Kenen os vastuu? Oliko Halosen hyväksymä Fortumin optio samalla maksu siitä, että asia jäisi saliseksi?
Valtiovalta ja etenkin presidentti ovat vastuussa näistä väärinkäytöksistä.
Halonen vastuuseen teoistaan, ja heti !

Myös Kone ja Mercantil ovat epäiltyjen listalla, mutta nämä yhtiöt eivät ole valtiovallan omistuksessa, eikä valvollannassa.

Halonen, miksi Suomi lahjoitti Fortumin kautta rahaa Saddamille ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu