Halosen saamattomuus

Juhanz

Tarja Halonen on Suomen tasavallan historian surkein ja saamattomin presidentti. Ei tule mieleen yhtään merkittävää tekoa / saavutusta hänen nyt lähes kuusi vuotta kestäneen presidentti kautensa aikana.

Voidaan tietysti asioita selitellä presidentin kaventuneilla valtaoikeuksilla. Ulkopoliittiset valtaoikeudet ovat kuitenkin lähes ennallaan. Kuitenkin ainoa Halosen ulkopoliittinen
"meriitti" on epämääräinen globalisaatio-puuhastelu.

Olemme valinneet Suomen tasavallan Presidentin ajamaan suomalaisten etua ja asiaa. Näin ei Halonen mielestäni ole kuitenkaan toiminut. Olen äänestänyt Presidentiksi Koivistoa ja Ahtisaarta. Tällä kertaa valintani on kuitenkin Niinistö.

Mikäli joku Halosen kannattajista muistaa jonkun merkittävän presidenttikauden saavutuksen, niin mielellään voi vastata tähän viestiini. Mutta pliis asiallisia vastauksia eikä mitään Tarja hyvä, Vanhanen paska ym.

31

914

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • minä itte

      Tarja hyvä, Vanhanen paska.

      Kiusa se on pienikin kiusa

      • Juhanz

        Edellinen vastaus vahvistaa argumentointini.

    • monologi?

      Koitahan kekksiä parempaa kuin hölmö yksinpuhelu itsesi kanssa,jookos. Eikä vanhanen ole paska, mutta Niinistö on falski...eikö Saulilla ole omia ajatuksia kun pitää vasemmistoliiton Outi Ojalalta slogan lainata? Eikö Niinistöllä ole yhtään häpyä?

      • juhanz

        Ei edelleenkään yhtään merkittävää Halosen saavutusta ole ehdotettu. Sen takia ei ole vastauksiakaan.

        Suurta viisautta on Niinistöltä myöntää, että
        myös jollakulla toisella politiikolla on hyviä ajatuksia.

      • sAAVUTUKSET
        juhanz kirjoitti:

        Hän oikaisi Yhdysvaltain presidentin solmion!!
        Hän meni Penttinsä kanssa naimisiin.
        Hän ei pysty olemaan koko kansan presidentti.
        Harrastaa napatanssia.
        Hänen kissat saavat kuseskella vapaasti
        Hänellä on suuri henkilökohtainen omaisuus.
        Hän käyttää lippistä.
        Hän juo viiniä pitäen lasista kiinni.
        Hän puuttuu itsenäisen maan (Venäjän)sisäisiin asioihin.

      • susanna
        sAAVUTUKSET kirjoitti:

        että muija on todella lääpällään Putiniin.

      • YKSIPUOLISTAAAA.
        susanna kirjoitti:

        että muija on todella lääpällään Putiniin.

        Harmi, että Putin halasi Penttiä, niin lämpimästi, mutta Tarja sai vaan velivenäläiseltä kukkakimpun.Muija haukkuu takana Putinin politiikkaa mutta edessä on niin rähmällään, että oksettaa..Ei silti ei Putinin politiikassa mitään vikaa ole.

      • pois!
        juhanz kirjoitti:

        Ei edelleenkään yhtään merkittävää Halosen saavutusta ole ehdotettu. Sen takia ei ole vastauksiakaan.

        Suurta viisautta on Niinistöltä myöntää, että
        myös jollakulla toisella politiikolla on hyviä ajatuksia.

        Asiallinen vastaus sinulle olisi helmiä sioille!

    • mr.right

      Listataan nyt sitten jotain huvituksesi( samahan se on mitä listaan, kun olet duunari-Niinistön valinnut). Järjestyksellä nyt ei ole niin väliä, mutta jotain kai Halonen on tehnyt, koska....

      Talouslehti Forbesin julkistamalla maailman vaikutusvaltaisimpien naisten listalla Halonen on 31.!
      http://www.turunsanomat.fi/viimeuutiset/?ts=1,103:1001:0:0,4:27:1:1:2005-07-29;4:31:1:0:0;4:29:1:0:0;4:28:1:0:0;4:26:1:0:0;4:30:1:0:0;4:50:1:0:0;4:49:1:0:0,4:317255,1:0:0:0:0:

      Halosen matkoja ja puheita voit seurata vaikka klikkaamalla
      http://www.presidentti.fi/fin/images/etusivu.html

      ...ja näet, että mukaan mahtuu niin YK:n huippukokousta kuin Sotainvalidien veljesliiton vuosijuhlaa. Presidentillisiä edustuksia eri tilaisuuksissa ja puheiden pitämistä. Sitä presidentin työ pääasiassa on... tarttumista vakaviinkin aiheisiin, naisten asemaan ja palkkaukseen, työttömyyteen jne. Jos Sinulle on epäselvää mitä presidentti valtaoikeuksiensa nojalla voi tehdä, tässä vielä yksi avartava linkki:
      http://www.presidentti.fi/fin/images/etusivu.html

      Nyt ehkä tiedän enemmän presidentin työstä ja osaat olla populistisesti vaatimatta ihmeitä. Vaatteiden alta ei löydy sinisiä trikoita ja punaista viittaa...Eduskunta ja hallitus yrittävät hoitaa "omaa postiaan" eikä sinne presidentti voi mennä riekkumaan vaikka kuinka mieli tekisi.

      Jollain ilveellä ne tuolla talouslehti Forbesissakin Tarjan noteerasi? Pointti onkin siinä, että kun Halonen puhuu, häntä kuunnellaan!

      Suomi ansaitsee presidentin, jota kuunnellaan.

      • juhanz

        Kuvakavalkadin ja tekstien mukaan on paljon matkustanut ja epämääräistä globalisaatio agendaansa hössöttänyt.

        Edelleenkin merkittäviä tekoja peräänkuulutan.
        Aikoinaan Yhdysvaltain presidentinvaaleissa oli agendana lentävä slogan: Where is the beef.

        Minäkin kysyn äänestäjänä: WHERE IS THE BEEF Halosessa ja hänen kampanjassaan??!

      • Ei riitä...

        ....että siteeraa vasemmistoliittoa! Ei riitä matkiminen! Ei riitä että esiintyy paitahihasillaan!

        Taitaa pihviä riittää vain porvarin suuhun ja duunari tyytyköön silakkaan?

      • vaikuttaja!

        Enpä ole tullut ajatelleeksi.

      • mutta kun ei

        Viestisi oli pitkä, mutta niin tyhjä... niin tyhjä.

        Olen pahoillani, mutta viestisi pelkästään todisti sen oikeaksi, että Halonen on omaa etua tavoitteleva populisti, jonka kyvyt eivät yksinkertaisesti riitä muuhun kuin kuvissa tepasteluun tai hymyilyyn.

        Maailman 31. vaikutusvaltaisin nainen. Keitä ovat ne, jotka tulevat ennen Halosta? Keitä ovat ne, jotka tulevat Halosen jälkeen? Kuinka monen maan päämies on tällä hetkellä nainen?

        Lähetätkö linkin, josta saan vastauksen edellä oleviin kysymyksiin.

      • maisa

        Tarjalla on sentään omiakin ajatuksia, toisin kuin Niinistöllä. Edes yhtä riviä ei saa itse kasaan! Tarjaa me äänestetään meidän duunissa kaikki, niin miehet kuin naiset. Kokoomuksen puolivallattomasta saatiin vain hyvät naurut.

      • nollatasoa
        maisa kirjoitti:

        Teidänkin työpaikalla tullaan viisastumaan tämän vaalikampanjan aikana. Kyllä ovat toverin saavutukset Suomen kansalle sitä luokkaa, että häntä tukeminen osoittaa täydellistä arvostelukyvyn puutetta. Sauli hoitaa homman kotiin. Näin se vaan menee.

      • koska...
        nollatasoa kirjoitti:

        Teidänkin työpaikalla tullaan viisastumaan tämän vaalikampanjan aikana. Kyllä ovat toverin saavutukset Suomen kansalle sitä luokkaa, että häntä tukeminen osoittaa täydellistä arvostelukyvyn puutetta. Sauli hoitaa homman kotiin. Näin se vaan menee.

        ....Saulille NAURETAAN ja aiheesta! Ei tuolla pressaksi pääse, edes sijalle kaksi!sori.

        NÄIN se menee.

      • niin totuus paljastuu

        Lista perustuu mm. näkyvyytenn mediassa.

        Tutkikaa itse listaa ja sen nimiä. Lista ei ole laadittu todellisten näyttöjen, vaan muutamille ihmisille syntyneen mielikuvan mukaan.

        http://www.forbes.com/lists/results.jhtml?passListId=11&passYear=2004&passListType=Person&searchParameter1=unset&searchParameter2=unset&resultsHowMany=25&resultsSortProperties= numberfield1, stringfield2&resultsSortCategoryName=Name&fromColumnClick=&bktDisplayField=&bktDisplayFieldLength=&category1=category&category2=category&passKeyword=&resultsStart=1

        Listan järjestys ja Miss Universum -kisojen järjestys on oikeastaan hyvin lähellä toisiaan ajatuksen muodossa. Kisoissa on muutama todella kaunis ja loppujen sijoitus on enemmänkin arpapeliä. On aivan sama, onko sijalla 31 vai sata. Sama koskee tätä Forbesin listaa: Siinä on muutama oikeasti vaikutusvaltainen naikkonen ja Halosen sijoitus on sellainen, että sillä ei ole mitään merkitystä: mitä useammin käy maailmalla setien seurassa tepastelemassa, sitä korkeampi on sijoitus. Minä en laskisi sijoitusta 31 meriitiksi vaan pikemminkin haitaksi ja todisteeksi epäonnistuneesta virkakaudesta.

      • Tuossa..
        niin totuus paljastuu kirjoitti:

        ...jää sauli lehdellä soittelemaan ja lukemaan Marxin punaista kirjaa. josko löytyisi uusia vaaliteemoja?

      • keltainen neste päähän
        koska... kirjoitti:

        ....Saulille NAURETAAN ja aiheesta! Ei tuolla pressaksi pääse, edes sijalle kaksi!sori.

        NÄIN se menee.

        Huomaa, että gallup-lukemat ovat sokaisseet toverin ja hänen kannattajakuntansa päät. He kuvittelevat, että toverin suosio on vakaalla ja varmalla pohjalla. Nyt, kun Sauli pääsee oikein kunnolla selventämään tälle kansalle toverin rajalliset kyvyt, tulevat lukemat muuttumaan totaalisesti. Toverin on aika siirtyä ansaituille eläkepäiville, haluamme markkinataloutta kannattavan presidentin. Ei enää sosialistia, kiitos.

      • mutta ei se mitään..
        maisa kirjoitti:

        Tarjalla on sentään omiakin ajatuksia, toisin kuin Niinistöllä. Edes yhtä riviä ei saa itse kasaan! Tarjaa me äänestetään meidän duunissa kaikki, niin miehet kuin naiset. Kokoomuksen puolivallattomasta saatiin vain hyvät naurut.

        Missikisoissa misseiltä kysytään usein, että mitä hyvää he haluaisivat tehdä. Vastaukset ovat hyvin usein seuraavanlaisia:

        Haluan, että maailmassa ei olisi köyhyyttä, nälänhätää ja kurjuutta.
        Haluasin, että ihmiset eläisivät rauhassa eikä olisi sotia.

        Osa misseistä tekee erittäin hyvää työtä avustusjärjestöissä ja tuovat esille omaa näkyvyyttä hyväksi käyttäen vähäosaisten ongelmia, joten ihmiset innostuvat auttamaan.

        Halonenkin puhuu misseiltä lainattuja ajatuksia, mutta tekoihin hän ei valitettavasti pysty.

        Sanoit jotain Halosen omista ajatuksista - niistä en ole vielä kuullut. Jos joku on kuullut muistakin Halosen omista ajatuksista kuin maailmanlaajuinen LOTTO ( Jonka keksi kai Mara), niin lukisin niistä mielelläni.

      • Tunnetko merkin?
        Tuossa.. kirjoitti:

        ...jää sauli lehdellä soittelemaan ja lukemaan Marxin punaista kirjaa. josko löytyisi uusia vaaliteemoja?

        Viestiin piti vastata, mutta sekosit Sauliin. Kun ajatukset ovat tarpeeksi kapeita, näin voi käydä.

      • Sulo
        koska... kirjoitti:

        ....Saulille NAURETAAN ja aiheesta! Ei tuolla pressaksi pääse, edes sijalle kaksi!sori.

        NÄIN se menee.

        niin meidän työmaalla ei. Kaipaamme jämäkkää presidenttia, emme mitään kukkaistätiä.

      • Boss

        Hyvä herra Oikea!
        Et ilmeisesti saa vaalitoimistolla lupaa, kuin yhteen päivittäiseen juttuun, kun se tuntuu pyörivän palstalla miltei joka keskustelussa! Upeaa puoluekuria, sanoisin!!

      • Ollut aina.

        Tässä taannoin Halonen piti puhetta melkein tyhjälle salille YK:ssa (ketään ei kiinnostanut!) ja nekin muutamat paremman tekemisen puutteessa olleet haukottelivat ja juttelivat keskenään! Kaiken huipennus oli kuitenkin se, kun ylen uutisiin oli tuosta puheesta tehty juttu, johon oli liitetty kuvaa, jossa sali oli täynnänsä yleisöä! HAH!

        Tarvitaan oikeita aloitteita, oikeista asioista. Tarvitaan uskoa omiin aloitteisiin. Tarvitaan kykyä ajaa asiat läpi. Siihen ei Halonen ole kuudessa vuodessa pystynyt. Miksi pystyisi jatkossakaan?

      • olit ...
        Ollut aina. kirjoitti:

        ...tietysti paikalla?

      • Omin silmin näin.
        olit ... kirjoitti:

        ...tietysti paikalla?

        Tyhjää puhetta, tyhjälle salille!

        En muista enää aivan tarkasti yksityiskohtia, mutta aiemmassa televisioinnissa, jossa puhetta näytettiin pidempään, SALI OLI MELKEIN TYHJÄ!

        Ilta-uutisiin oli puheen joukkoon kuitenkin leikattu kuvaa TÄYDESTÄ SALISTA! Sankka kuulijajoukko oli siis jostakin toisesta tilanteesta!

    • Topi.

      ...hiukan tajua, käsityskykysi rajallisuudesta.
      Koska kirjoitat jossain kohti "vuodatustasi" sanan > mielestäni < tuo sana rajaa, surkeuden ja saamattomuuden kuvan, kovin pienellepaikalle. Sinun päähäsi.

      Koska arvostelet nimen omaan Tarja Halosen ulkopolitiikkaa. Kysyn: Millaista ulkopolitiikan hoitaminen sinun mielestäsi pitäisi olla.

      Tarkoitatko että presidentin pitää jostain takakautta järjestää "kriisejä" (Kekkosen tapaan) ja käydä sitten lehtimiehet ja muu media mukana "selvittämässä" ne.
      On olemassa muitakin tapoja hoitaa kriisejä, esimerkiksi ehkäistä niiden syntyminen ennakolta. Tuon keinon hallinta on todellista ulkopolitiikan osaamista. Ei niin tramaattista ja näyttävää kuin Kekkosen tapa.Mutta paljon rehellisempää ja turvallisempaa.

      • Sitruunasooda

        Muutama konkreettinen osoitus arvostuksesta maailmalla:

        -YK:n vuosituhatkokouksen puheenjohtaja 2000
        -Globalisaation sosiaalisen ulottuvuuden maailmankomission puheenjohtaja 2002-2004 (ILO)

        Lisäksi saavutuksista voi olla esimerkkinä vaikkapa tämän viikonlopun ohjelma:

        - perjantai 28.10. Ylen Hyvä -keräysohjelma, suora lähetys TV2:ssa
        - lauantai 29.10. Suomen CP-liiton 40-vuotisjuhla, Helsinki

        Lisäksi presidentti on tavannut valtiovieraita ainakin seuraavista maista: Makedonia, Slovenia, Etelä-Kaukasia, Venäjä, Malesia, Tansania, Tsekki, Ruotsi, Kazakstan, Viro, Yhdysvallat..

        Jos on tietysti sitä mieltä, ettei oikeudenmukaisen kehityksen ja maailmanrauhan edistämisestä ole mitään hyötyä Suomelle, niin sitten kannattaakin valita lyhytnnäköisempi, vähemmän myötätuntoinen ja vähemmän viisas presidentti.

      • Boss
        Sitruunasooda kirjoitti:

        Maiden presidenteillä on rutiinitehtäviä, joihin kuuluu esiintyä eri tilaisuuksissa (ks HS tänään). Ei ole saavutus, jos esiinnyt TV:ssä tai vierailet eri yritysten tai järjestöjen juhlissa, tai toimit suojelijana eri tapahtumissa. YK:ssa valitaan joka kokoukselle puheenjohtaja ja monissa sen vuosittaisissa tilaisuuksissa vuoro tulee, kuin Manulle illallinen.
        Valtiovierailut kuuluvat maiden väliseen kanssakäymiseen ja siinä presidenttiemme aktiivisuusasteet ovat aina vaihdelleet. Jos katsot presidenttiemme kanssakäymisiä muiden maiden kanssa, havaitset ne melko samanlaisiksi.
        Siis, mielestäni nykyinen presidenttimme ei ole tehnyt näillä asioilla mitään uutta mullistavaa, vaan pelkkiä rutiineita!!!

    • Sitä en kiistä.

      Ja sitä ei kukaan kiistä.

      Halosella ja Tuho-ojalla ja koko SDP-puolueella on ollut paljonkin vaikutusvaltaa siihen, että Suomi ja tavalliset palkansaajat voi yhä huonommin ja ovat yhä velkaisempia ja yhä köyhempiä, työttömiä on paljon. Sen sijaan demarit voivat oikein hyvin ja pulskasti, kilahteleehan Fortumoptioiden tuottoja harva se päivä pankkitilille, joilla voi sitten timantteja ostella ja lennellä vaikka joka päivä Tsunami-alueelle golffaamaan!

      Mielenkiintoista tämäkin kuinka demarit toisella suulla hokee, kuinka vallaton ja viraton presidentinvirka on ja sitten toisella suulla kehuvat kun halonen on 31.vaikutusvaltaisin nainen.

      Ota noista vaaleansinipunaisista selvää!

      Mutta kuten sanottua. Halosen vaikutusvaltaa ei kukaan kiistä, sen olemme me tavalliset työtätekevät ja työttömät tunteneet jo kauan selkänahoissamme.

    • Juhanz

      Yksikään Halosen kannattaja ei edelleenkään ole kirjoittanut yhdestäkään merkittävästä Halosen presidenttikauden saavutuksesta. Tulos ei millään tavalla yllätä....valitettavasti! Viestintää on useassa tapauksessa yritetty ohjata pois perusasiasta. Samaan toimintamalliin olen usein törmännyt henkilökohtaisesti keskustellessani Halosen kannattajien kanssa. Ei pystytä kertomaan Halosen saavutuksia, ja johdatellaan keskustelua toisaalle. Surullista toimintaa kokonaisuudessaan!!

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      52
      5612
    2. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      68
      2661
    3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      18
      1960
    4. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      154
      1796
    5. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      37
      1766
    6. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      1733
    7. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      5
      1488
    8. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      19
      1141
    9. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      80
      1129
    10. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      62
      935
    Aihe