Kun Esko Ahon oikealle asemoituminen edellisissä presidentinvaaleissa epäonnistui, päätteli kokoomuksen teinityttöosasto, että Niinistön kampanjassa on kosiskeltava vasemmalla eli työväestöä. Kampanjaa suunnittelevat unohtivat, että vaaleissa on kaksi kierrosta. Ensimmäiseltä kierrokselta jatkoon selviää kaksi eniten ääniä säanutta. Kun Halonen hyvin todennäköisesti on toinen jatkoon selviäjistä työväen äänillä, taistelevat toisesta paikasta Vanhanen ja Niinistö. Siinä taistelussa ei ratkaise tyäväenäänet vaan porvarilliset äänestäjät. Nappulaliiga teki virhearvioinnin, joka johtaa Niinistön putoamiseen ekalla kierroksella.
Niinistö meni
12
284
Vastaukset
- Ves
Kirjoitit samoin silmälapuin kuin suuri osa mollaajista. Tämä ei ole enää sitä peliä, jossa sinä ilmeisesti vielä elät.
Nyt on kyse vuodesta 2006 ja siitä eteenpäin. ei ole enää varaa leikkiä perinteisiä vastakkainasetteluleikkejä, vaan nyt alkaa olla tosi kysymyksessä. Ihan oikeasti. Nimittäin siitä, miten Suomi pärjää globalisaation myllerryksessä.
Ottakaa hyvät ihmiset vähän etäisyyttä ja katsokaa missä mennään. Ja unohtakaa ne ehdokkaat, jotka tätä eivät ole tajunneet.- kriituy
Asia on juuri noin.Nyt täytyy puhaltaa yhteen hileen.Suomi on pieni maa ja liikaa SAK talutusnuorassa.
- hiileen
kriituy kirjoitti:
Asia on juuri noin.Nyt täytyy puhaltaa yhteen hileen.Suomi on pieni maa ja liikaa SAK talutusnuorassa.
ja samassa lauseessa tuomitsit SAK:n. Sitäkö on Niinistömäinen vastakkainasettelun poistaminen?
- Syväkurkku
Aho unohti, että puolueisiin sitoutuneita ihmisiä on suhteellisen vähän. Vaaleissa kuitenkin kolmea suurinta puoluetta kannattaa n. 20-25 % kutakin. Ensimmäisellä kierroksella taistellaan toisesta jatkoon pääsijästä. Noin puolet niistä jotka äänestävät on jo ainakin kerran äänestänyt Halosta. Heille Halosen äänestäminen ei ole ongelma. Toinen puoli ratkaisee toisen toiselle kierrokselle menevän ehdokkaan. On hyvin todennäköistä, että 'työväki' on noissa Halosta äänestävissä. Silloin toisen paikan ratkaisee se kumpi, Niinistö vai Vanhanen, onnistuu vakuuttamaan ne 'ei työväkeen' kuuluvat äänestäjät.
Mielikuvamainonnassa kuvan ja mainoksen ulkonäön täytyy vastata sitä mielikuvaa, joka mainoksella halutaan luoda. Kun puolueettomasti tarkastelee Niinistön mainosta se on teennäinen ja tarkoitushakuinen. Tämä tekee siitä vastenmielisen.
Työväki sanalla on negatiivinen luonne. Se on jotakin alempiarvoista. On kuin Niinistö sanoisi: Te olette V A I N työläisiä ja minä teidän herranne.
Toisaalta ajatteleminen niin, että kaikki ovat työväkeä, ei sovi aikaan. Ajatuksena pitäisi olla, että jokainen on yrittäjä. Jokainen työntekijä ja palkannauttija pyrkii entistä parempaan tulokseen itseään kouluttamalla ja uralla etenemisellä. Jokainen yrittää omalla työpaikallaan tehdä parhaansa ja saa siitä ansionsa mukaisen korvauksen. Jos tällainen jokaisen yrittäjyys saataisiin iskostettua kaikkiin suomalaisiin, oltaisiin oikealla tiellä. Se johtaisi siihen päämäärään, joka Niinistön kampanjassa on ideana.
- oikeassa
Valitettavaa, jos olet oikeassa. Toisella kierroksella Vanhanen ja Halonen. Ketä me sitten äänestämme?
Kyllä Niinistöä kaupataan nyt väärässä paketissa! - Otsikossa hymiö
...
- sitten...
...työväen Kokoomus porvaripuolue? Ei helvetissä!
- Nainen pohjoisesta
Vasemmistolaisissakin voi olla muutama älykkö niin isänmaallinen yksilö, joka äänestää raakasti Suomen edun nimissä.
Tarja Halosen bunkkeri-idealismi ei ole Suomen etu.
Niinistön kampanja edustaa rehtiyttä, ajatusten herättelyä, ennakkoluulottomuutta ja niin, myös tervettä huumoria.
Outo juttu muuten, että monetkaan eivät näe huumoria siinä, että Halonen julistautuu "koko kansan presidentiksi", vaikka on SAK:n entinen lakimies. Miksi sitten Niinistö ei olisi "työväen" presidentti, vaikka on ahkera mies?- asialla
Ei kai älyköt tuohon helppoon mene. Niinistön kampanja on lapsellinen.
- mies etelästä
Juu, juttu alkaa avautumaan ja huumori on hauskaa. Tässä lisää huumoria:
Ben Zyskowicz - köyhien ystävä
Jan Vapaavuori - vähäosaisten tinkimätön puolustaja
- Jaba_43
Niinistön ei tarvitse varmistella porvariääniä. Ne ovat kaikki hänen ilman muuta, sillä Vanhasta ei äänestä yksikään porvari.
kun pelkät porvariäänet eivät riitä, on Niinistön saatava lisäkannatuksensa muualta. kun oikealla ei ole enää lisäkannattajia, niin muutakaan laajentamisen suuntaa ei ole kuin keskelle ja vasemmalle.
Tällä strategialla Niinistö menee ilman muuta jatkoon.- olet
aina väärässä kuin täytetty metso.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1074662Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293433No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452390- 491514
- 361423
- 381236
- 141142
- 1591036
- 271028
- 6954