Heinäluoma tuhoaa Suomea

tarkkapää

Heinäluoman henkiset eväät eivät pitkälle riitä. Kaveri ei osaa edes engalntia. Heinäluoman englanti on aivan kammottavaa mongerrusta, sen sanavarasto pieni ja se ei edes tajua aidon britin tain jenkin puheesta mitään. Näin ollen Heinäluomaa vedetään kansainvälisissä neuvotteluissa kuin pässiä narussa.

Myös Heinäluoman pakkoruotsikanta on pelkästään ruotsinkielisen eliitin perseennuolentaa. Kanta Fortumin optioihin ja niihin liittyvään rikollisuuteen kertaa asiasta kaiken. Pakkoruotsi on siksi vakava asia, että sen avulla suomenkielisen väestön identiteetti, itsetunto ja menestymisen mahdollisuudet poljetaan maanrakoon. Heinäluoman ihmiskäsitys on epähumaani ja kapea-alainen. Hän talousrikollisetn innokas juoksupoika. Hän ei ole tehnyt liikettäkään suomalaisen työläisen puolesta. Heinäluoma kuvastaa täydellisesti SDP:n moraalista ja ohjelmallista rappiota. SDP:sta on tullut gangstereiden puolue. Ne eivät tee muuta kuin rosvoavat kansan kovalla työllä hankkiman varallisuuden, tyhjentavät kassat.

5

314

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • T u t k a i n

      Puhumaan oppii puhumalla ja siis englantia oppii englantia puhumalla tai ruotsia ruotsia puhmalla.

      Suurin osa nimi-demareista on entisistä ruotsinkielisistä suvuista - esim. Lipponen Ingman. Heinäluoma ilmeisesti ei.

    • parempi olo

      kun saat purkaa itsesi.Kuvaat itseäsi kirjoituksessasi typeräksi kaikkea tietäväksi. Juuri tällaiset yksilöt ei pärjäile yhteiskunnassa vaan heillä on aina joku arvosteltavana, koska heidän itsetuntonsa on niin alhaalla. On tosin ymmärrettävää jospa heillä on ollut ankea lapsuus, ei ole ollut kuin puisia leluja. Isä kenties juoppo, äiti ollut hoitolassa. Kukapa heitä olisi silloin passaillut ja rakastanut. Siispä he ovat yhteiskunnan hylkiöitä.Aina paha olla olivat sitten yksin tai porukassa. Ankara lapsuus on osoittanut,että tällaiset yksilöt pitäisi panna hoitoon,ettei tuottaisi yhteiskunnalle suurempaa vahinkoa.Ottaa esimerkiksi tietokone pois tai ainakin internetistä irti. Saisihan sitten pelkällä tietokoneella leikkiä. Painella näppäimiä ja naureskella itsekseen. Se voisi olla hyvääkin terapiaa tällaiselle kehitysvammaiselle.

      • Demari kuolemaan asti

        Jos henkilöllä olisi kaikki mainitsemasi ongelmat,hän tuskin ivaisi sos.dem.puoluetta vaan olisi demareitten uskollinen kannattaja. Sos.dem. puolue on aina vähäosaisten ja päähän potkittujen puolella ja suurituloisten ahneuden vastustaja!!


    • Gyltö

      Olen itse ymmärtänyt, että meillä on laaja korruptoitunut eliitti, joka on erilaistilla optioilla ja voitelurahoilla valmis säätämään oman salaisen taustavaikuttajansa toiveenmukaisia lakeja sen enempiä kyselemättä.

      Tuolle taustavaikuttajalle onkin jo löytynyt kohtuullisen osuva nimitys: Mafia.

    • ei SDP:lle

      Kyllä Heinäluoman pitäisi osata englantia, kävihän hän veronmaksajien rahoilla noin 16 tuhannen euron kurssin Britanniassa.

      Sillä työväenmies kun Eero on niin hänen pitäisi osata laskea kuinka paljon sillä rahalla olisi saanut työväenopistosta englannin kielen opetusta.

      Ja jos ei tämänkään jälkeen osaa englantia, niin äänestäkää sellaista jokaa osaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4168
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      28
      3137
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2340
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1348
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      919
    6. 133
      911
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      776
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      770
    Aihe