kuinka tunteellisia kalat ovat?

Siis itse olen vasta aloittanut horoskooppini 'tutkimisen' ja sain selville että 'kuumerkkini' on kalat.

Siis en ole oikeastaan pitänyt itseäni kovinkaan tunteellisin, mutta kuinka tuntteelisia kalat yleensä ovat?
52434
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

kyllä. Mutta, ainakaan minä en samalla tavoin kun jotkut muut. Vaikea selittää.

Äänestä

Olen kalat ja todella tunteellinen..Reakoin useimpiin asioihin tunteella ja omasta mielestäni minulla on hyvä kyky eläytyä myös toisten tunteisiin,siis myötäelämisen taito...
Itken melko helposti, niin ilosta kuin surusta mutta helpommin kuitenkin surusta...Purkaan myös ahdistusta usein itkemällä...Ei ole kovin monia tilanteita,joissa tunteet eivät olisi mukana....

Äänestä

Ainaki itsestä tuntuu, että liiankin tunteellisia. Saisin kai olla kylmempikin, koska kaikki tunneasiat tulee otettua niin "rankasti".

Äänestä

Siis tosi tunteellisia. Kerran tunsin erään kalan joka oli niin tunteellinen että auta armias, mutt se loppu lyhyeen kun eräs leijona söi sen kalan.

Äänestä

Olen melko tunteellinen, mutta uskon että aurinkomerkkini neitsyt tasoittaa tätä piirretää jonkin verran. Liikutun erittäin helposti, pahaa oloa ja ahdistusta puran aina itkemällä.. Kyllä mä melko paljon sitten itkenkin, mutta ei nyt kuitenkaan minkään BB-Minnan tavoin. Olen hyvin empaattinen ihminen.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Cassandra kirjoitti:

Siis itse olen vasta aloittanut horoskooppini 'tutkimisen' ja sain selville että 'kuumerkkini' on kalat.

Siis en ole oikeastaan pitänyt itseäni kovinkaan tunteellisin, mutta kuinka tuntteelisia kalat yleensä ovat?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu