Minä mietiskelin tänään elämääni. Istuin auringossa, tunsin kevyen tuulenvireen kasvoillani, nautin olostani.
Eikö ole aika säälittävää että janoaa elämää, mutta silti pelkää elää. Ei uskalla antautua tunteiden vietäväksi. On oman vankilansa vartija.
Viime viikonloppuna valvoin, nautin kesäyöstä. Latasin "pään sisäisiä akkuja". Nyt on taas tuoreita muistikuvia suviyöstä. Jotain mitä muistella tulevan talven pimeydessä.
Tottakai, sehän on selvää että olen yksin. Ihmissuhteen muodostaminen on suorastaan naurettavan vaikeaa.
Kun ei uskalla olla oma itsensä. Koittaa ahtaa itsensä johonkin ihmeelliseen ihannemalliin. Koittaa olla "universaali" mies. Yhtä aikaa kova ja pehmeä. En vain jaksa.
Oma taakkansa on nämä tunteet. Mies ei saisi olla herkkä. Ei, en minä itkeskele. En muista milloin olen viimeksi itkenyt, en taida kyetä edes siihen enää.
Sisukseni on tässä vuosien varrella kovettunut, mutta kohtalon ivana sisin osa minusta pysyy pehmeänä. Niin että tunnen tuskan joka kerta yhtä viiltävänä. En jäädy läpikotaisin.
Minulle ei riitä se, että elämä on mustaa ja valkoista. Ei riitä sekään että elämä on harmaan eri sävyjä. Minä tarvitsen värejä elämääni. Minä tarvitsen tunteita elämääni.
Kun vain uskaltaisin hypätä elämän vietäväksi.
Kiitos päiväkirjani että sain vuodattaa sekavaa ajatustenvirtaani sivullesi.
Eikö ole aika säälittävää että janoaa elämää, mutta silti pelkää elää. Ei uskalla antautua tunteiden vietäväksi. On oman vankilansa vartija.
Viime viikonloppuna valvoin, nautin kesäyöstä. Latasin "pään sisäisiä akkuja". Nyt on taas tuoreita muistikuvia suviyöstä. Jotain mitä muistella tulevan talven pimeydessä.
Tottakai, sehän on selvää että olen yksin. Ihmissuhteen muodostaminen on suorastaan naurettavan vaikeaa.
Kun ei uskalla olla oma itsensä. Koittaa ahtaa itsensä johonkin ihmeelliseen ihannemalliin. Koittaa olla "universaali" mies. Yhtä aikaa kova ja pehmeä. En vain jaksa.
Oma taakkansa on nämä tunteet. Mies ei saisi olla herkkä. Ei, en minä itkeskele. En muista milloin olen viimeksi itkenyt, en taida kyetä edes siihen enää.
Sisukseni on tässä vuosien varrella kovettunut, mutta kohtalon ivana sisin osa minusta pysyy pehmeänä. Niin että tunnen tuskan joka kerta yhtä viiltävänä. En jäädy läpikotaisin.
Minulle ei riitä se, että elämä on mustaa ja valkoista. Ei riitä sekään että elämä on harmaan eri sävyjä. Minä tarvitsen värejä elämääni. Minä tarvitsen tunteita elämääni.
Kun vain uskaltaisin hypätä elämän vietäväksi.
Kiitos päiväkirjani että sain vuodattaa sekavaa ajatustenvirtaani sivullesi.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Hyppää rohkeasti virran vietäväksi ja tulet huomaamaan ettet hukukaan!
..kinuu pimpsaa ihan selvästi, kuule amputoi se kikkelis pois niin rauhoitut, ei noi puheet enää tehoo, tehos ennen mut ei enää!!!
Taidat olla muuten tampereelta nääs!!!
Toivottavasti sait kunnon kiksit naurettavasta viestistäsi.
sun kuivanlöysästä pimpsastasi kukaan on kovin kiinnostunut, paitsi epätoivoiset...
Usko ja luota meihin kuten minä teen yhä edelleen. Uskon sinuun, luotan sinuun, rakastan sinua. Vain tämä on pitänyt minut pinnalla, auttanut jaksamaan epävarmuutesi päivinä.
Tunnen sisimpäsi, kuulen jokaisen ajatuksesi joka minua kohti kurottaa. Tiedän tunteesi ja vaistoan rakkautesi. Mutta pelkosi, se saa minut sekaisin. Pelkosi jähmettää, kylmettää ja saa minutkin pelkäämään. Välillä se tekee minut miltei hulluksi.
Sitä pakenen. Juoksen ja juoksen, pääsemättä silti eteenpäin. Kuten painajaisunissa. Siitä alkaen kun pääset peloistasi ja uskallat minua rakastaa, antaa minun rakastaa sinua, vasta silloin loppuu kärsimys. Turha tuska ja tämä viiltävä kipu kaikkialla. Mieletön ikävä.
Vasta silloin kun tulet rohkeasti luokseni ja sanot sen mitä olen odottanut, silloin voimme molemmat käsikädessä heittäytyä Elämään. Nähdä värit, elää unelmamme todeksi. Molempien unelmat ja unimaailmat. Utuiset unimaailmat, jotka herättävät minut aamuöisin. Joskus herään itkuuni kun unessani näen sinun lähtevän. Eilenkin kävi niin...
Kun rakkaus kerran voittaa...
Kirjoittanut viestisi kokonaan uutena viestinä, etkä vastannut minun kirjoitukseeni. En tunne sinua.
Niin Juudaskin aikoinaan kielsi tuntevansa.
Noin helpostiko kiellät monivuotisen ystävyytemme? Sinä, tai joku muu. Kukatahansa. Tämähän on julkinen päiväkirja rakas P...a.
Kirjoittaa saa. Mutta en ole "P...a".
Tuleehan niitä vastauksia kysymyksiin, noihin jotka ilmassa ovat leijuneet! Vai että pehmeyttä sinussa? Milloin siitä oikein annat itse viitteitä? Julmuutta olet kyllä tähän asti osoittanut, en vain sitä sellaiseksi halunnut nähdä. Totta taitaa olla myös tuo ettet osaa itse itkeä mutta toiset kyllä saat itkemään. Siitäkö saat elämäsi suolan, nautinnon jäätyneeseen sydämeesi? Puhut kauniisti, saat naiset polvillesi. Unohtaen, että he ovat ihmisiä siinä missä sinäkin. Ehkä he ovat enemmänkin, koska kykenevät tuntemaan, haluavat tuntea.
Minunkin sydämeni veit, olet syvällä sisimmässäni. Nyt kuitenkin olen päättänyt että revin sinut irti, ja palautan sinut omalta osaltani kierrätykseen. Sinnehän sinä takaisin häluat. Kai olen oikein ymmärtänyt?
Kun kirjoitin viestini, en edes odottanut että kukaan kommentoi siihen. Tai tiesin kyllä että joku murkkuikäinen heittää jotain "koomista" viestiä siihen.
En tunne sinua, kuka lienetkään. Joten älä syytä minua julmaksi.
Et tunne minuakaan mutta ajattelemme samoin,kuin olis ajatuksensa ääneen lukenut.
Miksi vastaan.? turhaahan tämäkin on, mutta tuntui vain oikealta justiin nyt... Suhteiden solmiminen on tosiaan vaikeaa, vaikka alku tuntuisi kuinka helpolta,jatkossa tulevat toiset tunteet jotka sotkevat kaikki. Yksin on paha elää, mutta kaksin voi olla vielä pahempi..pysyn siis yksin..uskottavasi.
Tottakai kirjoitukseeni saa vastata, mutta en kirjoittanut sitä varta vasten vastauksia hakeakseni. Kunhan purin päänsisäistä sotkua.
Huomasitko miten kirjoitukseeni tuli yksi lapsellinen viesti, mikä lie moisen ihmisen ongelma, kun pitää tuntemattomia pyrkiä loukkaamaan.
Niin, yksin voi olla parempi.
olen itsekin joskus purkanut synkimpiä tunteitani täällä ja saanut vastaukseksi vain tuon tyyppistä asiatonta irvailua. Se loukkasi silloin, mutta nyt vain säälin ihmisiä jotka voivat noin huonosti...ei heistä muuta voi ajatella.
Ensimmäinen tuntemukseni "kaisu-leenan" kirjoitusta lukiessani oli myös sääli.
En minä moisista lapsellisista viesteistä loukkaannu, kyseinen lapsi joka viestin on kirjoittanut ei tunne minua, hänellä ei ole pienintä hajuakaan siitä kuka olen.
Näin ollen hänellä ei edes ole mahdollisuutta oikeasti loukata minua.
Toivon vain että "kaisu-leenan" olo helpottui kun sai nälviä tuntematonta :):) Tapansa kullakin helpottaa oloaan.
Noin minäkin ajattelen tosi usein. Minä myös pelkään olla oma itseni, mutta siihen on syy, en oikein enää luota miehiin. Ja mistä tiedän, milloin olen löytänyt sellaisen miehen, joka tuntee olevansa seurassani turvassa, jotta hän voisi myös olla oma itsensä. Kun silloin joskus kauan sitten, kun olen liitossa ollut, olen vain kokenut pelkkää valhetta. Ja ympärilläni näen valhetta. Miten minä, joka en valheita siedä, löydän sen helmen sieltä joukosta? Luulin että tällä iällä se olisi jo helppoa, vaan ei ole. Tässä sitä sitten jatkan yksin ja murheissani tätä matkaa, ilman päämäärää. Samalla miettien, miten täältä uskaltaisi lähteä pois? Kun yksin ei ole hyvä olla, mutta ei kaksinkaan valheessa. Niin, mikä neuvoksi? Kyllä tämä elämisen tarkoitus mietityttää liiankin paljon, koska en näe tässä kovinkaan paljon järkeä.
Sanot väärin että mies ei saisi olla herkkä. Voi, juuri sitä minä ainakin toivoisin, että joskus se tuleva mieheni olisi herkkä, juuri aina sellainen kuin hän itse haluaa, aito ja avoin oma itsensä. Kuitenkin samalla toisen huomioon ottava, minut.
Niinpä....missä nämä miehet ovat, sanotaan että niitä on, vaan missä, kun en sellaista ole löytänyt. Kiitos että sain lukea ajatuksesi, ja vastata siihen lyhyesti. Rohkeutta sinulle etsiä sateenkaaren värit, löydät kyllä ne vielä!!!