suuri GALLUP II

Nasse

alfauroskaimani eteläisestä amerikasta kyseli I galluppia laihoin vastauksin.

Siispä minäkin, yhtälailla bisseihin, muodollisesti päteviin sellaisiin, vinoutuneena, kuten myös kaikkeen muuhun epäortodoksiseen menoon hurahtanut, kysyn:

MILTÄ HAUSKANPIDOLTA OLET JÄÄNYT PAITSI KIELTÄYTYESSÄSI SEKÄ HAUSKANPIDOLTA ETTÄ BI-SEKSUAALEILTA AFRODITEILTÄ, koska uskoit kuvitteelliseen "Jumalaan"?

17

399

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Toht.Fil.

      Ilo on käsite, tunne on aito. toisinsanoen jotkut afrikassa olevat alastomat hintit on olleet ratkiriemuissaan siitä, koska leikkii noppaa leijonan kyrvällä tai ku ne nussii toisiaa perseesee.

      Ja ne on voinnu olla vielä ratkiriemukkaampia ku esimerkiksi masentunu henkilö tietokonee ääressä, jolla on kaikkea.

      Älä sä tuu antaa materialistisia alibeita tietylle tunneolotilalle.

      T: Toht.Fil.

    • xzcrtsrew

      Minä olen ateona onnekseni jäänyt paitsi katolisen kirkon ylitsepursuavalta pedofilialta ...

    • huvikseni

      turhuuden ja tyhjyyden tunteelta ja katumukseelta kun humalainen möhli taas, niiltä olen nyt säästynyt.

      • xzcrtsrew

        "Humalainen" vastaan uskova.

        Tuohan taitaa joillakin pelata, alkuun. Mutta mitäs usko tuokaan tullessaan, sitä en rupea edes kuvittelemaan.

        Eikö viinasta pääse eroon ilman uskontoa, mienaan järkikonsteilla?

      • jaina
        xzcrtsrew kirjoitti:

        humalattomuutta ja jumalattomuutta

        epäusko Humalan Jumalan (viinalla tai ilman)?

        *leikki sanoilla tämä Homo Ludens*

      • xzcrtsrew
        jaina kirjoitti:

        humalattomuutta ja jumalattomuutta

        epäusko Humalan Jumalan (viinalla tai ilman)?

        *leikki sanoilla tämä Homo Ludens*

        Haukispekkavainaan sanoin

        "On kesä mennyt
        tunne lämpöä ennyt
        Tass syksy saa
        Minä en."

        Tai Johnny Walkerin hirmuinen laulu (saapuu kylänraitille nelivaljakkoa seisaaltaan yhdellä kädellä ohjastaen, susiturkki retkottaa auki, toisessa kädessä puolillaan oleva viskipullo:

        "Jeesus mä oon
        Kristus huoleton!"

    • no religion

      jumalaan perinteisessä mielessä koskaan. Silti on myönnettävä, että luterilainen kasvatus istuu lujassa. Sellainen ylikorostunut oikein toimimisen tarve´, estää joskus irroittelemasta täysillä.

      Kotikasvatustakaan ei voi syyttää. Olisin varmaan erilainen ihminen ilman luterilasta kulttuurilisää.Avoimempi ja sponttaanimpi. Nyt olen aina miettinyt tekojeni motiiveja kissojen ja koirin kanssa. Mitä tästä seuraa jne., liiaksikin.

      On ollut työlästä vapautua Ingmar Bergman filmeissäkin nähtävissä olevasta painostavasta uskonnollissävytteisestä ilmapiiristä joka leijuu yhteiskunnassamme tietynlaisena melankoliana.

      • xzcrtsrew

        Tuollaista se tuntui aikanaan olevan, kusipäinen normisto jonka särkemistä me jengillä harrastettiin muurosiässä.

        Sitten muutin pois, asuin 4 maassa 3 mantereella, ja olen poissa edelleen. Ja pysyn. "Oikein" toimimisen tarve katosi hetkessä, mutta toimimisen tarve jäi. Multikulturaalinen irroittelu sujuu erinomaisesti Karibian rantojen illoissa.

        lenkille,
        irrottelemaan.

        ""Oikein" toimimisen tarve katosi hetkessä, mutta toimimisen tarve jäi. Multikulturaalinen irroittelu sujuu erinomaisesti Karibian rantojen illoissa."

        Sataa räntää.

      • xzcrtsrew
        jaina kirjoitti:

        lenkille,
        irrottelemaan.

        ""Oikein" toimimisen tarve katosi hetkessä, mutta toimimisen tarve jäi. Multikulturaalinen irroittelu sujuu erinomaisesti Karibian rantojen illoissa."

        Sataa räntää.

        Uuhhh .. Beeta on tulossa mutta iskee noin 1,000 km ylemmäs. Vuorilla ja keskiylängöilla sataa (muttei räntää vaan helvetisti vodaa) Stanista alkaen, nyt jo kai kohta beetan vuoksi, mutavyöryriski siis, ja minua pisti jättirausku myrkkypiikillä (ouch! melkein meni taju), ja Tyyni (?) valtameri yritti viedä minut ulapalle kellumaan, kohti mitä?? Hawaiia??? Mutta siitä on jo kuukausia ...

        Mutta räntää en nyt välittäisi kokea. Koita kestää.

        Tässä evästystä, kun nyt uskosta puhutaan, ja arvaa kirjoittaja:

        "Kuinka minä
        joka niin monin tavoin
        muistutin ihmistä,
        saatoin menettää uskoni
        ihmisen pahuuteen.
        Usko on aina tuontitavaraa,
        ei kuulu alkuperäiseen faunaan."

        Doo-dle-oo, stay happy.

      • Nasse

        meitä eivät uskonnon murheet paina.

      • xzcrtsrew
        Nasse kirjoitti:

        meitä eivät uskonnon murheet paina.

        Meidän on helppo hymyillä. Meillä ei ole mitään "tunnustettavaa". Meitä ei tarvitse "pelastaa". Meitä ei kukaan käske. Kiivaiden ja vähemmän kiivaiden jumalien ja jeesusten maalliset edushörhöt karistamme jaloistamme. Jumalattaremme on Botticellin Venus. Pepsipurkki korvaa x-herran. Aamen.

      • no religion
        xzcrtsrew kirjoitti:

        Meidän on helppo hymyillä. Meillä ei ole mitään "tunnustettavaa". Meitä ei tarvitse "pelastaa". Meitä ei kukaan käske. Kiivaiden ja vähemmän kiivaiden jumalien ja jeesusten maalliset edushörhöt karistamme jaloistamme. Jumalattaremme on Botticellin Venus. Pepsipurkki korvaa x-herran. Aamen.

        kysyä, millä palmurannalla istut ellei katolisen kirkon vaikutusvalta ulotu sinne lainkaan?

        Mielstäni luterilainen kirkko on rinnastettavissa partiopoikaan katolisen kirkon rinnalla, jonka kurimuksessa suuuri osa maailman köyhistä kyyhöttää tiukasti.

        Matkustelemalla ja asumalla muualla vapautuu tietty henk.koht. harhaluuloistaan mutta sitäkin voimakkaammin iskee tietoisuus maailmaa halitsevista suurista uskomuksista ja instituutioista, joista katolinen kirkkko on yksi.

        Sen valta ja mahtihan ei taas suomessa tunnu ollenkaan.

      • xzcrtsrew
        no religion kirjoitti:

        ja laajalti! Mutta ei meihin harvoihin ateisteihin saakka.

        Tämä on keski-Amerikkaa.

      • no religion
        xzcrtsrew kirjoitti:

        ja laajalti! Mutta ei meihin harvoihin ateisteihin saakka.

        Tämä on keski-Amerikkaa.

        onnistutko tosiaan elämään niin ettei kulttuurissa vaikuttavat suuret uskomukset vaikuta sinuun mitenkään?

        Vaikken itse ole uskovainen millään tavalla, en voi mitenkään välttyä uskonnon vaikutukselta.

        10 käskyä jyrää muodossa jos toisessa länsimaisessa ajattelussa.

        Pidän itse buddhalaisuudesta paljon enemmän. Toivoisin joskus että sen asema olisi edes yhdenvertainen mutta ei. Zen buddhalaisuus menee vielä täysin yli hilseen, suurelta osalta ihmisiä.

        Tarkoitan tällä zenin vapauttavaa vaikutusta kulttuurista ja uskonnoista.

        Mutta jousella ampumisen jaloa taitoa joutuu jatkuvasti harjoittelemaan.

        Parhaitenhan se luontuu kun koko asia unohtuu.

        Ja unohtuuhan se ainakin joulun kieppeillä jolloin on tarkotus pyöriä silläpäin.

        Zen on aika siistiä. Opettelin sitä 15-vuotiaana.

    • Elohiiri

      Kaikki se mikä viehättää pitää kokea loppuun asti kunnes se ei enää viehätä.

      Ja jos mikä ei viehätä, ei voi sanoa, että siitä olisi jäänyt paitsi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      5130
    2. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      119
      1626
    3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      15
      1459
    4. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      50
      1376
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      13
      1183
    6. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      4
      1070
    7. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      17
      1037
    8. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      76
      999
    9. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      60
      817
    10. Junan alle

      Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?
      Kajaani
      27
      793
    Aihe