Katsokaa tätä

Bolton on taas yksi paholaisen kätyri.
4147
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Bolton on kristitty ja osaa varoittaa ellenistien eksytyksestä.

Adventistit ja muut ellenistit eksyttävät minkä kerkiävät ja eksyvät siinä sivussa itse aina kauemmas totuudesta. Eksyneet eivät halua enää kuunnella muuta kuin väärän profeettansa Ellen G Whiten puhetta. Todella surullista.

Yksin Jeesuksen sanat eivät heille kelpaa. Jeesus puhuu raamatussa meille suoraan, ilman välikäsiä.

Oletteko koskaan kuulleet adventistien suosittelevan teille raamatun lukemista? Minä en ainakaan.

Aina ne vain toitottavat sitä Elleniä. Voi, voi.

Äänestä
  • Voi, voi itsellesi.

    Äänestä

  • Silloin kun Hengelliset julistajat eivä pärjää kunnon Evankelistan oikealle Julistukselle, silloin syntyy kateus, joka oli jo ominaista jopa Paavalin aikana. Siksi Paavali sanoi ei ole väliä muuta kuin kunhan Jeessta Julistetaan tavalla tai toisella.

    Rakastakaa vihollisianne ja rukoilkaa niiden puolesta jotka teitä vainoavat sillä sellainen
    jumalasta

    Jos Bolton on jumalasta hän rakastaa kaikkia Kristittyjä ilman estoja. mutta vihollisen henki
    johtaa vihaan ja katkeruuteen

    Äänestä

  • Raamattua. Ja kaiken lisäksi vielä totuuden mukaisesti

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kuningas kirjoitti:

Bolton on taas yksi paholaisen kätyri.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu