Lipposen ykkösen ja kakkosen aikana on selvästi tehty runsaasti väärinkäytös päätöksiä ja suosittu rikkaita kaikkein tavoin päätöksenteossa.Nyt viime aikoina teot ovat tulleet ilmi julkisuudeessa räikeinä vääryyksinä.
Lipposen 1 ja 2
3
114
Vastaukset
- MiracleMike
siellä on täytynyt olla kun tämän "mustan sateenkaarihallituksen" jäsenille oli Lipposen putoaminen niin karvas ja raivostuttava pala nieltäväksi.
Rikkaita suosittiin ja köyhiltä leikattiin leikkaamasta päästyä, kun "ei ole rahaa", "ei ole rahaa" ja vielä kerran "ei ole rahaa".
Suomessa oli Lipposen hallituksen aikana viime vuosikymmenen loppua kohden enemmän rahaa kuin koskaan aikaisemmin, muistettakoon siitä häntä kunnioittaa. Mutta pääasia oli syytää fyrkkaa ympäri Eurooppaa ja kiinnittää varoja Nato-yhteensopivaan paskamilitarismiin.
Valtion velkaa makseltiin aivan oikein pois päin mutta kukahan sen velkaannuttamisen ja valtionyhtiöiden polkumyynnin alunperin ideoi ja alullepani. Piti tehdä vaikka kuinka köyhdyttäviä ja tuhoa tuottavia päätöksiä, kunhan vain "vapaa" markkinatalous ja Euroopan (poliittinen) integraatio etenisivät.
Vapaakaupalla, markkinataloudella, talouden globalisaatiolla ja jopa Euroopan taloudellisella integraatiolla ei ole mitään elintärkeää yhtymäkohtaa poliittisen unionin kanssa. - LIIAN HIIDAS
MINÄ.....HALUAN....ILMOITTAAA.....EI JAKSA KUULLA LOPPUUN KUN TOHON KULUI 3 MIN.
- pahaa aikaseksi
enempi työtätekeville kuin tsunami Kaukoidässä
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455060Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1131594Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "481229Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella101169- 131113
81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171007Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy76969Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v3875Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah57779Junan alle
Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?27753