Aivan tosissaan aikuiset ihmiset puhuvat lapsikasteessa saadusta uskosta ja pelastuksesta. Kuitenkin Raamattu tuntee vain sellaisen pelastavan uskon, joka on saatu Jumalan Sanan kuulemisen kautta. "Usko tulee siis kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen Sanan kautta" (Room. 10:17).
Millään muulla tavalla saatua uskoa Raamattu ei tunne. Tämä Jumalan Sanan kuulemisen kautta syntynyt usko on Jeesuksen vaikuttamaa uskoa. "... usko, jonka Jeesus vaikuttaa.." (Apt. 3:16). - - -
Jeesus antoi opetuslapsilleen tehtävän mennä kaikkeen maailmaan saarnaamaan evankeliumia, ja kastamaan ne, jotka uskovat (Markus 16:15,16). Apostolit toimivat tarkalleen Herralta saamansa käskyn mukaan. Ihmisten tullessa uskoon vietiin heidät sinne missä on vettä, ja heidät kastettiin Herran Jeesuksen Kristuksen Nimeen. Apt.
Kukaan ei koskaan ole tullut uskoon, siis Jumalan lapseksi lapsikasteriitissä (eikä liiemmin aikuiskasteessa).
"Puhdistakaa sielunne totuuden kuuliaisuudessa vilpittömään veljenrakkauteen ja rakastakaa toisianne hartaasti puhtaasta sydämestä, te, jotka olette uudestisyntyneet, ette katoavasta, vaan katoamattomasta siemenestä, Jumalan
elävän ja pysyvän sanan kautta"
(1 Piet. 1:22-23).
Aivanko tosissaan?
11
302
Vastaukset
- Susa
Nämä ihmiset ovat vain ymmärtäneet että kaste on vain rituaali eikä sillä ole mitään tekemistä pelastuksen kanssa vaikka raamatussa toisin saatetaan antaa ymmärtää.
- särähti
jos ihminen tulee syntymänsä kautta uskoon niin kiellätkö sinä senkin. kuten monia muita seikkoja.
- kristitty.ihminen
Enpä ole ennen kuullutkaan moista sanontaa: "Tullut uskoon syntymän kautta". Ei Raamattu opeta kuin yhdenlaista uskoon tuloa.
Room. 10:17. - esimerkiksi ,,
kristitty.ihminen kirjoitti:
Enpä ole ennen kuullutkaan moista sanontaa: "Tullut uskoon syntymän kautta". Ei Raamattu opeta kuin yhdenlaista uskoon tuloa.
Room. 10:17.- kuten tuokin 'raamattu opettaa' on todella tyhjääkin tyhjenpi ilmaus.
kun paimen (kristus) tuli etsimään kadonneita lampaita maan päältä ja kutsui heitä. mitä luulet hänen silloin etsineen ja kutsuneen. ei raamattu opeta yhtään mitään. mutta kristus opettaa ihmisiä pysymään uskossa. mitä luulet sen tarkoittavan. - .miettijä.
kristitty.ihminen kirjoitti:
Enpä ole ennen kuullutkaan moista sanontaa: "Tullut uskoon syntymän kautta". Ei Raamattu opeta kuin yhdenlaista uskoon tuloa.
Room. 10:17.Matteuksen evankeliumi:
28:19 Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ..
--------
2. Niin hän kutsui tykönsä lapsen, asetti sen heidän keskellensä
3. ja sanoi: "Totisesti minä sanon teille: ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, ette pääse taivasten valtakuntaan.
4. Sentähden, joka nöyrtyy tämän lapsen kaltaiseksi, se on suurin taivasten valtakunnassa.
5. Ja joka ottaa tykönsä yhden tämänkaltaisen lapsen minun nimeeni, se ottaa tykönsä minut.
6. Mutta joka viettelee yhden näistä pienistä, jotka uskovat minuun, sen olisi parempi, että myllynkivi ripustettaisiin hänen kaulaansa ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen.
------
Me voimme luottaa Raamatun sanaan lasten uskosta pienten lasten kohdalla Jeesuksen sanomana paljon ennemmin kuin kenenkään meistä kristityistä pakanoista.
Se miksi oli erilainen kaste apostoleilla käytössä on helposti osoitettavissa Jer.1:31-34 ja profeettojen kirjoituksissa juutalaisten erilaisesta alkutilanteesta.Kun katsotte tarkasti lupaus Uudesta liitosta voidaan ajatella Israelin kohdalla kahdenlaiseksi käytettyjen sanojen mukaan.
Siinähän liitto annetaan sekä Israelin että Juudan heimolle mutta vain Israelin heimolle kerrotaan se kirjoitettavaksi sisimpään. Tämä kuvannee sitä "peitettä Juudan silmillä".
Juutalaisillahan sanotaan olevan "peite silmillä" suhteessa Messiaaseen kunnes pakanain täysi luku on sisälle tullut.
Samoin tämä näkyy kirjaimellisesti otettuna ylläolevasta kastekäskystäkin.
Siinähän sanotaan että "kaikki kansat".
Juudaa sanotaan "heimoksi", joka tarkoittaa osaa kansasta.
Mooseksen laki oli erotukseksi "muista kansoista".
Näin ollen kastekäskyn molemmat muodot voivat saada selityksensä.
Lapsikaste on ollut sukupolvien käytössä joten emme voi olettaa Jumalan jättäneen asiaa ihmisten mielivallan varaan.
Muutenkin esittämäni perusteet tukevat myös sitä.
Näin kirjoitti tässä eräs aikuisena kastettu. - sivusta seurailija
.miettijä. kirjoitti:
Matteuksen evankeliumi:

Näin kirjoitti tässä eräs aikuisena kastettu.Tästä aukenee koko Suomessa kuuluisaksi tullut ja syvällisesti kasteen probleemaa selventävä kirjoitus:
http://www.jeesus-on-herra.com/kirjoitukset/kasteelle.htm
- annetaan Pyhä Henki
ja kaikki taivaan aarteet. Tätä, jos mitä, kannattaa kutsua armoksi. Näin olen aina uskonut ja saman armon ovat lapsenikin saaneet. Kasteessa annettu usko on Jumalan oma, ihmiseen vuodatettu usko, vailla ihmisen omia tekoja. Näin korostuu uskon täydellinen lahjaluonne ja Jumalan oma työ. Jos vanhemmat ja kummit hoitavat kristillisen tehtävänsä oikein, tämä usko saa kasvaa ja siihen elämän aikana yhä uudelleen palaamme. Ilman että koskaan tarvitsee "tulla uskoon". Sen sijaan synnit tarvitsee saada anteeksi yhä uudestaan. Koko kristillinen elämä on kastemuistutusta ja siihen palaamista, jonka Jumala on kerran antanut. Tätä on jokapäiväinen parannuksen teko ja lähimmäisen palvelu liittyy luonnollisesti siihen .
- Jaa ja joo
Aloitko lapsena puhua kielillä siinä kastemaljasi äärellä?
Oletko koskaan lukenut Apostolien teot 10:44-48?
En ole! Mitähän siinä sanotaan? Kuka tietää vaikka sanottaisiin totuuksia?
Vai onko niillä Jeesuksen sanoilla mitään merkitystä, Markus 16:16? Omiaan taisi Jeesus puhua! Olisiko näin? - Juuri mainitsemasi
Jaa ja joo kirjoitti:
Aloitko lapsena puhua kielillä siinä kastemaljasi äärellä?
Oletko koskaan lukenut Apostolien teot 10:44-48?
En ole! Mitähän siinä sanotaan? Kuka tietää vaikka sanottaisiin totuuksia?
Vai onko niillä Jeesuksen sanoilla mitään merkitystä, Markus 16:16? Omiaan taisi Jeesus puhua! Olisiko näin?kohdat alleviivat sitä, mitä edellä sanoin. Kaste ja usko kuuluvat todella yhteen. Ilman toista ei ole toista. Lapsen kasteessa annetaan se juuri se usko, jolla kasteen lahja otetaan vastaan. Tästä Luther kirjoitti satoja sivuja. Tuntuuko monimutkaiselta ja ihmeelliseltä ? Usko onkin ihmeellistä !
- jike
Juuri mainitsemasi kirjoitti:
kohdat alleviivat sitä, mitä edellä sanoin. Kaste ja usko kuuluvat todella yhteen. Ilman toista ei ole toista. Lapsen kasteessa annetaan se juuri se usko, jolla kasteen lahja otetaan vastaan. Tästä Luther kirjoitti satoja sivuja. Tuntuuko monimutkaiselta ja ihmeelliseltä ? Usko onkin ihmeellistä !
Kasteessa uskoon.Voiko enenpää ihminen eksyä.Lueppa ramattua äläkä satusetä Lutheria jopa satoja sivuja.Silläkö valhe muuttuu totuudeksi.Muista, jos joku poistaa raamatusta sanan tai vastaavasti lisää raamattuun siihen kuulumattomia sanoja ja opetuksia ei hänellä ole mitään osuutta pelastukseen Jeesuksessa.Raamattua sinunkin kannattaa lukea.Peusta uskosi ja mielipiteesi Jumalan sanalla äläkä ihmisoppiin.
- .miettijä.
jike kirjoitti:
Kasteessa uskoon.Voiko enenpää ihminen eksyä.Lueppa ramattua äläkä satusetä Lutheria jopa satoja sivuja.Silläkö valhe muuttuu totuudeksi.Muista, jos joku poistaa raamatusta sanan tai vastaavasti lisää raamattuun siihen kuulumattomia sanoja ja opetuksia ei hänellä ole mitään osuutta pelastukseen Jeesuksessa.Raamattua sinunkin kannattaa lukea.Peusta uskosi ja mielipiteesi Jumalan sanalla äläkä ihmisoppiin.
6. Mutta joka viettelee yhden näistä pienistä, jotka uskovat minuun, sen olisi parempi, että myllynkivi ripustettaisiin hänen kaulaansa ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen.
Lapsi on Jeesuksen sanojenkin osoituksella oskossa alusta asti.
Sellainen joka on luopunut lapsen uskosta on sen uskon menettänyt juuri "viettelyn kautta".
Vanhemmilla on siis suuri vastuu lapsen säilyttämisessä alkuperäisenä Jumalan lapsena.
Luopumus on siis viettelyn tulosta eikä uskomattomuus luonnollinen ihmisen olotila.
Jokainen lapsena kastettu on juuri siinä alkuperäisessä viattomassa lapsenuskossa joka on Herralle otollisinta mitä maan päältä löytyy.
Autuaita ovat lapsen kaltaiset sillä heidät pitää
Jumalan lapsiksi kutsuttaman.Aamen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455140Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1241643Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella151479Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "501406- 141205
Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v4111081-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171037Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy76999Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah60827No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol16827