Lokakuun viimeiset Veijoselta

Harri Veijonen

SEURAKUNTA
ESTÄÄ SUURSODAN SYTTYMISEN
Vuoden 1986 kirjaseni takakansitekstin alku:
"`Tuleva lähi-idän rauhansopimus ja uskovien katoaminen´
kirjassaan `Seurakunta lähtee´julistuksellaan tunnetuksi tullut raamatuntutkija,
maamme ensimmäisen kristillisen antikvariaatin omistaja, lappeenrantalainen Harri
Veijonen käsittelee Raamatun profetioiden toteutumista meidän aikanamme ja selvittää
tulevia tapahtumia.
"Koska Raamattu sanoo, että seurakunta ei lähde ennen kuin antikristus ilmestyy (2 Tess 2:3)
vahvistamaan rauhansopimusta yhdessä monien kanssa (Dan 9:27),
en ryhdy selittämään selvää sanaa vastakohdakseen."

Yleinen selitys - mm. Kalervo Syvännön selitys lähteenä - niidenkin uskovien piirissä, jotka ymmärtävät Daniel 9:27:n kuuluvan meidän aikaamme, on että kun rauhansopimuksen vahvistaminen on sama kuin antikristuksen ilmestyminen, seurakunta pidättää, estää antikristuksen ilmestymisen ja katoaisi maan päältä siis jo ennen tuota antikristuksen ilmestymistä vahvistamaan Jerusalemin valerauhaa.

Vaikka nuo selittäjät ovat jo parhaimpaan päähän kuuluvia, olen kuitenkin vielä juuri päinvastaisella kannalla heihin nähden tuossa kysymyksessä, että antikristus ei ilmesty seurakunnan ylösoton jälkeen vaan ylösoton tulon merkkinä juuri ylösottoa ennen. Ensin valerauha ja sitten ylösotto eikä päinvastoin.
2 Tess 2 puhuu estämisestä, pidättämisestä. Pidättäviä tekijöitä on kaksi. SE MIKÄ pidättää ja HÄN JOKA pidättää. Noilla SE tai HÄNkin on yleensä seurakunta maan päällä olemassaolollaan estämässä antikristuksen ilmestymistä. Minulla se on se, että aiemmin ei oltu noustu suoranaiseen kapinaan Jumalaa vastaan, luopumuksen huipun tulemattomuus. Olihan 2 Tess 2:ssa sanottu, että se ylösoton päivä ei tule ennen kuin luopumus tapahtuu (ja antikristus ilmestyy). Hän joka poistuisi pidättämästä olisi Jumala itse, joka sallii suuren antikristuksen tulla, koska Hänen silmäteränsäkin kimppuun (ennen) kristillinen maailmakin hyökkäsi, salli Israelin Jerusalemistakin käytävän neuvotteluja että se jaettaisiin kansainväliseksi kaupungiksi. Ulla Järvilehto taisi vastustaa ennustusta, että Jerusalem jaettaisiin osiin. En minä ole puhunut mistään silmäterä-Jerusalemin jakamisesta osiin vaan omistusoikeuden jakamisesta.

SEURAKUNTA PIDÄTTÄÄ SUURSODAN SYTTYMISEN

Seurakunta ei siis estä Antikristuksen tuloa ja ilmestymistä vaan näkee ne tapahtumat jo parhaillaan alkaneena. Mutta vielä kongreettisemminkin Gorba tulee ja ilmestyminen selkeästi nimensä laitto Jerusalemin valerauhan sopimuspaperiin noin 11. 9. 2007.

RAAMATUN MAALISKUUN IDUS
Seurakunnan olemassaolo maan päällä kuitenkin estää, pidättää suursodan syttymisen. Maaliskuun idus, 15. 3., tunnetaan Caesarin murhapäivänä ja pelättynä salaliittojen puhkeamisajankohtana. "Raamatun maaliskuun idus" taas on Danielin kirjan lopun 1335 päivää, 45 päivää enemmän kuin siinä mainittu 1290 päivää. Tiesin odottaa "Caesarin murhaa" 45 päivää jälkeen vuodenvaihteen 2000. Sivuni http://wwnet.fi/users/veijone/ind00d.html on autenttinen kuvaus siitä. Poikkeuksellisesti jopa tunti tunnilta päivitystä, että vieläkö olet elossa Caesar, ystäväni? Minä en ole sinun Brutuksesi, petollinen ystäväsi, vaan minulla on Otto niminen valeystävä Skepsis ry:n varapuheenjohtajana. Joko Otto on vienyt sinun henkesi, Caesar? Tiesin Caesarini naispuoliseksi. Epäilin myös hänen nimeään. Hän oli paskan Palestiinan syntyyn liittyvä ja nimensäkin oli - Eveliina.

Vuonna 2007 45 päivää oikeasta vuodenvaihteesta ja toinen täysikuu on noin 25. - 29. 10. 2007. Kuu on vain merkkinä siitä, että taas idustellaan. Kaikkien aikojen mahtavin idus ja täysikuu: Seurakunta lähtee!
Pääministeri Matti Vanhanen on aloittanut presidentinvaalikampanjansa Helsingistä. Olen jo itse paljastanut "salaisuuden", että katsohan Matti pykälää 26. Voin tässä kertoa loputkin. Sanoin, että katsohan Matti lukua 26 sittenkin, kun olet 52 vuotta ja 26 päivää. Se on taas 30. marraskuuta, ja tunnetusti IDUS, jolloin sota Helsingistä alkaa.
Harri Veijonen 29. 10. 2005 klo 12.30

Kaakkois-Suomen Sanomat ilmoitukseni vuosi sitten, 28. 10. 2004: Suomineito 2007
27. 10. olit valmis. 27. 10. 2007 Suomineidon V:ssä oltiin valmiina
Yljän pelastettavaksi, ja Suomineidon P:ssä pedon pantavaksi. P(aarma) vai V(eijonen)?

40 VUOTTA SITTEN
Vuonna 1965 televisiosta tuli ehkä ensimmäistä kertaa synnytystä käsittelevä ohjelma. Impilinnassa Lähtisilläkin katseltiin ohjelmaa. Pojat olivat ikäiseni ja nuorempi, mutta oppineet käyttämään härskimpää kieltä kuin minä. Sanoivat vauvan syntyvän p:stä. Siihen Lähtiskä opetti poikiaan: "Ei se mistään p:stä tule. V:stä se tulee!"

60 VUOTTA SITTEN
Kuukauden asiakas. Ei ole Harri Veijonen enää niin hiljainen poika kuin nuorena. Hienoa, jos asiakkaaksi ilmestyy henkilö, joka yleensä pärjää Veijoselle jutuissa. Seitsemänkymppinen herrasmies kertoi, miten sitä oli vaikeata heidän Karjalasta tulleiden evakkojen asettuminen Hämeeseen. Forssassa vaikeuksia oli koulussakin kaikín tavoin. Veijonen saattoi karjalaisten ja hämäläisten kielivaikeuksista kertoa vain esimerkin, miten sitä tänne Karjalaan tullessa oli omituista, kun Tampereen poikakuorossakin oli laulettu "kuin tuima tunturin tuuli", tuima voimakasta, väkevää tarkoittavana. Mutta tuima karjalaisille täällä kuitenkin tarkoittaa juuri päinvastaista, suolaton, mieto.
Herrasmies kertoi Forssan koulusta esimerkin, että pesäpallopelissä Hämeen poika tokaisi: "Pas kattoen ny kun mää tällään!" Nauramaanhan karjalaispojat rupesivat, ja hämäläisten ja karjalaisten välinen mailasota oli valmis. Herrasmies oli pikimmiten palannut asumaan hämeestä tänne siivoon Karjalaan, Lappeenrantaan.

87 VUOTTA SITTEN
(2005-1918=87). Kuukauden Veikko. Veikko on ollut alalla 50 vuotta, minä vasta puolet siitä. Edelleenkin on nostettava hattua Veikolle, sillä aina vaan hänen ostoksensa ovat alihinnoiteltuja tavaroita. Toisaalta pitäähän asiakkaiden joitakin löytöjä saadakin, että he viitsivät tulla toistekin. Veikon tarinoista olen sanonut, että nuori puolisonsa saisi kirjata ne kirjaksi. Liekö tulossa muuta kuin Veijoselta Veikkoa kerran kuussa. Veikolta oli sekin, että Wolkoffin talon kellarissa olisi tapettu punaisia. Lempiäisten sukuseuran uusimmasta kirjeestä taas, että marraskuussa tehtäisiin käynti sinne Wolkoffin talomuseoon. HV

--------------------------------------------------------------------------------

26. - 28. 10. 2005

SEURAKUNTA
KATOAA MAAILMANKARTALTA KAHDEN VUODEN KULUTTUA

Hyvä että saan kirjoittaa näitä maailman ylivoimaisesti parhaita ennaltatietoja pienen väestönryhmän kielellä suomi. Jos kirjoitukset olisivat englanniksi, olisin jo hukkunut fanien ja muiden uteliaiden tulvaan. Seurakunta katoaa maailmankartalta jokseenkin päivälleen kahden vuoden kuluttua. Ennaltatiedetty todistus sille tuli Iranin presidentin kautta. Samalla palautui mieleen jo Clasussa latinan tunnilla opittu "Ceterum censeo Carthaginem esse delendam". Muuten olen sitä mieltä, että Karthago olisi hävitettävä. Saatana 26. 10. 2005 päästi ilmoille ajatuksensa "Muuten olen sitä mieltä, että Israel olisi hävitettävä". Saatanakin tietää ja todistaa, että se häviää, Israel jää ja seurakunta katoaa maailmankartalta kahden vuoden kuluttua. Me häviämme tästä katoavasta maailmasta, koska me olemme voittajia!
Harri Veijonen

2000 5761 Sat. 30 September 2000 Rosh HaShanah* 45 days = Eveliina = 7 years before the Rapture
2005 5766 10/26 = "Israel Map" = 2 years before the Rapture
2007 5768 Thu. 13 September 2007 Rosh HaShanah* 45 days = "We out the World Map!" = 2007 10/26 The Rapture
2005 4 October 45 = 2005 16 November. Put put put.
PUT IN TO HE

Totta tietenkin, että odottaessani ajankohtaan kaksi vuotta ennen seurakunnan ylösottoa todistusta seurakunnan ylösotosta kahden vuoden kuluttua, sellainen odotettu merkki myös tuli. Iranin presidentti ilmestyi huutamaan, että seurakunta katoaa maailmankartalta kahden vuoden kuluttua sanoin, että Israel tulisi poistaa maailmankartalta. Uutisia tapahtumasta alkoi maailmalla olla 26. 10. 2005 illansuussa Suomen aikaa.

Toki eräs vaihtoehtoni oli, että Putin to Hell, koska meidät put in to Heaven noin 26. 10. 2007. Jääpä nyt sitten Putinillekin jotakin vaikkapa ajankohtaan 45 päivää tämän syksyisestä oikeasta vuodenvaihteesta. Se on noin 16. 11. 2005. 45 päivää vuodenvaihteesta syksyllä 2000 en osannut varoittaa kuin Karelian tyttöjä, ja Eveliinan Otto vei. Onpa nyt varoitettu moneen kertaan nimeltä tunnettua naapurivaltion johtajaa.
Harri Veijonen

VIIMEISET MARKKINAT LAPPEENRANNAN MARKKINAT 2007

Ollessani profetiassa vuosikymmenen edellä seuraavaa, minulla on jatkuvasti mahdollisuus kirjoittaa ainutlaatuisia, uskomattomia toteutuvia tarinoita maailman tapahtumista. Tänään 27. 10. 2005 kirjoitan varsinkin Lappeenrannan markkinoista 27. 10. 2007.

Allakka 2005 tietää markkinapäiviksi Espoon Rieha 10. 9. 2005. Ilmeisesti nämä markkinat ovat samoilla päivin myös kahden vuoden kuluttua. Sopii sitten seurakuntalaisten riehua Espoon markkinoilla 10. 9. 2007, että katsokaa nyt Suomen pojat ja tytöt, miten Lappeenrannan profeetan kertomaa valerauhaa Israelille vahvistetaan ja se on viimeinen merkkitapahtuma ennen seurakunnan ylösottoa. Kiireesti mukaan Harri Veijosen johtamaan seurakuntaan!
Heinolassa jyrää 3. 10. 2005 syysmarkkinat. Kertokaa nyt sitten Juicellekin 3. 10. 2007, että vaikka onkin nainut sataa naista, niin voi vielä saada syntinsä anteeksi ja tulla intistäkin tähän Harri Veijosen johtamaan armeijaan, joka kohta laukeaa pilviin ja tuuliin.
Joensuussa on ollut hyviä laulujuhlia, mutta 8.-9. 10. 2005 oli kalamarkkinat. Kala on kristinuskon symboli, mutta asioiden tietäminen ei pelasta. Pitäs tehräkin jotakin. 8.-9. 10. 2007 on viimeinen mahdollisuus, jos aikoo pelastua Karitsan juhlapöytään hääaterialle yläilmoihin.

Sitten 27.-28. 10. 2007 on taas Lappeenrannan markkinat kuten nytkin. Olen jotakin kertonut, miten minun piti viedä Jorma Johannes Lappeenrannan markkinoille 27. 10. 1982. Mutta pelättiin, että hän saattaa niille markkinoille kuolla. Kuolikin sitten ajan merkkinä toisena markkinapäivänä 28. 10. 1982. Ihan niinkuin 25 vuotta myöhemmin jäädään vihan aikaan kuolemaan, ellei oltu valmiina ennen Lappeenrannan markkinoiden alkua 27. - 28. lokakuuta vuonna 2007!
Harri Veijonen 27. 10. 2005

CETERUM CENSEO

Ceterum censeo Carthaginem esse delendam! (In any case, I declare that Carthage should be destroyed.) Marcus Cato (Porcius) - 'Cato the Elder' (234-149 BC).
Ceterum censeo Unionem Europaeam esse delendam. http://timworstall.typepad.com/timworstall/2004/10/ceterum_censeo_.html
"Arafat verweigerte sich: "Ceterum censeo Israel esse delendam." http://www.interfax.ch/gedankensplitter_004.htm

MUUTEN OLEN SITÄ MIELTÄ
Roomalainen poliitikko Marcus Porcius Cato vanhempi (234-149 eKr.) päätti kaikki puheensa aina tähän iskulauseeseen: "Muuten olen sitä mieltä, että Karthago olisi hävitettävä".
Jasser Arafatin iskulauseena milloin suoraan ja milloin peitellymmin oli: "Ceterum censeo Israelem esse delendam." Muuten olen sitä mieltä, että Israel olisi hävitettävä. Uusin uutinen maailmalta kertoo, että tuota Israel tuhottava ja poistettava kartalta vaatimusta on käyttänyt Iranin presidentti.
MTV3: "Länsimaat ovat tuominneet laajalti Iranin presidentin harvinaisen jyrkät kannanotot Israelista. Presidentti Ahmadinejad julisti Teheranissa muun muassa, että islamilainen maailma "ei anna historiallisen vihollisensa elää sydänmaillaan". Iranin presidentti Mahmoud Ahmadinejad sanoi tänään, että Israel "olisi pyyhkäistävä pois kartalta".

http://wwnet.fi/users/veijone/

9

557

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kyselijä

      Ilmoitit jo keväällä, että gorba tulee 11.10.2005, mutta en kyllä itse moista huomannut. Voisitko vähän selittää asiaa meille tietämättömille. Tapahtuiko harmillinen typo vai mikä meni pieleen?

      • k-mies (se alkup....

        Gorba ei uskalla tulla lappeenrantaan koska J.Malmi
        taivaan pasuuna saarnasi eläessään niin uskollisesti että perkele ja Gorba pysyvät visusti piilossa...eräässä kallionkolossa.


      • Harri Veijonen

        Ketä oikeasti kiinnostaa niin lukee toki mitä
        maailman paras profeetta sivuillaaan on kirjoittanut:

        http://wwnet.fi/users/veijone/

        9. 10. 2005
        ! PÄIVÄLLEEN !
        KOLMASKIN SUURI MAANJÄRISTYS

        Aasian järistys. Uhreja tuhansia. Julkaistu 08.10.2005 07:42 (päivitetty 19:10 MTV3).
        Seuraava poliittinen järistys. 72 tuntia? HV

        ANTIKRISTUKSEN TULO- JA ILMESTYMISAJAT
        Jollekin teki vaikeuksia edellinen englanti. Antikristuksen tuloaikaa ei ilmeisesti maailmassa vieläkään ole kertonut kukaan muu kuin minä jo aikoja sitten ja moneen kertaan:

        I Valtakuntansa tulon alku vallankumouksella 11. 3. 1917.
        - mainittu varhain, viite sivulla http://wwnet.fi/users/veijone/311prophecies.htm. Harri Veijonen 17. 1. 2005 ja aiemmin.

        II Antikristuksen valtaantulo vähäisemmälle kaudelleen 11. 3. 1985.
        - eli niinkuin kirjoitin "kuka Perkele tuli 9 kk aiemmin kuin Herra minut kutsui." Kerroin asiasta vuoden 1987 alusta.

        III Antikristus palasi politiikkaan tullen perustamansa sosiaalidemokraattisen puolueen johtoon 11. 3. 2000.
        - jälleen päivälleen ennaltatiedetysti, 11. 3. 2000. Varoitus paluusta politiikkaan jo artikkelissani "Gorba tulee takaisin" 5. 1. 1992 Etelä-Karjala lehdessä (välillä Uutis-Karjala, nykyisin Kaakkois-Suomen Sanomat). Vuoden 1995 kirjassani kuvankin kanssa:
        Antikristuksen TULO: Älköön palatko politiikkaan. Sittemmin netissä päivämääräkin etukäteen. Tämä oli Antikristukselta jo kolmas tulonsa.

        IV Gorba takaisin politiikkaan 11. 3. 2003.
        - niin taas uutisoi Pravda 2003-03-14. Olin jo huomannut, että Antikristus puolittaa Jumalan kolmosta. Paluu politiikkaan ennaltatiedetysti 15 vuotta ensimmäisestä valtaantulosta ja nyt jo kahdesti jollakin tavalla paluuta politiikkaan ennaltatiedettynä välinä 1,5 vuotta jopa keskellä WTC:n isku.

        V Gorba Googinmaansa kuninkaaksi 11. 3. 2006.
        - alkaen 6. 10. 2005 olen kirjoittanut julkisesti sellaisena tulopäivänä 11. 3. 2006, jotta sama 1,5 saadaan jatkumaan aina valerauhaan ilmestymiseensä saakka eli siitä taas 1,5 vuoden kuluttua:

        VI Antikristus ilmestyy vahvistamaan Jerusalemin valerauhaa yhdessä monien kanssa 11. 9. 2007.
        - tällä otsikolla molemmat kirjanikin vuosilta 1986 ja 1995. Päivämäärä sijoitettu tuohon siitä alkaen kuin kolmas tulo olikin vain paluu politiikkaan.

        Sitä seuraavan viimeisen vuosiviikon Antikristus tunnetulla tavalla puolittaa, mutta meille olennaisinta on seurakunnan ylösotto 45 päivää Antikristuksen ilmestymisen jälkeen. Mariginaalia sille ei tällä tietoa löydy kuin noin kolme vuorokautta välillä 25. - 28. 10. 2007.

        Näin siis Harri Veijonen, josta seuraavat profeetat eivät vielä ole nähneet ensimmäistäkään Antikristuksen tuloa! Harri Veijonen, YLIVOIMAISESTI maailman paras profeetta. Sana YLIVOIMAISESTI niin suurella kuin toiseksi parhaaseenkin eroa on. Ja sitä on PALJON!

        Harri Veijonen 1972 09/11 - 2005 10/06
        Maailman YLIVOIMAISESTI paras profeetta
        täyttäessään 50 vuotta ja 9 kuukautta 8. 10. 2005.


      • totisesti
        Harri Veijonen kirjoitti:

        Ketä oikeasti kiinnostaa niin lukee toki mitä
        maailman paras profeetta sivuillaaan on kirjoittanut:

        http://wwnet.fi/users/veijone/

        9. 10. 2005
        ! PÄIVÄLLEEN !
        KOLMASKIN SUURI MAANJÄRISTYS

        Aasian järistys. Uhreja tuhansia. Julkaistu 08.10.2005 07:42 (päivitetty 19:10 MTV3).
        Seuraava poliittinen järistys. 72 tuntia? HV

        ANTIKRISTUKSEN TULO- JA ILMESTYMISAJAT
        Jollekin teki vaikeuksia edellinen englanti. Antikristuksen tuloaikaa ei ilmeisesti maailmassa vieläkään ole kertonut kukaan muu kuin minä jo aikoja sitten ja moneen kertaan:

        I Valtakuntansa tulon alku vallankumouksella 11. 3. 1917.
        - mainittu varhain, viite sivulla http://wwnet.fi/users/veijone/311prophecies.htm. Harri Veijonen 17. 1. 2005 ja aiemmin.

        II Antikristuksen valtaantulo vähäisemmälle kaudelleen 11. 3. 1985.
        - eli niinkuin kirjoitin "kuka Perkele tuli 9 kk aiemmin kuin Herra minut kutsui." Kerroin asiasta vuoden 1987 alusta.

        III Antikristus palasi politiikkaan tullen perustamansa sosiaalidemokraattisen puolueen johtoon 11. 3. 2000.
        - jälleen päivälleen ennaltatiedetysti, 11. 3. 2000. Varoitus paluusta politiikkaan jo artikkelissani "Gorba tulee takaisin" 5. 1. 1992 Etelä-Karjala lehdessä (välillä Uutis-Karjala, nykyisin Kaakkois-Suomen Sanomat). Vuoden 1995 kirjassani kuvankin kanssa:
        Antikristuksen TULO: Älköön palatko politiikkaan. Sittemmin netissä päivämääräkin etukäteen. Tämä oli Antikristukselta jo kolmas tulonsa.

        IV Gorba takaisin politiikkaan 11. 3. 2003.
        - niin taas uutisoi Pravda 2003-03-14. Olin jo huomannut, että Antikristus puolittaa Jumalan kolmosta. Paluu politiikkaan ennaltatiedetysti 15 vuotta ensimmäisestä valtaantulosta ja nyt jo kahdesti jollakin tavalla paluuta politiikkaan ennaltatiedettynä välinä 1,5 vuotta jopa keskellä WTC:n isku.

        V Gorba Googinmaansa kuninkaaksi 11. 3. 2006.
        - alkaen 6. 10. 2005 olen kirjoittanut julkisesti sellaisena tulopäivänä 11. 3. 2006, jotta sama 1,5 saadaan jatkumaan aina valerauhaan ilmestymiseensä saakka eli siitä taas 1,5 vuoden kuluttua:

        VI Antikristus ilmestyy vahvistamaan Jerusalemin valerauhaa yhdessä monien kanssa 11. 9. 2007.
        - tällä otsikolla molemmat kirjanikin vuosilta 1986 ja 1995. Päivämäärä sijoitettu tuohon siitä alkaen kuin kolmas tulo olikin vain paluu politiikkaan.

        Sitä seuraavan viimeisen vuosiviikon Antikristus tunnetulla tavalla puolittaa, mutta meille olennaisinta on seurakunnan ylösotto 45 päivää Antikristuksen ilmestymisen jälkeen. Mariginaalia sille ei tällä tietoa löydy kuin noin kolme vuorokautta välillä 25. - 28. 10. 2007.

        Näin siis Harri Veijonen, josta seuraavat profeetat eivät vielä ole nähneet ensimmäistäkään Antikristuksen tuloa! Harri Veijonen, YLIVOIMAISESTI maailman paras profeetta. Sana YLIVOIMAISESTI niin suurella kuin toiseksi parhaaseenkin eroa on. Ja sitä on PALJON!

        Harri Veijonen 1972 09/11 - 2005 10/06
        Maailman YLIVOIMAISESTI paras profeetta
        täyttäessään 50 vuotta ja 9 kuukautta 8. 10. 2005.

        Totisesti, totisesti, sano meille, Harri Veijonen, oletko sinä maailman paras profeetta? Haluan kuulla sen omasta suustasi.


      • Harri Veijonen
        totisesti kirjoitti:

        Totisesti, totisesti, sano meille, Harri Veijonen, oletko sinä maailman paras profeetta? Haluan kuulla sen omasta suustasi.

        kun olen niin enpä kehuisi.
        Mutta paremmin kuin kahden parhaan joukossa kuitenkin.


    • sun

      helevettiläinen, kuka sun kirjoituksia jaksaa oikeen lukea kun ne on pitkiä kun nälkävuodet. ennusta vaikka lottonumeroita niin jaksais niitä ees kattella

    • ???

      ???

    • 1+1+1=666?

      Huhhuh sentään!

      Täytyy sanoa,että nykypäivien profeettainsinjööreillä,numerologeilla,Antkristuksen
      metsästäjillä ynnä muilla ennustajilla on vielä paljon opittavaa.

      Mutta ehkä nämä vanhat avaukset ja profetiat parhaalta mahdolliselta profeetalta
      antavat heille oppia ja viitoittavat tien jota pitkin hekin voivat kulkea.

    • ...

      ...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      176
      2087
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      36
      1737
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      10
      1426
    4. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      229
      1219
    5. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      59
      1209
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      16
      1055
    7. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      60
      966
    8. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      58
      965
    Aihe