Lehtisen & Rautkallion aikakone

Zen

On sanottu, että Urho Kekkosen politiikalla oli vaihtoehto. On myös sanottu, että Suomi oli itsenäisempi ja henkisesti selvästi vapaampi kuin ennen hänen valtakauttaan. Varmaankin on näin, oli luultavasti lukematon määrä vaihtoehtoja. Kekkonen valitsi omasta mielestään parhaan ja piti siitä kiinni. Nyt tuntuu melkeinpä siltä, ettei hänen valintansa voinut olla epäonnistuneempi, - niin maan rakoon sitä lyödään.

Yksi juttu kuitenkin ihmetyttää:

Ennen Kekkosen valtakautta oli Paasikivellä, Mannerheimillä, Tannerilla, Rytillä muilla heidän edeltäjillään ja aikalaisillaan mahdollisuus luoda Suomelle vaikka kuinka kestävä ulkopoliittinen linja.

Sotienhan on sanottu olevan suurin onnettomuus mihin kansakunta voi joutua. Niihin joutumisen mahdollisuuttakin pitää siis välttää viimeiseen asti. Näin ei käynyt, - jouduttiin jopa kansalaissotaan, joka on kaikista sodista typerin.

Oliko esimerkiksi 30-luvulla harjoitettu ulkopolitiikka sitä politiikkaa joka maksimoi Suomen mahdollisuuden pysyä suursodan ulkopuolella?

Olisiko lopputulos ollut parempi, jos Lasse Lehtisen ja Hannu Rautkallion mieleiset miehet, kuten Wäinö Tanner, olisivat johtaneet maatamme viime sodan jälkeen?

Eipä huvittaisi olla paikalla siinä kokeilussa, jossa aikakoneella voitaisiin pistää historia uusiksi Lehtisen & Rautakallion näkemyksen mukaan.

1

81

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tietäjäM

      ansaan kävellyt;hän tiesi ,että se johtaa vain pahempaan työväen kärsimyksiiin.
      Vapaussodan luonteen saanut yhteenotto pelasti kuitenkin Suomen bolsevikkivallalta ja muuttumiselta Neuvosto-Suomeksi,kuten varmaan oivallat.
      Eli parempi olisi ollut historia -ja aikamatka -jos Tanner olisi saanut enemmän kannatusta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      176
      2149
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      36
      1762
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      11
      1500
    4. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      234
      1265
    5. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      61
      1250
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      16
      1079
    7. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      61
      1002
    8. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      60
      983
    9. Wau mikä kroppa Sofialla

      Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja
      Kotimaiset julkkisjuorut
      103
      684
    Aihe