Me ollaan kaikki tultu tähdistä..Siis kaikki atomimme ovat joskus olleet tähden sisällä ja se on hullua
vähä hullua!
7
1307
Vastaukset
- Kallubba
Niihä se on iha kauheen ihmeellistä, juu!
- niiden
meidän pikku pikku rakennuspalikoiden olisi pitänyt tulla ollakseen vähemmän hullua?! Evoluutio ennen ns. elämää onkin enimmäkseen ollut varsin tylsän puoleista pohjatyötä. Sitten eräänä päivänä pohjatyö alkoi kukkimaan. Sitten joku elävä hokasi että tähdistä ollaan ja sillä sipuli. Ja sitten...
- Mr.K.A.T.
Vieläkin kehossamme posahtelee tähtien ydinjäte Kalium-40 noin 4500 kertaa jok'ikinen sekunti, osa Argoniksi ja osa kalsiumiksi.
- Anachrós
Olet vitun tyhmä. Eivät kaikki atomit välttämättä ole olleet tähtien sisällä. Joistain atomeista on muodostunut tähtiä, mutta monet atomit ovat avaruudessa vaikkapa sumuissa täysin "irrallaan."
- frufani
No siis siitähän ei voi tietenkään olla täysin varma mutta alkuräjähdyksessä kaikki atomimme oli jossakin tähden tapaisessa ainakin hyvin todennäköisesti. Luin muuten jonkun kirjan takakannesta että kaikki atomit ovat olleet joskus jonkun tähden sisällä, mikä sitten räjähti. Ja se on aika uusi kirja! Pitäis mennä kattomaan kirjastoon mikä sen kirjan nimi olikaan. Mä en muuten puhunut kaikista atomeista, vaan "meidän kaikki atomit" Eli tarkoitin meidän ihmisten atomeita. Lukisit kunnolla
- frufani
frufani kirjoitti:
No siis siitähän ei voi tietenkään olla täysin varma mutta alkuräjähdyksessä kaikki atomimme oli jossakin tähden tapaisessa ainakin hyvin todennäköisesti. Luin muuten jonkun kirjan takakannesta että kaikki atomit ovat olleet joskus jonkun tähden sisällä, mikä sitten räjähti. Ja se on aika uusi kirja! Pitäis mennä kattomaan kirjastoon mikä sen kirjan nimi olikaan. Mä en muuten puhunut kaikista atomeista, vaan "meidän kaikki atomit" Eli tarkoitin meidän ihmisten atomeita. Lukisit kunnolla
Oho, laitoin lainausmerkit vääränlaiseen.. Siis "kaikki atomimme"
- Houngan
ei näin
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455080Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1131604Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "481269Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella101199- 131133
81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171017Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy76979Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v3895Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah57789Junan alle
Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?27763