Aika on kypsä uudelle ydinvoimapäätökselle!

Omaksi ”Kioto-sopimukseksi” voidaan kutsua USA:n ja Aasian maiden elokuussa solmimaa APPCDC-ilmastosopimusta. Sopimus, Asia-Pacific Partnership on Clean Development and Climate, jonka USA, Australia, Intia, Japani, Kiina ja Etelä-Korea ovat keskenään sopineet, ei sisällä minkäänlaisia pakotteita. Kaikki kuusi maata vastaavat yhteensä yli puolesta maapallon energiakulutuksesta ja noin 40 % maapallon hiilidioksidipäästöistä. Vapaaehtoinen sopimus perustuu nykyaikaiseen tekniikkaan, joka mahdollistaa hiilidioksidipäästöjen vähentämisen. Ratkaisuja, joita Asia-Pacific Partnership tarjoaa, on muun muassa energiatehokkuuden nostaminen, ydinvoiman ja vaihtoehtoenergioiden lisääminen sekä puhtaampi hiilenpolttoenergia.

Myös muualla lisätään ydinvoiman käyttöä. Kanadan valtion energiayhtiö Ontario Power Generation avaa uudestaan jo kymmenen vuotta suljettuina olleita ydinvoimalaitoksia. Voimaloita pyörittää Bruce Power -yhtiö joka on valmis sijoittamaan kolme miljardia euroa saadakseen voimalat uudelleen tuotantoon vuonna 2009.

Saksassa otettiin uuden hallitusohjelman yhdeksi neuvottelukohdaksi nykyisten ydinvoimalaitosten voimassaoloajan jatkaminen. Osa Sdp:n neuvottelijoista vastustaa kuitenkin jatkoajan myöntämistä.

Ruotsilla ja Saksalla on eduskuntapäätös ydinvoimasta luopumisesta. Vaikka Ruotsi on sulkenut Barsebäck 1 ja 2, niin Ruotsi tuottaa tänään kymmenessä jäljellä olevassa ydinvoimalaitoksessaan enemmän ydinenergiaa kuin sulkemispäätöksensä aikana. Lisäksi Ruotsissa lokakuussa tänä vuonna Forsmarkin ydinvoimala jätti lupahakemuksen ydinvoimaviranomaisille kolmen reaktorinsa tehon korottamiseksi 410 megawattia, eli Loviisa ykkösen tehon verran. Tehonnosto maksaisi noin 200 miljoonaa euroa. Samojen tahojen omistama Ringhalsin ydinvoimala on jättänyt tehonkorotushakemuksen jo keväällä ja odottaa saavansa päätöksen marraskuussa 2005.

Suomessa odotetaan nyt marraskuussa hallituksen selontekoa energialinjauksista. Odotettavissa on, että hallitus suhtautuu myönteisesti kuudenteen ydinvoimalaan. Uudelle ydinvoimalalle on paikka jo varattu sekä Eurajoen Olkiluodossa että Loviisan Hästholmenilla. Loviisassa on ydinvoiman vastustus pienentynyt, kun Loviisaan aiottu turvallinen ja töitä tarjoava voimala on tullut korvatuksi sähkön tuonnilla Sosnovyi Borilta, Suomen lahden rannalla sijaitsevassa ydinvoimalassa kun yritys- ja turvallisuuskulttuuri on toisenlainen kuin Suomessa. Vuonna 2003 nostettiin uudella kaapelilla sähkön siirtokapasiteettia Venäjältä, Karjalan kannaksen kautta Suomeen, 40 prosentilla ja jo vanhoilla kaapeleilla tuotiin Venäjältä ydinsähköä Suomeen.. Lisäksi venäläiset liikemiehet aikovat rakentaa tämän lisäksi uuden siirtoyhteyden Suomesta Venäjälle, tällä kertaa 1000 megawatin merikaapelilla Kotkan ja Pietarin välillä. Kaapeliin mahtuu tehoa Loviisan ydinvoimalan verran. Helsingin Energia taas rakentaa Pohjolan Voimalan kanssa 350 megawatin merikaapelin Tallinnaan. Myös sitä kaapelia pitkin on saatavissa ydinsähköä Venäjältä.

Lisäksi on mielestäni merkitystä myönteisempään suhtautumiseen Loviisan seudulla se seikka, että ympäristöministeri Enestam on kääntynyt ydinvoimamyönteiseksi ja myös se seikka, että edellisessä ydinvoiman eduskuntaäänestyksessä ainoana Rkp-läisenä jaa-äänen ydinvoimalle antanut Henrik Lax on nykyisin Rkp:n presidenttiehdokas.

Magnus Rögård puheenjohtaja
http://www.saunalahti.fi/rog
Loviisan puolesta – För Lovisa ry
http://www.loviisanpuolesta.tk
1144
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Tästä tyhjentävästä aiheesta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Magnus Rögård kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu