Umpikieroja ohjeita

Vaimon käsittelyyn

Jari iivanainen lienee helluntalainen tai siitä poikennut. IHMETTELENtasa-arvoisenna naisena hänen ohjeitaan, miten naisne tulee alistua, astua taka-alalle, alistua miehen tahtoon vaikka tämä olisi kuinaka mahdoton. KORJAA nyt nämä edes!

vaimon alamaisuus on parisuhteen pakko edellytysVAIMON TEHTÄVÄ miten hän voi kunnioittaa miestään, olla tälle alamainen? Oikea asenne. Ensinnäkin sinulla vaimona tulee olla oikea asenne miestäsi kohtaan. Sillä kun Raamattu kehoittaa vaimoa kunnioittamaan miestään (Ef 5:33) sekä olemaan tälle apulainen. Eli sinun tehtäväsi vaimona on saada mies ennen kaikkea tuntemaan tunteissaan nämä asiat; miten hän on ihailtu ja arvostettu, miten hänen vaimonsa haluaa olla alamainen ja miten mies on myös "herra talossaan". ”niin oli Saara kuuliainen Aabrahamille, kutsuen häntä herraksi”. Kyseessä on sentähden ennen kaikkea tahdon asenne, jossa sinä vaimona haluat tehdä miehesi onnelliseksi ja arvostetuksi. Samoin asiaan voi liittyä vielä sinun oman käytöksesi korjaaminenkin niin, että haluat palvella ja miellyttää miestäsi koko sydämestäsi, suostua tämän toiveisiin ja olemaan ennen kaikkea nalkuttamatta. Ei ehtoja. Toinen huomioitava piirre vaimon kunnioituksessa miestään kohtaan on, ettei se saisi koskaan olla ehdollista. Jos sinä olet vaimona tässä tilanteessa, on sinun hyvä kuitenkin huomata, että sinä olet tottelematon Jumalalle, jos sinä asetat ehtoja kunnioitukselle tai odotat miehesi ensin muuttuvan. Sillä vaimon ei tule kunnioittaa miestään siksi, että tämä on tehnyt jotakin ansaitakseen sen, vaan koska sana kehoittaa siihen. Mies on vaimon pää silloinkin kun hän on puutteellinen tai ei ole sanalle kuuliainen kuten seuraavat jakeet osoittavat:Tunteet voivat joskus panna voimakkaastikin vastaan, mutta jos sinä valitset miestäsi arvostavan, kunnioittavan, ihailevan sekä myötäilevän asenteen, voivat tunteet kyllä myöhemmin seurata. Astu taustalle! - (Ef 5:24) Mutta niinkuin seurakunta on Kristukselle alamainen, niin olkoot vaimotkin miehillensä kaikessa alamaiset. Jos jatketaan samaa teemaa, eli vaimon alamaisuutta, niin on myös yksi alue, missä sen pitäisi tulla ilmi, päätöksentekö. Sillä kun mies on vaimon pää ja vaimon tulee olla miehelleen alamainen, niin tulisi vaimon ymmärtää asemansa myös tällä alueella. Hänen tulee ennen kaikkea ymmärtää, ettei hän ole esillä väärällä tavalla tai ettei ota ohjaksia käsiinsä silloin, kun hänen pitäisi astua syrjään ja olla taustalla. Mitä tämä sitten käytännössä merkitsee, on se, että sinun vaimona tulee asettaa aina miehesi ratkaisu etusijalle ja antaa sille viimeinen sana (Ks! myös 4 Moos 30:11-16). Sillä jos ette ole päässeet yksimielisyyteen, tulee sinun AINA taipua miehesi ratkaisuun ja päätökseen, mikäli se ei selvästi ole ristiriidassa Jumalan tahdon kanssa. Sinä voit kyllä esittää ajatuksesi ja toiveesi miehellesi, mutta lopullisen päätösvallan tulisi olla hänellä, vaikka hän tekisi joitakin vääriäkin ratkaisuja (muista silloin olla nalkuttamatta!). Sinun tulisi siis ennen kaikkea oppia tyytymään miehesi tahtoon vaikeissakin tilanteissa eikä vain silloin kun olet samaa mieltä. Toiset miehet voivat myös arvostaa sitä, että sinä suot heille ylimääräisen vapaapäivän esim. kalareissua varten. Sinä voit silloin valmistaa hänelle eväät ja lähettää hänet hyvillä mielin matkaan. Siisti ja puhdas koti sekä tiskatut astiat ovat nekin asioita, jotka tuovat viihtyisyyttä ja jota mies arvostaa.

4

255

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • niinpä niin ?

      "Vaimo käsittelyyn" kirjoitti:

      "Jari iivanainen lienee helluntalainen tai siitä poikennut. IHMETTELENtasa-arvoisenna naisena hänen ohjeitaan, miten naisne tulee alistua, astua taka-alalle, alistua miehen tahtoon vaikka tämä olisi kuinaka mahdoton. KORJAA nyt nämä edes!"

      Jospa Jari on lukenut raamatusta Paavalin 1 kirjeen Timotekselle 2 luvun jakeet 11 ja 12, ja uskonut ne Jumalalta tulleiksi ohjeiksi ?

      • rikottu

        miten on kun mies ei ole koskaan pyytänyt edes vaimokseen.on tyytyminen avoliittoon.yhteinen lapsi.mies vaatii että maailmalla o nmiljoonia onnellisia avopareja joissa seksi toimii niin ei muun tarvi toimia.onko minun vain kärsittävä ja oltava naitavana?

        löytäisitkö minullekin raamatunkohdan jossa on kärsittävä kolmattakymmentä vuotta kelpaaamatta aviovaimoksi-ei kihlatuksi-vain objektiksi.

        edes yhteistä tiliä ei ole saati mitään muutakaan-olen siis pakon sanelemana hänelle vain seksi-objekti. pitääkö minun tyytyä tähän,eihän se muutu miksikään vaikka raahaisin hänet jollakin kepulikonstilla naimisiin koska hän ei tahdo sitoutua.

        entäs mulle sopiva raamatunkohta.olen tosissani.ja hukassa.

        kiitos!


      • .miettijä.
        rikottu kirjoitti:

        miten on kun mies ei ole koskaan pyytänyt edes vaimokseen.on tyytyminen avoliittoon.yhteinen lapsi.mies vaatii että maailmalla o nmiljoonia onnellisia avopareja joissa seksi toimii niin ei muun tarvi toimia.onko minun vain kärsittävä ja oltava naitavana?

        löytäisitkö minullekin raamatunkohdan jossa on kärsittävä kolmattakymmentä vuotta kelpaaamatta aviovaimoksi-ei kihlatuksi-vain objektiksi.

        edes yhteistä tiliä ei ole saati mitään muutakaan-olen siis pakon sanelemana hänelle vain seksi-objekti. pitääkö minun tyytyä tähän,eihän se muutu miksikään vaikka raahaisin hänet jollakin kepulikonstilla naimisiin koska hän ei tahdo sitoutua.

        entäs mulle sopiva raamatunkohta.olen tosissani.ja hukassa.

        kiitos!

        Valinnoillasi ne myös jatkuvat.
        Tee itse juuri ja vain se mikä on oikein ja Herra auttaa yhdessä sinun kanssasi asian korjaamisen.
        Myönnän että siinä tarvitaan tosi viisautta mutta Sana olkoon johtamassa toimintaasi.
        Muista myös omat oikeutesi ja pidä niistä kiinni Sanan mukaisesti.Herra olkoon sinun voimasi ja viisautesi lähteenä.
        Rakkaudessa .miettijä.


    • sun-glasses

      Olisikohan Jari Iivanaiselta jäänyt huomioimatta joitakin tärkeitä asiaan liittyviä Raamatunjakeita? Ef.5:25-33

      25. Miehet, rakastakaa vaimojanne, niinkuin Kristuskin rakasti seurakuntaa ja antoi itsensä alttiiksi sen edestä,

      26. että hän sen pyhittäisi, puhdistaen sen, vedellä pesten, sanan kautta,

      27. saadakseen asetetuksi eteensä kirkastettuna seurakunnan, jossa ei olisi tahraa eikä ryppyä eikä mitään muuta sellaista, vaan joka olisi pyhä ja nuhteeton.

      28. Samalla tavoin tulee myös miesten rakastaa vaimojansa niinkuin omia ruumiitaan; joka rakastaa vaimoansa, hän rakastaa itseänsä.

      29. Sillä eihän kukaan koskaan ole vihannut omaa lihaansa, vaan hän ravitsee ja vaalii sitä, niinkuin Kristuskin seurakuntaa,

      30. sillä me olemme hänen ruumiinsa jäseniä.

      31. "Sentähden mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa, ja ne kaksi tulevat yhdeksi lihaksi."

      32. Tämä salaisuus on suuri; minä tarkoitan Kristusta ja seurakuntaa.

      33. Mutta myös teistä kukin kohdaltaan rakastakoon vaimoaan niinkuin itseänsä; mutta vaimo kunnioittakoon miestänsä.

      Kyllähän Raamattua voi tulkita monin tavoin, varsinkin jos ottaa vain osan asiaa koskevia jakeita ja tekee niistä itselleen opin. Jari Iivanainen voisi kirjoittaa koirankasvatusoppaan, ehkä hän hyvin osaisi koiraa kouluttaa?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      176
      2066
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      36
      1728
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      10
      1402
    4. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      229
      1200
    5. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      59
      1198
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      16
      1041
    7. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      60
      959
    8. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      58
      957
    Aihe