Onhan

Onhan kapitalisti duunari? Onhan?
Riittää siinä duunia, kun heittää niin helvetisti jengiä firmasta ja nostelee kaksinkäsin optioita!
Riittäähän?
Siis: "TYÖVÄKI" tarvitsee pressan ja duunari potkun perseeseen!
279
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

kerran piipittää. Ota asioista selvää ennenkuin suollat tänne paskaa.

1. Kapitalisti voi olla duunari ja useimmiten onkin.
2. Yrityksen osakkeen vaihtokurssi ja työntekiköiden määrä ei suoraan korreloi keskenään.
3. Osakkeen omistajilla ei ole suoraan mahdollista vaikuttaa työn tekijöiden määrään, jos eivät ole yrityksen johdossa. Yrityksen hallituksellakin on vain välillinen mahdollisuus vaikuttaa irtisanomisiin.

Onko itselläsi muuten puhelinyhtiön tai asunto-osakeyhtiön osakkeita?

Äänestä

Minulla on suht suuret tulot , olen silti palkollisena toisella töissä. Iso osa Suomalaisista kuuluu samaan sakkiin kuin minäkin. Vasurit ei tee mitään muuta kuin kusettaa minua ja kieltää minulta vaurastumisen verojen muodossa. Vasurit on loisien ja mamujen puolella, ei duunarin. Vanha sananlasku, että ei työnteolla rikastu pitää paikkansa ja syy on juurikin vasurien. Sauli olisi todellinen työväenpressa (työväki = TYÖTÄTEKEVÄT). Ei mikään homojen ja elättien pressa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kapitalisti kirjoitti:

Onhan kapitalisti duunari? Onhan?
Riittää siinä duunia, kun heittää niin helvetisti jengiä firmasta ja nostelee kaksinkäsin optioita!
Riittäähän?
Siis: "TYÖVÄKI" tarvitsee pressan ja duunari potkun perseeseen!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu