telkussa sanoiksi sen pettymyksen mitä monet istuvaa pressaa äänestäneet ovat kokeneet.
Vyöry alkoi ja se tulee yllättämään kaikki.
Onneksi olkoon Suomen kansa että viimein heräätte turhanaikaisesta unelmoinnista ja tajuatte että tuolla ulkona on kova maailma.
Pauli Aalto-Setälä
2
161
Vastaukset
- Riittas
'
Mitään myönteistä ei ole tullut julki tarjasta. silti kannatusluvut on muka korkeat!!
http://www.vapaasana.net/keskustelu/?topic_id=24204
Kyllästyttää moinen galluppivouhotus!
' - KikkaKoo
Totta. Pauli Aalto-Setälää olen oppinut muutenkin arvostamaan. Valtava pettymys Tämä Halosen presidenttikausi. Suomen ja Yhdysvaltojen väliset suhteet ovat kylmänkoleat tämän kummallisen ulkopolitiikan johtokaksikon idealismin seurauksena.
Suhteet Venäjään ovat tälle homssuiselle parille kaikkein tärkeintä. Nato-jäsenyyttä kierretään kuin kissa kuumaa puuroa. Mitään objektiivista keskustelua ei saada aikaan. Täällä mestaroivat vanhan Neuvostoliiton sympatiseeraajat!
Halosesta ei tullut suomalaisen yhteiskunnan eri toimijoita yhdistävää henkilöä. Kaikenlaista kettutyttöä ja muuta loiseläjää hän ymmärtää, mutta esimerkiksi syyttä suotta velkaantuneille ei ole riittänyt sympatiaa. Valtaosa tästä joukosta oli ihan tavallisia ihmisiä, joita vieläkin syyllistetään asioista, joista toinen osapuoli eli pankit maksettiin täysimääräisesti pois veronmaksajien rahoilla.
Niinistössä vaihtoehto. Hänen linjauksessaan on järkeä ja tuoretta yritystä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p475375Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "612136Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella181770Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1381723- 171505
No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol301437Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v4130081-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171097Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy771068Joutuuko Suomi24-palvelu taas oikeuteen ?
Nämä Purraa ja Perussuomalaista johtoa pedofiilian suojeliana pitävän kirjoittajan viestit eivät vain poistu täältä. Se207917