Faktulaalinen tosi asia raamatun pohjalta pelastukseen on vain se, että USKOVA ihminen pelastuu! On turha yrittää lohdutella itseään millään muulla käsityksellä. Luterilainen lapsikaste EI PELASTA yhtä ainoaa ihmistä, raamattu selkeästi ilmoittaa sen; (vain he jotka USKOVAT ja kastetaan pelastuvat!)
Se mitä tapahtuu vauvoille heidän kuoltuaan on täysin vauvan ja Jumalan välinen asia ja siihen meidän on tyytyminen, koska raamattu ei missään kohtaa sano, että kaste pelastaa yhtään sielua! MEidän kasteemme vaikka se kuinka olisi isän, pojan ja pyhän hengen nimeen valeltuja niin ei vaikuta vauvan pelastukseen millään tavoin, siksi ihmittelen uskomattomien ihmisten hätäkaste menettelyä muun kuin nimenantotilaisuutena tai jumalankaipuuna!
sitä paitsi Ap.t.8:16 sanoo selkeesti;.. Henki näet ei ollut vielä laskeutunut kehenkään heistä; heidät oli ainoastaan kastettu Herran Jeesuksen nimeen. Eli vesikasteessa oli se sitten niin Jeesuksen nimeen annettu kuin tykkää EI OLE HENKEÄ! Eikä myöskään pelastusvoimaa. Se, että lapsia otetaan "pakkokasteella" luterilaisen kirkon jäseniksi on epäraamatullista. Jokainen kohta jossa yleensä uudessatestamnetissa puhutaan kasteesta kerrotaan, että JOKAINEN kastettu USKOI ennen kastettaan!
Ja kohta, jolla luterilaiset lapsikasteen edustajat KAIKKEIN eniten vääristelevät raamattua on Ap.T. 2:39 Teitä tämä lupaus tarkoittaa, teitä ja teidän lapsianne...mikä siinä on väärää? Se, että samainen jae jatkuu vielä, mutta yksikään luterilainen ei koskaan sano sitä loppuun...ja myös kaikkia niitä, jotka ovat etäällä -- keitä ikinä Herra, meidän Jumalamme, kutsuu." MItä se tarkoittaa? LApsia kyllä, mutta sellaisia lapsia,jotka voivat kutsun ottaa vastaan! Ei siis vauvoja!
Olen itse entinen luterilainen ja sitä mieltä, että luterilainen kirkko jos mikä on nykypäivän liberismikristillisyyden ja raamatun sanojen vääristelyn ja vääliinpitämättömyyden tyyssija! Luterilaisuus ei pohjaudu enää raamattuun vaan yleiseen mielipiteeseen! Sanokoon siihen joku yksittäinen uskova mitä haluaa!
Tuntu jotenkin siltä, että kun nykymaailman EKSYTYS lähtee ja on lähtöisin luterilaisesta kirkosta niin kasteoppi on ainoa asia, jolla voidaan vielä kalsitella peistä ja osoittaa olvansa muka oikeassa EDES yhdessä asiassa! Muutenkin kasteopin kaltaisista asioista kiistely on todella toissijaista toimintaa kun ainoa merkittävä asia kuitenkin on Jeesusksen kristuksen sovitustyö,ylösnousemus ja uudelleen tuleminen, pyhän Hengen työ ennen sitä ihmisten keskuudessa ja USKO kaikkeen tähän!!! Halleluuja!!!

Vastaukset 5
Vanhimmat
ANteeksi kirjoitusvirheeni!!! Nehän ei kuitenkaan itse asiaa muuta mihinkään!!!
Aamen !
viimeinen epätoivoinen teko on huutaa Aamen!
Se tuskin tuo rauhaa eihän väärät teot koskaan
ole olleet aamenen väärti.
Siunausta sinulle ja perhekunnallesi. : )
pimeyttä...
Vanhassaliitossa eli vanhassa testamentissa lapsi ympärileikattiin 8vrk:n sisällä niin kuin Jeesuskin kuinka he sitten ymmärsivät? Tämä on Jumalan säätämä ja kun uudenliiton aika alkoi niin kaste tuli ympärileikkauksen tilalle eli siis lapsikaste.
Tässä myös raamattua
Ap. t. 2:38 Pietari vastasi: "Kääntykää ja ottakaa itse kukin kaste Jeesuksen Kristuksen nimeen, jotta syntinne annettaisiin anteeksi. Silloin te saatte lahjaksi Pyhän Hengen.
Ap. t. 2:39 Teitä tämä lupaus tarkoittaa, teitä ja teidän lapsianne, ja myös kaikkia niitä, jotka ovat etäällä - keitä ikinä Herra, meidän Jumalamme, kutsuu."