Hyvä Juhani P.,
kun Herätkää! -lehti 22. lokakuuta kertoo, että Jehovan todistajille suunnatuilla palstoilla kirjoittelevat JT:t ovat piittaamattomia Raamatun neuvoista:
s.18: "Tässä lehdessä ja muissa Jehovan todistajien julkaisuissa on toistuvasti varoitettu Internetin vaaroista. Näin ollen jokainen, jonka tapaat muka Jehovan todistajille suunnatulla keskustelupalstalla, on parhaassakin tapauksessa noista neuvoista piittaamaton. Haluatko todella ystäviksesi sellaisia, jotka tietoisesti vähättelevät raamattuun perustuvaa ohjausta?"
Kysyisinkin nyt, että kun tapaan Sinut Jehovan todistajana tällä palstalla, niin oletko sinä omasta mielestäsi "Raamattuun perustuvan ohjauksen vähättelijä", kuten Herätkää! -lehti antaa ymmärtää?
Yst. kysymys Juhani P. lle
ei kysyvä tieltä eksy
2
201
Vastaukset
- Helmisen Viljo
Jotkut jehovantodistajat ovat luultavasti hengellisesti niin paljon vahvempia kuin toiset että uskaltavat uhmata "Raamattuun perustuvaa ohjausta".
- Juhani.P
ei ole suunattu todistajille, kansainvälisillä sivustoilla on foorumeja joitten pitäisi olla puhtaasti todistajien käytössä ja jopa salasanalla varustettuja. Mutta käytännössä tilanne on lehdessä esitetyn kaltainen, eli joukossa on paljon vastustajia tai sitten sivut ovat peräti heidän perustamiaan. Tarkoituksena houkutella todistajia järjestön vastaiseen keskusteluun tekeytymällä veljeksi..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762134Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe361756Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi111479Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2341253Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu611234Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas161072Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv59993- 60975
Wau mikä kroppa Sofialla
Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja103675