Pullamössöväkeä pissitään rankasti

simmuun

Ei epäilystäkään, että Halosen suosio ei olisi korkealla. Mutta syyt siihen ovat enemmän kuin masentavia. Tässä kaksi mielestäni tärkeintä:

1. Halonen on Suomen kaikkien aikojen aikojen populistisin presidentti. Hän on hyvien aikojen presidentti, ja niitähän meillä vielä eletään. Mutta ei enää kauaa, jos työn karkaaminen Suomesta jatkuu nykyistä vauhtia. Ja kun totuus alkaa paljastua, silloin tarvitaan erilaista presidenttiyttä. Siihen ei Halonen pysty, silloin tarvitaan Adolf Ehrnroothimaista todellista johtajaa.

2. Yhä useamman kansalaisen maailmankuva muodostuu iltalehtien lööpeistä, Seiskoista, Big brotherseista, Salkkareista. Ainoa kosketus yhteiskuntapolitiikkaaan tulee Itsenäisyyspäivän kutsujen populisti-TV-lähetyksistä, ja silloinkin bongataan julkkiksia ja populisti-poliitikkojen iltapukuja.
Kansa ei tänä päivänä edes tiedä, missä mennään. Ollaan sokeita. Ja Halonen hyödyntää tämän sokeuden täysimääräisesti, eikä sanallakaan vihjaa siitä, mikä meillä on edessämme. Mahtaako edes itse ymmärtää sitä.

No, kansa saa mitä se ansaitsee.

6

256

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Smartt

      Halonen ei välitä muusta kun että hänen suuri palkkansa juoksee vielä seuraavat kuusi votta. Se on helppoa rahaa ei tarvitse tehdä mitään vaikeeta, olla vain SDPn marionetti!

    • sokaistunut

      On valitettavaa, että uskot presidentillämme olevan todellista vaikutusvaltaa. Presidentin vaikutusmahdollisuudet kumottiin pitkälti jo Koiviston aikana... On loppujen lopuksi aivan sama, kuka k.o. positiota hoitaa, kunhan osaa edustaa ja moraaliset arvot ovat kohdallaan.

      1. Viitaten aloitukseeni ja ensimmäiseen kohtaasi: tälle presidentti ei voi mitään. Päätökset tehdään eduskunnassa.

      2. On ikävää, että uskot ettei ihmisillä olisi oikeasti kriittistä kykyä ajatella. Vaikka itse seurailen subia, luen joskus iltalehteä netissä, niin se ei tee minusta, eikä kenestäkään muustakaan, kyvytöntä muodostamaan todellisia mielipiteitä. Viihteellä on erittäin tärkeä osa yhteiskunnassa, sinun jos kenen (noin kun muutenkin olet kykeneväinen yhteiskunnalliseen kritiikkiin) pitäisi se tietää.

      On tietysti hienoa, että osaat omassa pienessä mielessäsi nostaa itsesi, omat kykysi ajatella kriittisesti ja muodosta "oikeita" mielipiteitä muiden yläpuolelle. Tuollainen erikoinen yli-ihminen kuten sinä ansaitseekin seuraavan Nobelin....

      • simmuun

        1. Hankalina aikoina presidentti on maata yhdistävä voima, oli hänellä valtaa tahi ei. Suomalaiset ovat herranpelkoista ja auktoriteetteja kunnioittavaa (toisaalta myös vihaavaa) väkeä, ja presidentillä on varmasti tärkeä rooli silloin kun asiat menevät pieleen, ja ja joudutaan tekemään kenkkumaisia ratkaisuja.
        Toisaalta, siinä Halosen paikka "koko kansan pressana" voisi ollakin, jos vain malttaisi luopua äklö-populismistaan, ja laittaa itsenä peliin

        2. Toki vähän yleistin ja kärjistinkin, mutta kyllä vaan tämän päivän kansalainen on autuaan sivistymätön yhteiskunnallisista asioista. Mielipiteitä kyllä löytyy, mutta niiden perustelut paljastavat, että asiat ovat joko kuultuja ja ulkoa opittuja, tai äidinmaidossa saatua. Omilla aivoilla tapahtuva kriittistä ajattelua tapaa kovin vähän. Ja siihen Halosen ja koko vasemmiston suosio pitkälle perustuu.


      • uppos

        Vaulle taisi toi osua ihan arkaan kohtaan kun piti avautua


      • hihh
        uppos kirjoitti:

        Vaulle taisi toi osua ihan arkaan kohtaan kun piti avautua

        oho, mistäs tämä juttu temmottiin? nimimerkki oli "sokaistunut"... jos kenties viittasit häneen? Tässä sitä älyä piisaa kerrakseen.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      47
      5345
    2. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      60
      2042
    3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      18
      1750
    4. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      138
      1723
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      14
      1445
    6. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      30
      1397
    7. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      4
      1300
    8. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      17
      1087
    9. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      77
      1048
    10. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      60
      887
    Aihe