Niinistö oli puoluetoveri Neinosen kanssa ratkaisijan paikalla niissä ratkaisuissa,joista Soneran alamäki alkoi.
Ostettiin 13 miljar ilmaa Saksasta.
Niinistö oli valtion rahakirstun valvojana omalta osaltaan hyväksymässä Fortumin obtio järjestelmää kritiikittä. Tämänhän Fortumin johto oli laatinut itselleen hyväksi ja tuottoisaksi palkkiojärjestelmäksi.
Samoin Niinistö oli valtiovarainministerinä ,kun veronmaksajien varoilla lahjottiin Costa Rican presidenttiä 12 miljoonalla eurolla.
Niinistö osoitti vastuutonta ja turmiollista valtion edun valvontaa. Kuka luottaa tällaiseen helppoheikkiin, joka nyt hämäys mielessä yrittää esiintyä työläisten presidentti ehdokkaana.
Niinistö monessa mukana
4
105
Vastaukset
- Oikaisija
-
jäisivät kiinni. Asian opetus olisi se, että
olisi ensin otettava selvää asioista, kuka
päättää ja kuka vastaa.
Niinistö ei ollut Soneran hallituksessa, eikä toimivassa johdossa millään muotoa päättämässä asioista.
Toinen asia myös. Niinistöllä ei ole mitään tekemistä Costa Rican asian kanssa.- Matti
valtionvarainministerinä? Tietty assosisaatio löytyy nimimerkin "Ilmaa Saksasta" esittämiin väitteisiin joten suoranaisiksi valheiksi väitteitä ei väittää. Voi aiheellisesti kysyä miten esim. Niinistö oli informoitu tästä Saksan 3G_huutokaupasta ja Soneran osuudesta.
- haistelee tuulia
Matti kirjoitti:
valtionvarainministerinä? Tietty assosisaatio löytyy nimimerkin "Ilmaa Saksasta" esittämiin väitteisiin joten suoranaisiksi valheiksi väitteitä ei väittää. Voi aiheellisesti kysyä miten esim. Niinistö oli informoitu tästä Saksan 3G_huutokaupasta ja Soneran osuudesta.
Hyvin oli informoitu, mutta Niinistönkin pää oli täynnä silloista teknoligia tuulten huumaa.
Voi olla että hän on jotain oppinut.
Nyt hänellä on pää täynnä Nato-huumaa, mutta pitää "akkamaisesti" päätään pensaassa, kun ei oikein tiedä tuoko Nato myönteisyys ääniä, vaan viekö se niitä. - Ilmaa saksasta
Niinistö oli Lipposen hallituksessa valtiovarain ministerinä:
a)kun Sonera, KaKo-laisten ministerien myötävaikutuksella tuhottiin.
b)kun monopoli firma Fortumin älyttömät obtio järjestelmät hyväksyttiin hallituksessa läpihuuto juttuina.
c)kun Costa Rigan presidentin lahjominen tapahtui. Tässä asiassa yhtenä tunarina hääri Jari Vilen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762025Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe361709Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi81358Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu591171Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2241169Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas161024- 60945
Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv58934