En kovin paljoa liiku autolla, mutta silloin kun liikun ajan yleensä aika pitkiä välimatkoja. Tänä vuonna niitä reissuja ei ole tullut kuin neljä ja kolme kertaa on ollut läheltäpiti tilanne hirven kanssa ja yhdellä kerralla tienviereen oli pysähtynyt autoilija joka yritti hätistellä hirveä metsään päin ettei se lähtisi ylittämään moottoritietä. Kerran hirvi juoksi juuri autoni edestä tien yli ja kerran hirvi kaatui asfaltilla ja lähti takaisin tien sille puolellle mistä oli tullut ja jos ohjeiden mukaan olisin toiminut, eli väistänyt hirveä siltä puolelta mistä hirvi lähti ylittämään tietä niin olisin törmännyt hirveen. Kerrab hirvi hyökkäsi puiden takaa suoraan autoni eteen ja juurijajuuri kerkesin väistämää etten törmäisi hirveen. Aikaisempina vuosina ei näkynyt kertaakaan hirviä vaikka liikuin autolla useammin. Joidenkin säädösten mukaan hirvimäärä on suhteutettu pinta-alaan, mutta onko siihen pinta-alaan laskettu nykyään valtameretkin?
Hirvet
Välillä automatkalla
181037
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
hirvi juoksi tien yli ja yritit ajaa sen päälle. Siis niin päin? On niin naurettavaa että kun joku on nähnyt hirven juoksemassa tien yli, heti maristaan että "ku se yritti tappaa mut juoksemalla eteen"... Kovin on paljon itsemurhakandidaattihirviä kun tollai yrittää juosta auton alle. No joo, mutta pointti on se että miks kukaan ei koskaan sano että ihmisiä on liikaa kun auto ajoi hirven kuoliaaksi? Sehän on fakta että hirvet oli täällä ennen meitä, ja ne asuu metsässä. miks siis ne pitää tappaa, vaan siks että ne aiheuttaa ihmisille vaaraa. Spesististä ajattelua.
Tässäpä Sinullekin tilastoja:
"Rikollisuus 1980 - 2004
Rikollisuus 1980 - 2004 Poliisin tietoon tulleet rikokset
Alue Rikosnimikkeet Vuodet 1980-2004 kappaletta
K O K O M A A Hirvieläinkolarit
1980 5 619
1981 5 159
1982 4 472
1983 5 132
1984 -
1985 5 244
1986 5 683
1987 6 382
1988 6 173
1989 7 223
1990 7 336
1991 7 189
1992 6 745
1993 5 847
1994 6 206
1995 5 390
1996 4 124
1997 4 073
1998 4 661
1999 5 594
2000 5 601
2001 6 254
2002 6 633
2003 5 951
2004 5 844
Tilastokeskus 11/1/2005"
Eli:
1. Ongelma on iso ja maanlaajuinen.
2. Metsästäminen pitää kuitenkin hirvikantaa kurissa. Ilman hirvenmetsästystä tilasto olisi vieläkin synkempi.
F
Ps. Sitä paitsi hirvenmetsästys on hauska ja hyödyllinen harrastus ja hirvenliha on H Y V Ä Ä Ä !
Kukaan autoilija ei todellakaan aja tahalleen hirven yli. Hirvi on sen verran iso ja painava, että osuessaan autoon tulee todella pahaa jälkeä. Siinä useasti kuolee kumpikin. Metsästys on loistava tapa pitää kanta terveellisen pienenä. Hirville riittää paremmin ravintoa ja autoteillä on turvallisempaa. Lisäetuna metsästyksestä saa erinomaista hirvenlihaa pakastimeen odottamaan kulinaarista illallista.
Tappajahirvet on kertakaikkiaan saatava pois teiden läheltä. Jokainen viaton lapsiuhri on liikaa. Jo on tarpeeksi vuodatettu suomalaista verta valtion leväperäisen riistanhoitopolitiikan takia.
Jotakin pitää tehdä ja pian, sillä hirvet ja autot eivät sovi samaan maahan. Mutta tässä maassa riittää asumattomia korpia, joissa elukoiden kelpaa tallustella. Eli hirvet on aidattava luonnonsuojelualueille pois ihmisiä teurastamasta.
Jos hallitus ei toimi, kansa kyllä kaivaa vanhat suojeluskunta-aseet kätköistään.
Vuonna 2002 maa- ja metsätalousministeriö antoi kaatoluvan 85 000 hirvelle, mikä on noin 32 % enemmän kuin edellisvuonna. 5 Esimerkiksi Ruotsin hirvikanta on ollut pinta-alaan suhteutettuna selvästi suurempi kuin Suomen ja pienempienkin hirvieläinten (esim. metsäkauriin) määrä on Ruotsissa moninkertainen Suomeen verrattuna. 6 Suhteutettuna Ruotsin asukasmäärään hirvieläinten aiheuttamia onnettomuuksia sattuu kuitenkin länsinaapurissa huomattavasti vähemmän kuin Suomessa. Tämä johtuu mm. Ruotsin hirviaitojen suurista määristä, ajotavoista ja ennen kaikkea maan tiukemmista nopeusrajoituksista.
Hirven näkökyky on sellainen, ettei se pysty erottamaan kohdetta, joka liikkuu yli 80km/h. Jos autoilijat pudottaisivat nopeutensa satasesta kahdeksankymppiin, hirvikolarit vähentyisivät puolella. Hirvien lukumäärä ei välttämättä ole verrannollinen hirvikolareiden lukumäärään. Esimerkiksi vuosina 1995-1996 hirvikolareiden määrä jatkoi vain nousemistaan, vaikka hirvien lukumäärää oli pudotettu roimasti. Syy kohonneisiin onnettomuuslukuihin löytyneekin peilistä: kasvanut liikenteen määrä ja muuttuneet ajotottumukset - kuten nousseet ajonopeudet ja riskialttiit ajotyylit - ovat pitkälti näiden lukujen takana. Niin hirvien kuin ihmisten oma liikenneturvallisuus paranisi, mikäli pyssyn piipulla osoittamisen sijaan panostettaisiin asennevalistukseen sekä pyrittäisiin yhdyskuntapoliittisella suunnittelulla vähentämään liikenteen määrää.7 Myös hirviaitojen ja -siltojen määrää tulisi lisätä.
Ihminen ei ole ainoa hirvikantojen säätelijä nykyaikana. Hirvien määrää rajoittavat myös ravintotilanne, talven ankaruus ja taudit. On ristiriitaista, että samaan aikaan kun tapetaan hirviä hirvikolareiden pelossa, tapetaan myös susia ja muita eläimiä, jotka
voisivat rajoittaa hirvikantoja. Mikäli Suomessa sallittaisiin suuremmat susi- ja karhukannat, ne pitäisivät hirvien määrää osittain kurissa.
Hirvien metsästystä puolustellaan julkisuudessa yleensä hirvikolareiden määrällä. Hirviä ammutaan kuitenkin myös esimerkiksi taimikkotuhojen välttämiseksi. Nykyiseen metsätalousmalliin kuuluvat suuret tasaikäiset ja -lajiset taimikkoalat lisäävät hirvien määrää. Tehometsätaloudesta pitäisi siirtyä kohti ekologista ja luonnonmukaista metsätaloutta, jossa suuria monotonisia alueita ei esiinny. Nykyisen metsätalouden piirissä riskialttiita taimikoita
pystyttäisiin suojelemaan mm. aitaamalla.
Lähde: http://www.oikeuttaelaimille.net
Katso tuolta yläpuolelta tilasto hirvikolareista.
"Suhteutettuna Ruotsin asukasmäärään hirvieläinten aiheuttamia onnettomuuksia sattuu kuitenkin länsinaapurissa huomattavasti vähemmän kuin Suomessa."
Pohjois-Ruotsi, jossa valtaosa tuon maan hirvieläinkannasta oleskelee, on huomattavasti harvaanasutumpaa kuin Suomi. Liikennemäärät ovat pienempiä ja riski joutua hirvieläinkolariin on pienempi.
"Tämä johtuu mm. Ruotsin hirviaitojen suurista määristä, ajotavoista ja ennen kaikkea maan tiukemmista nopeusrajoituksista"
Osittain kyllä ja osittain ei. Kts. edellinen vastaus.
"On ristiriitaista, että samaan aikaan kun tapetaan hirviä hirvikolareiden pelossa, tapetaan myös susia ja muita eläimiä, jotka voisivat rajoittaa hirvikantoja. Mikäli Suomessa sallittaisiin suuremmat susi- ja karhukannat, ne pitäisivät hirvien määrää osittain kurissa. "
Missä kaltaisiasi luonnosta vieraantuneita ihmisiä kasvaa?
Oletko kotoisin tynnyristä, umpiosta, pullosta vai kaupungista?
Haluatko Sinä lisätä yleistä suurpetojen aiheuttamaa turvattomuutta ja tuoda sen taajamiin ja kasvukeskuksiin?
Haluatko karhun kaatopaikalle ja roskakatokseen?
Haluatko lisätä liikenteen ympäristökuormitusta lisäämällä lasten koulutaksimatkoja?
Haluatko "kierrättää" koiria ja muita kotieläimiä suurpetojen suuhun asuinrakennusten pihoista?
Tutustupa joskus millainen ongelma esimerkiksi karhut ovat Kanadassa ja Alaskassa. Sellaisenko haluat tännekin?
Herää päiväuniltasi Alfred.
F
Olet tainnut vieraantua luonnosta kun käytät tietokonetta yms.
Voitaisiinko jättää tämä "luonnosta vieraantumiseen" vetoaminen, joka on (?) hyökkäys henkilöä kohtaan (?). Siinä on mielestäni hieman naiivi kaiku siinäkin.
... Oletko vieraantunut luonnosta ?.
Mutta:
"Olet tainnut vieraantua luonnosta kun käytät tietokonetta yms."
Tämä lauseesi on toteamus ja sisältää sellaisena hyökkäyksen henkilöä kohtaan.
Tarkkuutta ...
"Tämä lauseesi on toteamus ja sisältää sellaisena hyökkäyksen henkilöä kohtaan."
Huomauttaisin vahinkokontrollina että sitä en tarkoittanut mitenkään vakavasti.
Ymmärsinkö oikein että et aio luopua kysymyksen/ilmaisun käyttämisestä? Olen saanut sellaisen käsityksen että 'luonnosta vieraantumiseen' kuuluu triviaaleista syistä toteutettavan tappamisen vastustaminen. En ole nähnyt määritelmää, mutta jos olen oikeassa on se vain toinen tapa kysyä "from is comes ought, right?" Eli naturalistinen virhepäätelmä.
"Huomauttaisin vahinkokontrollina että sitä en tarkoittanut mitenkään vakavasti. "
Hyväksytään. Se vaikutti alkuperäisessä yhteydessään vakavammalta.
"Ymmärsinkö oikein että et aio luopua kysymyksen/ilmaisun käyttämisestä?"
Kyllä.
"Olen saanut sellaisen käsityksen että 'luonnosta vieraantumiseen' kuuluu triviaaleista syistä toteutettavan tappamisen vastustaminen. En ole nähnyt määritelmää, mutta jos olen oikeassa on se vain toinen tapa kysyä "from is comes ought, right?" Eli naturalistinen virhepäätelmä. "
Kirjoitukseni sisälsi useita kysymyksiä, toteamuksia ja päätelmiä. Metsästys käsitteenä ja toimintamuotona on ratkaisumalli hirvieläinten populaation nopeaan ja hallitsemattomaan kasvuun "Suomi"-nimisessä ekologisessa lokerossa.
Olen paljon huolestuneempi harkitsemattomasta suurpetokannan laajentamisesta ja lisäämisestä.
Älyttömin asiaan liittyvä kommentti jonka olen kuullut - ja ilmeisesti vakavalla mielellä esitetty - koski lumileopardien siirtämistä luonnonolosuhteisiin Suomeen.
F
http://www.iltalehti.fi/2005/11/02/200511023680087_uu.shtml
F
aika paljon ja hirviä näkyy viikoittain semmoisen olen huomannut, että metsästyskauden aikaan hirvet on koko lailla vauhkoja...kannattaa laskea nopeuksia hiukan...
Yksi ratkaisu olisi teiden reunoile riittävän leveät puuttomat vyöhykkeet niin saisi vähän enemmän aikaa reakoida...
Tunnen henk.koht. erään metsästystä aktiivisesti harrastavan miehen ( 70 v. ikäinen) Hän on ollut ajomiehenä, voutina ja ties minä jo monien vuosikymmenien ajan. Hän paljasti minulle suuren salaisuuden. Sanoi, että käytännössa jokaista yhden hirven kaatolupaa kohti ammutaan vähintään kaksi hirveä. Se on porukoissa ns. julkinen salaisuus. Eka hirvi heitetään lavalle pressun alle tuosta noin vaan ja kaveri lähtee sitä heti kuljettamaan kerhokämpälle paloitteluun. Soittaa sieltä sitten, että kaikki hyvin, perillä ollaan. Sitten alkaa sen hirven jahti, johon lupa oikeuttaa. Nyt tulee tietysti tukku väitteitä, että ei meidän porukoissa ainakaan.
... todistamaan tuon väitteen oikeudessa todeksi?
F
Kirjoitin, että minulle kerrottiin näin, joten minulla ei ole mitään todistus paineita. Ihmisen rehellisyyteen en koskaan ole oppinut luottamaan, joen uskon kyllä kuulemaani.
... että kuka tahansa saa kirjoitella mitä tahansa kuulopuheita - tai oman mielikuvituksensa tuotteita - ja vetäytyä vastuusta?
Ja tämä on mielenkiintoinen ilmaisu:
"Ihmisen rehellisyyteen en koskaan ole oppinut luottamaan, joen uskon kyllä kuulemaani."
Mitä tarkoitat? Tuossa lauseessa on sisäänrakennettuna aika vahva paradoksi.
F
että kuka tahansa tässä maassa saa kirjoitella mitä tahansa mielipiteitään ja kuulemiaan asioita niin kuin haluaa. Eikä se ole mielipide asia vaan lakiin kirjattu perusoikeus. Eikä se myöskään muodosta mitään tilitysvelvollisuuta ketään kohtaan.
Kirjoitin hieman huolimattomasti tuon osion, myönnettäköön. Olisi pitänyt kirjoittaa: Ihmisen rehellisyyteen tässä asiassa en ole oppinut luottamaan.
Enkä tarkoittanut, että alan käydä sinun kanssasi jotain vuoropuhelua, vaan kirjoitin asian ihmisten luettavaksi laajemmin.
Taidat olla nimimerkkisi veroinen mies noista sinun kannanotoistasi päätellen. Ota nyt se maastopuku pois päältäsi, edes kun menet nukkumaan.
... mutta Sinä olet väärässä:
"että kuka tahansa tässä maassa saa kirjoitella mitä tahansa mielipiteitään ja kuulemiaan asioita niin kuin haluaa. Eikä se ole mielipide asia vaan lakiin kirjattu perusoikeus. Eikä se myöskään muodosta mitään tilitysvelvollisuuta ketään kohtaan."
Kukaan ei saa kirjoittaa toista henkilöä solvaavia, perättömiä, kunniaa loukkaavia eikä kiihotusta vähemmistöryhmää kohtaan sisältäviä mielipiteitä. En minä, etkä Sinä - ei kukaan. Sekin löytyy laista - nimittäin Rikoslaista.
"Taidat olla nimimerkkisi veroinen mies noista sinun kannanotoistasi päätellen. Ota nyt se maastopuku pois päältäsi, edes kun menet nukkumaan."
Perustele väitteesi.
F