Miestä saa nykyään panetella
Perheterapeutti Sirkku Tukiainen ihmetteli katsauksena aluksi, miksi ihmisten pahoinvointi maassa vain lisääntyy, vaikka elämän pitäisi mennä hyvin ja paremmin kuin koskaan. Avioerojen lisääntyminen ja yleisyys lienee jotakin muutakin kuin pelkästään aikanaan tapahtuneen lainmuutoksen tuoma tilastoharha. 30 vuotta sitten terapeutin uraa aloittaessa luuli tietävänsä kaiken parisuhteesta ja seksistä, mutta toisin on käynyt.
Suomessa ja laajemmin Pohjoismaissa näytetään nyt elettävän samaa tarinaa kuin Amerikoissa, joissa Tukiaisen tuttava jo vuosia sitten kertoi nykynaisen törmäävän elämässään kolmeen sudenkuoppaan. Yksi on lastenteko ja kasvatus, toinen seksi ja kolmas parisuhteen loppu. Yksinäisyys ja “itsetoteutus” ovat päivän sana, sinkkuelämä joko eronneena tai jo nuorena ennen entistä tavanomaista pariutumisikää.
Miehet ovat sinkkunaisen elämässä saaneet tyytyä osaksi “varamiesjärjestelmää”, systeemiä jossa nainen tarvitsee ja käyttää eri miehiä eri asioissa; kuka on hyvä tuttu remonttireiska, kuka teatterissa ja kulttuurissa mukanakävijä, kuka sänkykaveri. Kuinkahan väestötilastoille käy, Tukiainen kammoksui.
Tasa-arvoistuminen on johtanut yliopistojen naisistumiseen, naisten astumiseen uusiin ammatteihin, armeijaankin, kirkon pappisvirkoihin. Myös miesten tapoja on opeteltu, jotta varmasti oltaisiin tasaveroisia.
Parisuhteet olivat ennen toisiaan täydentävien ihmisten liittoja, nyt ne ovat yllättävän usein symmetristen kilpailevien ihmisten kauhun tasapainoliittoja, joissa täytyy olla tehnyt vertailtavia töitä, joutunut hoitamaan samoja hoitoasioita ja joissa kummallakin on yhä enemmän omaa aikaa.
Jos parisuhde ajautuu kriisiin, ei se ole sitä kuin tappelu 30 vuotta sitten. Nyt annetaan ja saadaan puolin ja toisin, mies koettaa pidellä ja rauhoitella sätkyyntynyttä puolisoaan, naisten aggressiivisuus on lisääntynyt.
Jopa vaatteet on vallattu miehiltä, pikkutakit ja solmiot kuuluvat varustukseen. Suoranainen transvestiittisyys on täysin hyväksyttyä, mutta miten kävisi miehen joka lähtisi liikkeelle vastakkaisen sukupuolen vaateparressa. Lihasharjoittelu on lisääntynyt ja turvapussukka on mukana käsilaukussa kaikkialla uhkaavan väkivaltatilanteen varalta.
Räjähdyksiä perheissä toki sattuu, mutta niiden alkupiste on monta kertaa makuuhuoneessa, miehen halventamisessa. Kun sitten tulee vuoroon oma pihtaus, sanotaan vain, että “kun en halua, en halua”, latasi Tukiainen.
Perheterapeutin mielestä parisuhteessakin voisi taas ottaa käyttöön ajatuksen “kaveria ei jätetä”. Voiko pelkästään toinen päättää, miten asiat menevät, ei se kyllä oikein reilulta kuulosta.
Tukiaisen palattua matkavuosilta Suomeen oli machovaihe miesihanteena ohi ja pehmomies oli juuri tullut ihanteeksi Ruotsista. Sitten seurasi vaihe, jossa iloinen soturi suojelee heikompia, on eroottinen, mutta ei uikuta; hänen palvontansa kohde on suloinen kuningatar.
Vallankäyttö seksuaalisella alalla on kääntynyt luonnonjärjestykseen nähden toisinpäin.
Nyt tilanne on sellainen, että täytyisi olla luonnollinen ja spontaani, pitäisi tuottaa orgasmeja, etsitään niskat kipeinä G-pistettä.....
Miten miestä kuullaan on kokonaan toinen asia.
Pienestä pojasta alkaen mies on keskellä naisia, jotka tietävät hänen tarpeensa paremmin. Päiväkodit ovat täynnä naisia. Opettajat ovat enimmäkseen naisia, koko auttajakaarti perheneuvonnassakin on lähinnä naisia, pahimmillaan kolme samassa huoneessa miestä vastaan. Mikähän olisi huuto, jos naista vastassa olisi kolme miestä tietämässä hänen puolestaan.
Tukiainen oli erityisen huolissaan poikien tilanteesta nykyisessä sukupuoli-ilmapiirissä. On kamalaa kuunnella kuinka nainen haukkuu puolisoaan; “miestä en tarvii enää mihinkään”.
(Tiivistelmä: Hannu T. Sepponen)
http://www.miespaivat.net/
Perheterapeutti Sirkku Tukiainen ihmetteli katsauksena aluksi, miksi ihmisten pahoinvointi maassa vain lisääntyy, vaikka elämän pitäisi mennä hyvin ja paremmin kuin koskaan. Avioerojen lisääntyminen ja yleisyys lienee jotakin muutakin kuin pelkästään aikanaan tapahtuneen lainmuutoksen tuoma tilastoharha. 30 vuotta sitten terapeutin uraa aloittaessa luuli tietävänsä kaiken parisuhteesta ja seksistä, mutta toisin on käynyt.
Suomessa ja laajemmin Pohjoismaissa näytetään nyt elettävän samaa tarinaa kuin Amerikoissa, joissa Tukiaisen tuttava jo vuosia sitten kertoi nykynaisen törmäävän elämässään kolmeen sudenkuoppaan. Yksi on lastenteko ja kasvatus, toinen seksi ja kolmas parisuhteen loppu. Yksinäisyys ja “itsetoteutus” ovat päivän sana, sinkkuelämä joko eronneena tai jo nuorena ennen entistä tavanomaista pariutumisikää.
Miehet ovat sinkkunaisen elämässä saaneet tyytyä osaksi “varamiesjärjestelmää”, systeemiä jossa nainen tarvitsee ja käyttää eri miehiä eri asioissa; kuka on hyvä tuttu remonttireiska, kuka teatterissa ja kulttuurissa mukanakävijä, kuka sänkykaveri. Kuinkahan väestötilastoille käy, Tukiainen kammoksui.
Tasa-arvoistuminen on johtanut yliopistojen naisistumiseen, naisten astumiseen uusiin ammatteihin, armeijaankin, kirkon pappisvirkoihin. Myös miesten tapoja on opeteltu, jotta varmasti oltaisiin tasaveroisia.
Parisuhteet olivat ennen toisiaan täydentävien ihmisten liittoja, nyt ne ovat yllättävän usein symmetristen kilpailevien ihmisten kauhun tasapainoliittoja, joissa täytyy olla tehnyt vertailtavia töitä, joutunut hoitamaan samoja hoitoasioita ja joissa kummallakin on yhä enemmän omaa aikaa.
Jos parisuhde ajautuu kriisiin, ei se ole sitä kuin tappelu 30 vuotta sitten. Nyt annetaan ja saadaan puolin ja toisin, mies koettaa pidellä ja rauhoitella sätkyyntynyttä puolisoaan, naisten aggressiivisuus on lisääntynyt.
Jopa vaatteet on vallattu miehiltä, pikkutakit ja solmiot kuuluvat varustukseen. Suoranainen transvestiittisyys on täysin hyväksyttyä, mutta miten kävisi miehen joka lähtisi liikkeelle vastakkaisen sukupuolen vaateparressa. Lihasharjoittelu on lisääntynyt ja turvapussukka on mukana käsilaukussa kaikkialla uhkaavan väkivaltatilanteen varalta.
Räjähdyksiä perheissä toki sattuu, mutta niiden alkupiste on monta kertaa makuuhuoneessa, miehen halventamisessa. Kun sitten tulee vuoroon oma pihtaus, sanotaan vain, että “kun en halua, en halua”, latasi Tukiainen.
Perheterapeutin mielestä parisuhteessakin voisi taas ottaa käyttöön ajatuksen “kaveria ei jätetä”. Voiko pelkästään toinen päättää, miten asiat menevät, ei se kyllä oikein reilulta kuulosta.
Tukiaisen palattua matkavuosilta Suomeen oli machovaihe miesihanteena ohi ja pehmomies oli juuri tullut ihanteeksi Ruotsista. Sitten seurasi vaihe, jossa iloinen soturi suojelee heikompia, on eroottinen, mutta ei uikuta; hänen palvontansa kohde on suloinen kuningatar.
Vallankäyttö seksuaalisella alalla on kääntynyt luonnonjärjestykseen nähden toisinpäin.
Nyt tilanne on sellainen, että täytyisi olla luonnollinen ja spontaani, pitäisi tuottaa orgasmeja, etsitään niskat kipeinä G-pistettä.....
Miten miestä kuullaan on kokonaan toinen asia.
Pienestä pojasta alkaen mies on keskellä naisia, jotka tietävät hänen tarpeensa paremmin. Päiväkodit ovat täynnä naisia. Opettajat ovat enimmäkseen naisia, koko auttajakaarti perheneuvonnassakin on lähinnä naisia, pahimmillaan kolme samassa huoneessa miestä vastaan. Mikähän olisi huuto, jos naista vastassa olisi kolme miestä tietämässä hänen puolestaan.
Tukiainen oli erityisen huolissaan poikien tilanteesta nykyisessä sukupuoli-ilmapiirissä. On kamalaa kuunnella kuinka nainen haukkuu puolisoaan; “miestä en tarvii enää mihinkään”.
(Tiivistelmä: Hannu T. Sepponen)
http://www.miespaivat.net/
Vastaukset 2
Vanhimmat
Tätähän SDP ajaa nyt tykinpiippuun ! Nyt pitää saada keinohedelmöitys jokaisen naisen oikeudeksi, siinä ei kysellä lapsen oikeuksia. Pipetillä vaan alkuaineet pimppalooraan ja elatusmaksut luovuttajalle. Siinä sitten viedään elämältä, ainutkertainen nautinto lisääntyä.
jep. naisilla on noussu kusi päähän.