Elämänarvoni herättävät usein kummastusta. Kun ihminen ensi kertaa kuulee, etten juo, seuraa kysymys miksi? Seuraava kysymys koskeekin jo uskontoani, olenko uskossa, uskonko Jeesukseen, ja en siksi ryyppää?
En usko raamatun jumalaan, enkä jeesukseen. En ole risti kaulassa kulkeva uskova tyttö, päinvastoin miellän itseni pakanaksi. Se herättää kummastusta vielä enemmän. Muutkin elämänarvoni antavat kuulemma sen kuvan, että olisin uskossa jeesukseen. Onko epäitsekkyys sitten kristittyjen etuoikeus? Pitääkö pakanan sitten ajatella vain itseään, ja "pitää hauskaa" muiden kustannuksella niin paljon kuin elämänsä aikana ehtii?
Mutta palatakseni alkoholiin. Suurin osa ystävistäni juo, he laskevat rahojaan, laskevat päivä opintotukien saapumiseen, milloin pääsevät juomaan. Se on tietenkin heidän oma asiansa, mihin rahansa käyttävät, eikä heidän juomisensa juurikaan vaikuta ystävyyteemme. Tietysti toisinaan harmittaa, kun jengi lähtee baariin, ja minä menen yksinäni kotiin telkkaria tuijottamaan.
Miksikö en sitten juo? En ole koskaan kokenut mitään pakottavaa tarvetta juoda alkoholia. Toisinaan otan, mutta aina vain sen yhden. Minulla on aina sille rahalle parempaa käyttöä, enkä näe mitään intoa tuhlata kymmeniä euroja kaljaan, koska siitä seuraa vain huono olo. En tuomitse alkohokin kohtuukäyttöä. Mutta minä en vain pidä siitä, miten alkoholi ihmisiin vaikuttaa. Minusta on järkyttävää seurata sivusta ystävääni, joka syö mieluummin viikon halvasti nakkeja ja makaroonia, että pääsee viikonloppuna ryyppäämään. "Kännissä on kivempaa, silloin rentoutuu" sanoi minulle kerran eräs. Mutta mitä nyt olen kavereideni juttuja kuunnellut, he eivät edes muista mitä ovat milloinkin ryyppyreissuillaan tehneet. Onko se sitten hauskaa ja rentoa? En tiedä, mutta minä pidän enemmän siitä, että muistan mitä milloinkin on tapahtunut. Enkä usko kenenkään minun tuntevan sanovan minua tiukkapipoksi. Minä osaan pitää hauskaa ilman alkoholia, ja sen ystävänikin tietävät. En myöskään polta, vaikka lähipiirini koostuu tupakoivista ihmisistä. Jälleen kerran, en ole koskaan tuntenut halua edes kokeilla tupakkaa.
Silti suurin osa suomalaisten vapaa-ajasta tuntuu pyörivän alkoholin ympärillä. Uusiin ihmisiin on tavattoman vaikea tutustua. Baareissa kulkevat kaverini taas saavat uusia tuttavuuksia jokaisella reissullaan. Toinen ääripää taitaa olla kaikenlaiset uskonnolliset seurat, jotka kiinnostavat baarejakin vähemmän. Niissä olisi tietysti raitista seuraa, mutta en tule sen paremmin toimeen uskovaisten kuin humalaistenkaan kanssa.
Mutta minkäs teet. En muuta arvojani vain seuran saamikseksi. Nyt tuntemani ihmiset ovat ihania persoonia -selvin päin.
Mahdanko olla ainoa outolintu, vai löytyykö suomen kamaralta muita, ei niin uskonnollisia ihmisiä, joille alkoholi ei ole se elämän tärkein asia?
Ja mikä ihme siinä on, ettei pakana muka voisi olla absolutisti ja ns. "kunnon tyttö"?
En usko raamatun jumalaan, enkä jeesukseen. En ole risti kaulassa kulkeva uskova tyttö, päinvastoin miellän itseni pakanaksi. Se herättää kummastusta vielä enemmän. Muutkin elämänarvoni antavat kuulemma sen kuvan, että olisin uskossa jeesukseen. Onko epäitsekkyys sitten kristittyjen etuoikeus? Pitääkö pakanan sitten ajatella vain itseään, ja "pitää hauskaa" muiden kustannuksella niin paljon kuin elämänsä aikana ehtii?
Mutta palatakseni alkoholiin. Suurin osa ystävistäni juo, he laskevat rahojaan, laskevat päivä opintotukien saapumiseen, milloin pääsevät juomaan. Se on tietenkin heidän oma asiansa, mihin rahansa käyttävät, eikä heidän juomisensa juurikaan vaikuta ystävyyteemme. Tietysti toisinaan harmittaa, kun jengi lähtee baariin, ja minä menen yksinäni kotiin telkkaria tuijottamaan.
Miksikö en sitten juo? En ole koskaan kokenut mitään pakottavaa tarvetta juoda alkoholia. Toisinaan otan, mutta aina vain sen yhden. Minulla on aina sille rahalle parempaa käyttöä, enkä näe mitään intoa tuhlata kymmeniä euroja kaljaan, koska siitä seuraa vain huono olo. En tuomitse alkohokin kohtuukäyttöä. Mutta minä en vain pidä siitä, miten alkoholi ihmisiin vaikuttaa. Minusta on järkyttävää seurata sivusta ystävääni, joka syö mieluummin viikon halvasti nakkeja ja makaroonia, että pääsee viikonloppuna ryyppäämään. "Kännissä on kivempaa, silloin rentoutuu" sanoi minulle kerran eräs. Mutta mitä nyt olen kavereideni juttuja kuunnellut, he eivät edes muista mitä ovat milloinkin ryyppyreissuillaan tehneet. Onko se sitten hauskaa ja rentoa? En tiedä, mutta minä pidän enemmän siitä, että muistan mitä milloinkin on tapahtunut. Enkä usko kenenkään minun tuntevan sanovan minua tiukkapipoksi. Minä osaan pitää hauskaa ilman alkoholia, ja sen ystävänikin tietävät. En myöskään polta, vaikka lähipiirini koostuu tupakoivista ihmisistä. Jälleen kerran, en ole koskaan tuntenut halua edes kokeilla tupakkaa.
Silti suurin osa suomalaisten vapaa-ajasta tuntuu pyörivän alkoholin ympärillä. Uusiin ihmisiin on tavattoman vaikea tutustua. Baareissa kulkevat kaverini taas saavat uusia tuttavuuksia jokaisella reissullaan. Toinen ääripää taitaa olla kaikenlaiset uskonnolliset seurat, jotka kiinnostavat baarejakin vähemmän. Niissä olisi tietysti raitista seuraa, mutta en tule sen paremmin toimeen uskovaisten kuin humalaistenkaan kanssa.
Mutta minkäs teet. En muuta arvojani vain seuran saamikseksi. Nyt tuntemani ihmiset ovat ihania persoonia -selvin päin.
Mahdanko olla ainoa outolintu, vai löytyykö suomen kamaralta muita, ei niin uskonnollisia ihmisiä, joille alkoholi ei ole se elämän tärkein asia?
Ja mikä ihme siinä on, ettei pakana muka voisi olla absolutisti ja ns. "kunnon tyttö"?
Vastaukset 3
Vanhimmat
http://www.jeesus-on-herra.com/kirjoitukset/alkoholikirous.htm
Hienoa että löytyy tuolla tavalla ajattelevia ihmisiä. Mä itse olen noin vuosi sitten lopettanut alkoholin käytön kokonaan. Enää ei kiinnosta yhtään juomingit, vaikka ennen se oli olevinaan niin tärkeää, että piti juoda viikonloppujen lisäksi usein viikollakin.
Kai siihen juomiseen on jokaisella oma "syynsä" tai sitten toiset vaan on niin heikkoja, ettei uskalleta olla erilaisia.
Mä itse lopetin, koska huomasin, että on paljon järkevämpääkin tekemistä. Aika paljon aikaa ja rahaa palaa juomiseen ja siitä toipumiseen. Mieheni ei ole juonut koskaan ja aluksi se tuntui omituiselta, mutta nyt osaan sitä todella arvostaa.
Viikonloppuisin voi pitää hauskaa muutenkin. Tuttavapiirissäni on monia jotka ei juo. Osa uskovia ja osa ei. Monet tuntemani uskovat taas saattavat juoda, että eipä sillä niin paljoa ole tekemistä asian kanssa.
Toi on hienoa että uskallat olla erilainen! Ole ylpeä siitä! Kilttinä oleminen ei ole vain uskovaisten yksinoikeus(kun kaikki "uskovaiset" ei edes oo tollalailla kilttejä....ymmärrätte kuitenkin mitä tarkoitan..)
Mä oon kasvanu koko elämäni alkoholittomassa kodissa.Täytyy myöntää että nuorempana otti päähän kun muilla oli elämää viikonloppuna, mutta mä en juonu ollenkaan kun ei päästetty RYYPPÄÄN!Enkä täältä mettän keskeltä olis mihinkään päässykkään..Vasta kun täytin 18 oon maistellut vähän, mutta ei se mitään hienoa ole, enkä ole mitenkään riippuvainen alkoholista!! Oikeestaan hieno tunne:voi pitää hauskaa luonnollisesti, eikä tarvi hakee hauskaa pullon kautta.Lisäksi seuraavana aamuna ei oo kurja olo, päinvastoin. Jos on ollut iloinen ilta niin herää iloisena=) RAITISTA SYKSYÄ!!!!!!!=)