Suomen valtio, orjapiiskuri

Työmarkkinatuella laitetaan orjatöihin suomalaisia, ei anneta opiskella työttömien, ei varaa perustaa perhettä, samalla kun yläluokan kusipäät ryöstävät kansan varoja, enää ei edes siivoojalle ole töitä kun valtio sinnekin määrää työmarkkinatuella, palkkaa ei saa tarpeeksi jotta lisääntyä voisi, natsismi on vallannut suomen täydellisesti.
Esim. vuoden olet töissä, sitten loppuu orjuus viikoksi tai kahdeksi, kunnes taas alkaa.
Huijariyritykset ja valtion laitokset, lihavaperseisine huijarivirkailijoineen ja omistajineen ottavat työntekijöitä, joista ennen piti maksaa palkkaa, kovimpiin hommiin joita löytyy, niitä teetetään orjilla joista osa päättää päivänsä oman käden kautta, kun ei kestä jatkuvaa rienaa, nälkää, tulevaisuudettomuutta.
Opiskella ei voi töittenkään ohessa, kun palkka on niin pieni ettei se riitä ruokiin ja vaatteisiinkaan, eikä jaksaisikaan, kun ruumiilliset työt väsyttävät enemmän kuin toimistossa istuminen.
18422
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Minä sain töitä eräästä valtion laitoksesta, ensin työsuhde oli täysiaikainen mutta sitä jatkettiin pirullisesti vain kuukausi kerrallaan. Noh, olin saanut asumistukea ja sen laskuperusteena oli työmarkkinatuki joka oli hakuhetkellä ainoa "tulo". Siinähän päätös tehdään vuodeksi eteenpäin ja kun sain töitä, meni laskelma tietenkin päin helvettiä ja kuukausi kerrallaan työtä jatkaen asumistukea piti aina oiottaa joka kuukausi kerrallaan.

Sitten työ muuttuikin osa-aikaiseksi ja palkka tipahti n. puoleen. Asumistuet menivät jälleen uusiksi, aiemmat oiotukset olivat aiheuttaneet mulle melkoiset takaisinperintään menevät laskut ja nyt tällä huonolla osa-aikaisella palkalla se oli jaksotettava useammalle kuukaudelle.

Asumistukeen aiempi korkea palkka vaikutti kuitenkin niin että saan nyt todella vähän tukea, soviteltu päivärahakaan ei ole paljoa joten kaikkien kustannusten jälkeen pankkitilini saldo ei pääse kohoamaan yhtään, joskus menee jopa miinukselle tulot/menot.

Että valtio itsekin harjoittaa tällaista kurjuuden lisäämistä pelletyöpaikoillaan! On todella kaksinaamaista syyllistää pätkätöiden teettämisestä muita kun valtio itse on pahimmanlaatuinen paskariistäjä pätkätöillä vedättäjä!

En yhtään ihmettele että rikollisuus lisääntyy kun rehellinen elämä on tehty näin helvetin vaikeaksi, monet varmasti tekevät rikoksia puhtaasti kostoksi tällaisesta saatanallisesta vedättämisestä ja vahingonteosta, tällainen on oikean työn irvikuva!

Äänestä
  • Hallitsemassa maailmassa sinä vielä "imet", joten mieti siitä;) Tylyä vai, ei kapitalismia se on, jotkut jopa äänestävät sen puolesta.

    Äänestä

Välitä, homma vain pahenee globalisaation edetessä;) Joidenkin mielestä tuollainen "kuuluukin asiaan", joten katso mitä äännät;)

Äänestä
  • Suomessa suurin puolue on demarit, ei oikeisto. Demarit ovat olleet vallan kahvassa jo vuosia, melkein voisi sanoa että keskeytyksettä.
    Globalisaatiolla ei ole kotimaisiin tekoihin mitään merkitystä, poliitikkoa ei sido mitä muualla tapahtuu, globalisaation myötä esim. argentiinan talouskriisi olisi välttynyt, mikäli sikäläinen liha olisi päätynyt ilman maataloustukia suomalaisiinkin pöytiin.

    Äänestä

  • valkoinen orja kirjoitti:

    Suomessa suurin puolue on demarit, ei oikeisto. Demarit ovat olleet vallan kahvassa jo vuosia, melkein voisi sanoa että keskeytyksettä.
    Globalisaatiolla ei ole kotimaisiin tekoihin mitään merkitystä, poliitikkoa ei sido mitä muualla tapahtuu, globalisaation myötä esim. argentiinan talouskriisi olisi välttynyt, mikäli sikäläinen liha olisi päätynyt ilman maataloustukia suomalaisiinkin pöytiin.

    Varmasti olla tuosta eri mieltä, etteikö globalisaatio vaikuttaisi myös kotimaiseen päätökseentekoon. Tosiasiahan on, että Suomessa on tehty viime vuosina paljon ns. uudistuksia lakeihin ja muihin järjestelmiin jotka yleensä koskevat taloutta ja tietenkin sosiaaliturvaa. Kuinka ollakkaan, suurin osa näistä toteutetuista uudistuksista on erittäin epädemokraattisten ja varsin oikeistolaisten WTO:n ja IMF:n vaatimia, aivan samoin kuin tehtiin Argentiinassakin. Se, että nämä järjestöt jopa itse myöntävät osan vaatimuksistaan olleen aatteellisia ja jopa hölmöjä, ei suinkaan ole merkinnyt sitä, että niitä ei olisi pyritty orjallisesti noudattamaan.

    Äänestä

  • ''' kirjoitti:

    Voihan mitä tahansa käyttää tekosyynä. Sama poliitikko joka tekee päätöksen syyttää omasta päätöksestään markkinavoimia tai globalisaatiota, käsitteitä jotka tuntuvat joillekin olevan olemassa vain jotta niiden avulla voitaisiin häivyttää vastuu omista teoista.
    Järjestö joka ajaa vapaata kauppaa pyrkii kohentamaan elintasoa kaikkialla, ei laskemaan sitä.
    Suomessa maatalous on ilmaston vuoksi hyvin kallista, näin ollen, jos muualta tulisi ruoka ja Suomi tuottaisi muualle esimerkiksi elektroniikkaa ja paperia, kaikki hyötyisivät. Saisivat koulussa opettaa kaikille perusteet maailmankaupasta jotta ei poliitikoiksi asti pääsisi ilmeisen tietämättömiä kalliiden päätösten tekijöitä.

    Oli kyllä hiukan ajattelematon tapa ajatella, juuri tuota IMF ja Maaimanpankki tyrkyttävät, varsinkin kehitysmaille Ja seuraukset ovat olleet surullisia: On edistetty vientiä monessa kehitysmaassa samaan aikaan ja samalla myös vanhoissa itäblokin halpatyömaissa, jolloin he kaikki kilpailevat keskenään. Jokainen maa tuottaa tuotteita Euroopan ja Pohjois-Amerikan markkinoille, Ja taas on ylitarjontaa, joka pakottaa nämä halpamaiden tuottaja laskemaan hintojaan, mistä taas seuraa palkkojen polkemista;( IMF:n tapa edistää vientiä tällä tavalla johtaa lopulta ylituotantoon ja vientitulojen laskuun. Se taas aiheuttaa vaikeuksia maksella esim. ulkomaanvelkoja, eikä suinkaan kohenna elintasoa, vaan aivan päin vastoin. Kuten taloustieteen professori aikanaan totesi: Globaali köyhyys on työntekijäpuolen "panos", globaali talousjärjestelmä elää halvalla työvoimalla.

    Äänestä

onx aikuisena oleminen noin kauheeta?? mä en halua kasvaa aikuisex koska mua pelottaa jos mun elämä ois tommosta..

Äänestä
  • sä et mahda mitään sille että kasvat aikuiseksi ja vanhenet joka hetki ja vastuu senkun kasvaa harteillasi ja ei mee kauankaan kun saat huomata olevasi samanlainen valtion orja, HÄHHÄHHÄHÄÄÄÄ!!

    Äänestä

Jaa, jos sulla on noin vaikeeta täällä, niin mee vaikka tonne venäjälle, siellä on varmaan paremmat oltavat.

Koulut ja opiskelut hoidetaan ennen töihin menemistä, ettei tarvitse sitten työn ohessa narista.

Äänestä
  • En ymmärtänyt viestiäsi? Venäjällä koulut ja opiskelu hoidetaan, ennen töihin menemistä?

    Äänestä

  • Niin sehän olisi sopinut minulle tuo koulujen ja opiskelujen hoitaminen erinomaisen hyvin, valtio se oli se jolle se ei sopinut.

    Heti kun muuton maksat, voinpa lähteäkin, eihän ne olot tästä enää huonontuakaan voi.

    Taidat olla itse eräs näitä ylimielisiä vittupäitä jotka parhaansa tekevät jotta toiset kuolisivat nälkään, vittupäitä jotka olisi syytä tappaa mitä pikimmiten, joiden ansiosta suomi on paljon venäjääkin huonompi maa.

    Äänestä

  • valkoinen orja kirjoitti:

    Niin sehän olisi sopinut minulle tuo koulujen ja opiskelujen hoitaminen erinomaisen hyvin, valtio se oli se jolle se ei sopinut.

    Heti kun muuton maksat, voinpa lähteäkin, eihän ne olot tästä enää huonontuakaan voi.

    Taidat olla itse eräs näitä ylimielisiä vittupäitä jotka parhaansa tekevät jotta toiset kuolisivat nälkään, vittupäitä jotka olisi syytä tappaa mitä pikimmiten, joiden ansiosta suomi on paljon venäjääkin huonompi maa.

    No niin, olishan se pitänyt ymmärtää, että asia pitää vääntää rautalangasta:
    itse olen syntynyt kirjaimellisesti köyhään perheeseen, joka ei saanut valtiolta mitään tukea (tosin sitä ei ruinattukkaan). Kävin ne koulut, jotka valtio tarjoaa kaikkien ulottuville, opiskelin, taaskin ilman valtion tukea itse ansaitsemillani rahoilla ja hankin itse ammatin ja työpaikan. Minulla menee hyvin, koska itse niin järjestin, enkä odottanut valtion järjestävän minun asioita.
    Veljeni ei hoitanut asioitaan yhtä hyvin kuin minä, nyt hänen oma perheensä elää vaatimattomasti, mutta ei hänkään valita, kuten sinä. Paljon paremmassa tilanteessa elävät ihmiset käyvät sossun luukulla, koska se on helppoa. Veljeni tietää, että heidän tilanteensa on suurimmalta osalta hänen omaa syytään, eikä siksi halua turvauta valtion apuun. Siitä syystä kunnioitan häntä huomattavasti enemmän kuin tällaisia ruikuttajia.
    Suomessa on siis asiat hyvin, ei suinkaan läheskään täydellisesti, mutta aivan riittävän hyvin. Tee osasi äläkä ruikuta.

    Äänestä

  • Valkoinen muttei orja kirjoitti:

    Se että sinä sanot sinulla olleen mahdollisuuksia ei tarkoita sitä että muilla niitä olisi. Maailma on muuttunut isoisän ajoista, vaikka se sinulla olisi jäänut huomaamatta.

    Suomessa ei ole mahdollisuuksia ihmisarvoiseen elämään, ei töitä, ei koulutusmahdollisuuksia.

    Elät valheessa.

    Äänestä

  • valkoinen orja kirjoitti:

    Se että sinä sanot sinulla olleen mahdollisuuksia ei tarkoita sitä että muilla niitä olisi. Maailma on muuttunut isoisän ajoista, vaikka se sinulla olisi jäänut huomaamatta.

    Suomessa ei ole mahdollisuuksia ihmisarvoiseen elämään, ei töitä, ei koulutusmahdollisuuksia.

    Elät valheessa.

    ..on ruosteessa, ilmankos ei mee perille. Älä sotke isoisääsi tähän, mä en ole elänyt silloin.

    Yritä lukea toistamiseen, jos vaikka aukenis: mä olen lähtenyt pohjalta, käyttänyt ne mahdollisuudet, jotka ovat KAIKKIEN saatavilla ja hyvin menee. Joten Suomessa on ihan tarpeeksi mahdollisuuksia vaikka mihin.

    On vaan helpompaa narista yhteiskunnalle, kun itse on laiska. Ja tiedän havainneeni tästä maailmasta paljon enemmän asioita kuin sinä sieltä sohvan pohjalta pullon läpi.

    Äänestä

..ruokaa sun muuta jos niitä ei ole palkallaan varaa ostaa kumminkaan.

Äänestä

... niin kyllä se siitä vielä paranee

tilaisuuskin on aivan kohta puoliin.

Vuonna 1987 astuivat 'omat pojat' remmiin - olikos
se niin, että käynnistyi porvarillisen politiikan
aikakausi. Sitä on edelleen jatkunut. ja tulokset
on nähtävissä ja koettavissa!

Äänestä
  • Ovat siellä olleet muutkin puolueet, eikä voi sanoa että yksi puolue olisi päätöksiä tehnyt vaikka ei niitä oikeastaan ole kuin yksi, poliitikkopuolue..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

valkoinen orja kirjoitti:

Työmarkkinatuella laitetaan orjatöihin suomalaisia, ei anneta opiskella työttömien, ei varaa perustaa perhettä, samalla kun yläluokan kusipäät ryöstävät kansan varoja, enää ei edes siivoojalle ole töitä kun valtio sinnekin määrää työmarkkinatuella, palkkaa ei saa tarpeeksi jotta lisääntyä voisi, natsismi on vallannut suomen täydellisesti.
Esim. vuoden olet töissä, sitten loppuu orjuus viikoksi tai kahdeksi, kunnes taas alkaa.
Huijariyritykset ja valtion laitokset, lihavaperseisine huijarivirkailijoineen ja omistajineen ottavat työntekijöitä, joista ennen piti maksaa palkkaa, kovimpiin hommiin joita löytyy, niitä teetetään orjilla joista osa päättää päivänsä oman käden kautta, kun ei kestä jatkuvaa rienaa, nälkää, tulevaisuudettomuutta.
Opiskella ei voi töittenkään ohessa, kun palkka on niin pieni ettei se riitä ruokiin ja vaatteisiinkaan, eikä jaksaisikaan, kun ruumiilliset työt väsyttävät enemmän kuin toimistossa istuminen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu