Vanhanen kuvittelee Jäätteenmäen avulla saavansa lisä-ääniä, mutta erehtyy; ääniä tulee vähemmän. Olisi kannattanut kahteenkin kertaan harkita, nostaako kansalaisvaltuuskunnan johtoon henkilön, jonka maine, kunnia ja ura tuhoutui omiin valheisiin ja kieroon politikointiin. Ei Jäätteenmäki paranna Vanhasen suosiota, vaan pienentää sitä.
Jäätteenmäki vie Vanhasen häviöön
Noin käy
4267
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kyllä Kepuun yksi vahva ja vittumainen ämmä mahtuu.
Suvaitsevuutta peliin!
Onhan Jäätteenmäki OK 150 000 mielestä vai mitä niitä ääniä tuli EU-vaalissa, mutta ei se mihinkään riitä, kun ne kaikki ovat jo muutenkin kepulaisia ja Vanhasen takana. Jäätteenmäki karkoittaa tehokkaasti kaikki muut äänestäjät paitsi kepujuntit.
Karpelan tie vaakatasovaikuttajasta rooliuskovaiseksi nettisensuurin apostoliksi upottaa Vanhasen.
Eikä kansalaisten oikeudet täydellisesti unohtava tekijänoikeuslaki ainakaan nosta KEPUn kannatusta.
Vanhasen mahdollisuuksia parantanee hieman Niinistön ryhtyminen vaalinarriksi...
"Karpelan tie vaakatasovaikuttajasta rooliuskovaiseksi nettisensuurin apostoliksi upottaa Vanhasen."