Seppänen tuomitsi Stubbin

Lausunto

Stubb saa tuomion Stubbin kollegalta. Miten Stubb nähdään nyt Brysselissä?

""Brysselin kohu" on kohinaa Alexander Stubbin päässä. Se on politiikan penikkatautia ja halpahintaista oman pesän likaamista omien euroryhmätovereiden avustuksella. Se on bryssimistä: pelaamista Brysselin kortilla ja ulkomaisella poliittisella hätäavulla. Brysselissä ei ole ollut sellaista kohua, josta suomalainen media kirjoittaa. Vieraat oikeistopoliitikot, jotka ovat muissakin asioissa lausuntoautomaatteja, ovat antaneet pyydettyjä lausuntoja suomalaiselle medialle, ja vain sille.

Oikeistoryhmä EPP on toiminut kuin euro-Stasi: on tuomittu poikkeavat lausunnot siinä hengessä, että federalismi on EU:n marxismi-leninismi, jota ei näillä Brysselin lakeuksilla pilkata, jumalauta."

11

586

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Joo!Eskonkin kohdalla tilanne on se, että Hänet "vaietaan kuoliaaksi" esim. Hesarin taholla.
      Kuten niin monen muunkin tapauksessa, "väärä puolue"!
      vom

      • Serengeti

        JUURI Esko on AIVAN oikeassa puolueessa.
        Europarlamentaarikko Stubb sen sijaan tuntuu olevan peräti väärän maankin kansalainen.Heikompien päät näemmä sekoavat jouduttuaan suurempiin piireihin. Todellisuudentaju katoaa ja puhutaan vain puhumisen ilosta huomion saaamiseksi. Kansa on valtakirjansa antanut Stubille ja hän pettää Suomen kansan kylmästi.
        Vaan onhan niitä yllin kyllin esimerkkejä luottamusasemassa olevien ihmisten suoraselkäisyydestä. Britanniassa työ- ja eläkeministeri David Blunkett on joutunut eroamaan käytettyään väärin ministeriasemaansa. Hän johti väärään aikaan bioalan firmaa, joka olisi voinut hyötyä suhteistaan hallitukseen.Ministerithän eivät saa osallistua liike-elämään kahteen vuoteen hallituksesta eroamisensa jälkeen.Ja sisäministerin salkkunsakin joutui jättämään noin vuosi sitten, koska yritti asemaansa hyväksi käyttäen saada viisumia naisystävänsä ulkomaiselle lapsenhoitajalle.Näin sitä joillakin unohtuu kenen asioita olisi tarkoitus ajaa ja omanedun tavoittelu menee kaiken toiminnan edelle. Esimerkkejä on lukemattomia, mutta eivät ne toki puolla Alexander Stubbin toimintaa. Sikamaista.

        Sensijaan vasemmistoliitolla tuntuu olevan väärä johtaja, joka luotsaa puoluettaan väärille urille.Siitä johtuen ei Esko Seppänenkään saa ansaitsemaansa arvostusta ja palstatilaa esim. mediassa. Kaikki huomio kiinnittyy vasemmistoliiton ryhdittömyyteen. Varmaan on raskasta taistella tuulimyllyjä vastaan niinkin yksin kuin Eskokin toisaalta on. Vasemmistoliitto lipuu muka hallituksen turvalliseen satamaan vuoden 2007 vaalien jälkeen. Kukahan pyörii oman napansa ympärillä?? Ja sielläkö sitten SDP:n talutusnuorassa hoidetaan asioita, joita vasemmistoliiton tulisi perinteisesti hoitaa. Vasemmistoliiton linja lipsuu ja pahasti.

        Itsellenikin toisaalta väliin tulee mieleen kuinka oikea vasemmistoliitto on arvomaailmaani.

        "Oikeistoryhmä EPP on toiminut kuin euro-Stasi: on tuomittu poikkeavat lausunnot siinä hengessä, että federalismi on EU:n marxismi-leninismi, jota ei näillä Brysselin lakeuksilla pilkata, jumalauta." Taidatko sen paremmin kiteyttää arvomaailmasi. Kaikesta Eskon sanomasta huokuu vahva, voimakas taisteluhenki ja kunnioitus oikeaan aatteeseen ja aitoihin johtajiin. Ei unohdeta sitä, mistä kaikki on saanut alkunsa ja kuka on luonut tietä taisteluillemme työväestön hyväksi. Niitä arvoja on vaalittava ja niiden hengessä saavutettava vahvaa yhteishenkeä nykyisessäkin elämänmenossa. Vain niin voimme yhdessä saavuttaa jotain. Mutta ensin vasemmistoliitolle on saatava johtaja, joka tuntee, tunnistaa ja ennenkaikkea muistaa nämä arvot. Joka haluaa johtaa taistelua näitä arvoja vaalien. Se johtaja on Esko Seppänen!

      • Simo
        Serengeti kirjoitti:

        "Europarlamentaarikko Stubb sen sijaan tuntuu olevan peräti väärän maankin kansalainen.Heikompien päät näemmä sekoavat jouduttuaan suurempiin piireihin. Todellisuudentaju katoaa ja puhutaan vain puhumisen ilosta huomion saaamiseksi. Kansa on valtakirjansa antanut Stubille ja hän pettää Suomen kansan kylmästi."

        No ei ainakaan minua pettänyt. Onko se nyt niin vaikea ymmärtää että konservatiiviryhmä sattuu vaan olemaan eri mieltä asiasta kuin Tuomioja. Jos nyt Tuomioja on sitten samasta maasta kuin se joka asian otti esiin niin so what? EU-parlamentissa edustetaan omaa poliittista ryhmää ihan samalla tavalla kuin muissakin parlamenteissa.

      • Serengeti
        Simo kirjoitti:

        Stubb mahdollisesti sahaa vain omaa oksaansa.
        Onko asiallista lähteä kertomaan europarlamentissa, mitä omassa maassa on puhuttu.
        Vaan niinhän Esko kirjoituksessaan sanoikin, että porvareiden on vaikea hyväksyä tappiota. EU:n perustuslaki on hylätty ranskalaisten toimesta eikä sitä tulla milloinkaan ainakaan nykyisenlaisena hyväksymäänkään enää.Nyt on meidän vuoro juhlia ja hehkuttaa vaikkapa vieläkin, reilu viisi kuukautta Ranskan voittoisan kansanäänestyksen tuloksesta. Ja Stubb parlamenttiryhmäystävineen nielköön vain tappion katkeran kalkin.
        Oikeastaan juu, hyvä että tulikin esille. Aivan yhtä paljon kuin Stubb voimakkaasti tekee töitä perustuslain henkiinherättämiseksi, me voittajat, vasemmistoliiton oikean arvomaailman omaksuneet toverit, voimme olla ONNELLISIA saavuttamastamme voitosta.

        Siis, miten Esko kirjoittikaan, uhkakuvat Suomen mahdollisista tulevista vaikeuksista EU:n puheenjohtajakaudella todistaa vain sen, että viimeinkin ymmärretään, että Suomen kaltaiset pienet maat jäävät aina huonommalle EU:n ylikansallisessa päätöksenteossa. Sen paremmin ei Suomen asemia paranna Alexander Stubbin vuotamiset omalle parlamenttiryhmälleen, välttämättä. Vielä vähemmän parantaa VASEMMISTOLIITTO Suomen mahdollisuuksia puheenjohtajansa voimin kyseenalaistaen Eskon näkemyksiä EU:N perustuslaista ja melkeinpä vaatien kaiken lisäksi, että Eskon tulisi kääntyä omaa parlamenttiryhmäänsä vastaan.

        Eskolla on täysi oikeus tuomita Stubbin toiminta, sikäli kun sitä voi tuomitsemiseksi kutsua. Kertoipa vain oman näkemyksensä ja tietämyksensä asiasta, mikä aiheutti varmaan mielien kuohuntaa myös Suomessa.
        Tämänkään asian ymmärtämisessä en uskoisi olevan ongelmia vasemmistoliiton aidon ja oikean arvomaailman omaksuneiden henkilöiden keskuudessa!!

    • lkjh
    • muovin vinguttaja

      Alex Stubb nauraa moiselle menneisyyden mörölle!

      • Serengeti

        vahvasti on Stubbin toiminta. Vasemmistolittolaisesta arvomaailmasta ajatellen sillä ei kuitenkaan voiteta mitään eikä vallankaan tavoitteet tule yhtään lähemmäksi.
        EU:n perustuslakiunelmatkin ovat kuolleet ja kuopattu, hyvä. Se tulisi myös Alexander Stubbin ymmärtää ja hyväksyä.
        Vaan jos menneisyyden mörköjen aiheuttamiin pelkotilohin reagoiminen nauramalla jotenkin helpottaa hänen elämäänsä niin siitä vaan. Vanha sanontakin kuitenkin kuuluu, että mies tulee räkänokastakin vaan ei tyhjän naurajasta.

        Aivan kuten Eskokin kirjoituksessaan huomio, Stubbin olisi syytä käyttää energiaansa niihin asioihin, mihin hänen toimivaltansa europarlamentaarikon ominaisuudessa yltää.

        Komissio itsessään komissaareineen toki junailee Suomenkin asiat pitkälti, jopa tuntuu tietävän Suomeen tarpeellisen susikannan laajuudenkin.Vaan kai Stubillakin on omat valiokuntansa, missä hän pääsee vaikuttamaan ja pohtimaan, mahdollisesti viisastumaankin.

        Eskohan on budjettivaliokunnan jäsen sekä talousarvion valvontavaliokunnan ja teollisuus-tutkimus- ja energiavaliokunnan varajäsenenä.Ensisijaisena valiokuntana teollisuus-tutkimus- ja energiavaliokunta, jossa budjettivaliokunnan ohella toimii ryhmän koordinaattorina myös. Suhteita Venäjään Esko hoitaa EU:n ja Venäjän yhteistyövaliokunnassa varapuheenjohtajana ja Kazakstan, Kirgisia, Uzbekistan, Mongolia, Turkmenistan ja Tadzikistan pysyvät Eskon ajatuksissa toimiessaan varajäsenenä Keski-Aasian maiden valtuuskunnassa.Repiköön siitä kuka lystää menneisyyden haamuja. EU:n luonteeseen vain kuuluu, että ajatellaan asioita laajemmalla perskektiivillä. Siitä huolimatta EU:n ei ole tarkoitus olla sirkusta, mikä sekoittaa parlamentaarikon pään ja unohdetaan, mitä keittoa hämmennetään.
        Siis Eskon kanssa täydellisesti samaa mieltä Stubbin toiminnasta.""Brysselin kohu" on kohinaa Alexander Stubbin päässä. Se on POLITIIKAN PENIKKATAUTIA ja halpahintaista oman pesän likaamista omien euroryhmätovereiden avustuksella." Juuurensa on aina muistettava tässä kyseenalaistettavissa olevassa, ah niin ihanan autuaaksi tekevässä globalisoituvassa maailmassa.
        Sen vuoksi toivoisin todella enemmän kunnioitusta vasemmistoliiton puheenjohtaja Suvi-Anne Siimekseltä Suomen ainoaa vasemmistoliiton europarlamentaarikkoa, Esko Seppästä kohtaan.Arvovaltakysymykset tulee isoissa asioissa heittää syrjään ja puhaltaa yhteiseen hiileen.
        Näinä aikoina on aina voimakkaammin vasemmistoliiton vahvistettava joukkojaan. Siihen tarvitaan hyvää vahvaa johtajaa, joka muistaa menneisyyden ja katselee asioita aitiopaikalla kokonaisuuden halliten marxismi-leninismi syvästi sisäistettynä ohjenuorana nykyiseen maailmanmenoon yhdistäen.Siihen paikalle on vain yksi ihminen oikea. Sen paikan ansaitsee Esko Seppänen ja hänet tulee siihen valita. Vasemmistoliiton sisäiset ristiriidat, kaikki merkit, viittaavat siihen, että on aika todellakin vaihtaa puheenjohtajaa. Seuraava tuleva puheenjohtaja vasemmistoliitolle olkoon Esko Seppänen, joka tulee nostamaan vasemmistoliiton sille kuuluvaan, oikeaan arvoon!

      • Tiedäthän toki, että vanhat suomalaiset sananlaskut perustuvat elämän kokemuksellisiin ta-
        pahtumiin, jopa useamman vuosisadan taa. On sellainen sanonta:" Joka viimeksi nauraa, se
        parhaiten nauraa". Joten antakaamme Mr. Stubb´in nauraa rauhassa!
        vom

      • preeti

        Kiitos täyspäisestä ja selkeästä puheenvuorosta. Kuinka montaa Vasemmistoliittolaista se tätä kautta tavoittaa, saatikka vaikuttaa, niin se on eri juttu.
        Itse mielenkiinnolla odotan VL:n globalisaatioraporttia, jota tässä alkusyksystä Turussa ryhdyttiin työstämään. Syntyykö sen myötä mitään uutta näkemystä, vai jatketaanko osana sopeutettun suomalaisen valtakoneiston kitisevänä laakerina.

      • Serengeti
        preeti kirjoitti:

        Preeti,minkälainen oli tilaisuutenne Turussa globalisaatioasioiden tiimoilta? Keitä oli paikalla asioita pohtimassa? Itse olin myös syksyllä vastavanlaisessa tilaisuudessa, jossa keskusteltiin globalisaation haasteista yhteiskunnalle, logistiikka puhutti ja SAK:n näkökulmasta asioita tarkasteli Matti Huutola ja tietenkin tarkoituksena oli saada hyvinvointivaltio globalisaation "puristuksessa" luotua.Paikalla oli asiota pohtimassa ja kehittämässä mahdollisuuksia paremman yhteiskunnan, hyvinvointivaltion, luomiseksi myös itse europarlamentaarikkomme, ESKO SEPPÄNEN.

        Myöskin minä haluaisin kyseisen tilaisuuden antoisan pohdiskelun tuottamat hedelmät, jotka luvattiin vasemmistoliiton sivuille nähtäville tulevaksi. Vielä ei mitään konkreettista kuitenkaan ole näkynyt, sen lisäksi, mitä tietty itse tilaisuudessa asiat työstettiin. Joko Turun tilaisuus on tuottanut asiat kirjalliseen muotoon kokonaisuudessaan, jotta sitä rasvaa niihin "kitiseviin suomalaisen valtakoneiston laakereihin " olisi saatavilla?

        Globalisaatiotilaisuus oli todella mielenkiintoinen ja haasteellinen. Oli erittäin miellyttävää ja kehittävää pohtia asioita yhdessä europarlamentaarikkomme Esko Seppäsen kanssa. Vaikka sitä kirjallista tuotantoa pohdiskeluista ei olekaan vielä jälkikäteen nähtävillä, on se kuitenkin jättänyt omaan sisäiseen tajunnan virtaan AALTOJA ja MYRSKYJÄ.Toivon mukaan ne ajatukset vielä jalostuvat määrätietoiseen, kehittävään muotoonsa.Ja varmasti pohdiskelut ja kaikkinainen tilaisuuden anti tuleekin kehittämään ajatusta, koska globalisaatiotilaisuus oli niin mieliinpainuva,lämminhenkinen,asiallinen ja täynnä sitä VAHVAA USKOA VASEMMISTOLIITON voimaan, että vieläkin sitä tässä aivan innostuin muistelemaan!Minun mielestä siinä oli jotain VAPUN mahtaviin tunnelmiin verrattavissa olevaa vahvaa taisteluhenkeä,YHTEISVOIMAA!!

        Kiitos kysymästä. Preeti, joka on sitoutumaton, mutta VL:ta huolissaan oleva metalliprole ja joka osallistui Turun juttuun lähinnä kuunteluoppilaana.Paikalla lienee ollut reilut sata vasemistolaisita tai heitä lähellä olevaa, monen sorti väkeä. Yliopistoista, AY-liikkeestä, puoluevirkailijoita ja kutsuttuja.

        Tunnelma oli myös akateemisen sorttinen. Useat puhuivat asiasta vähän niin kuin leipäpapit ja kapitalismia käsiteltiin pehmeästi silkkihansikkailla. Meikäläiselle se kuitenkin lisäsi tiedon mukanaan tuomaa tuskaa ja sitä sai riittävästi.Turun tilaisuuden sisällöt ja monet esitykset löytyvät KSL:n nettisivuilta. Varsinainen loppuraportti on muistaakseni luvattu julkaista joulukuussa. Se nähdään..

        Tämä valtakoneisto juttu mua kuitenkin nyt Vasemmistoliitossa huolestuttaa. Mielestäni ollaan menty aivan liian lähelle sitä ja politiikassa tartutaan vain täkyhin, joita herrojen kuormasta putoilee. Toinen juttu on tämä Halosen perässä meneminen pyytämättä, se on kyllä selkärangatonta. Sen ymmärtäisi, jos demaripuolue julkisesti pyytäisi VL:n tukea ja siihen vastattaisiin.

        70-luvun nuorisoaktivistina kaipaan marxilaisempaa retoriikkaa ja selkokielisiä irtiottoja suomalaisen politiikan valtavirrasta, Seppäsen tapaan..
        Toivon tietenkin hartaasti, että tämä Vasemmistoliiton "globalisaatioraportti" tuo uutta näkökulmaa poliittisiin toimioihin. Mutta, kun kyseessä on yksi kapitalismin historian nopeimmasta ja raaimmasta muutoksesta maassamma, niin ehditäänkö mukaan ja miten.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      138
      1279
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      34
      811
    3. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      587
    4. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      580
    5. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      27
      556
    6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      26
      538
    7. Ajatteletko ollenkaan minua

      Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott
      Ikävä
      30
      526
    8. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      24
      501
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      15
      472
    10. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      14
      471
    Aihe