...joka taitaa olla kohta todellisuutta. Ensin passin muodossa ja pikkuhiljaa kiinnitellään kehoon...
Tarkoittaisiko ilmestyskirjan tulkinta
(13:16-17) juuri jonkinlaista ihonalle sujautettavaa tunnistejuttua...??
"Ja se saa kaikki, pienet ja suuret, sekä rikkaat että köyhät, sekä vapaat että orjat, panemaan merkin oikeaan käteensä tai otsaansa, ettei kukaan muu voisi ostaa eikä myydä kuin se, jossa on merkki: pedon nimi tai sen nimen luku."
Onx tietoo, miten kirkkoisät ovat tulkinneet yllämainittua kyseistä kohtaa??
##
Passiin biometrisen tunnisteen sisältävä siru
[Koostanut Jenni Turunen 13.4.2005, 15:36]
Hallituksen esitys (25/2005) Eduskunnalle passilaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi
Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi uusi passilaki. Lisäksi ehdotetaan muutettavaksi henkilötietojen käsittelystä poliisitoimesta annettua lakia, ulkomaalaislakia ja ulkomaalaisrekisteristä annettua lakia.
Taustana passilainsäädännön uudistamiselle on se, että Euroopan yhteisöjen komissio antoi helmikuussa 2004 ehdotuksen neuvoston asetukseksi EU:n kansalaisten passien turvatekijöistä ja biometriikkaa koskevista vaatimuksista. Asetusehdotuksen mukaan matkustusasiakirjaan tulisi sisällyttää tekninen osa, siru, joka sisältäisi biometrisena tunnisteena kasvokuvan. Toisena biometrisena tunnisteena tulisi käyttöön sormenjäljet. Euroopan unionin neuvosto (oikeus- ja sisäasiat) on hyväksynyt asetuksen.
Keskitetysti valmistettavan passin sirulle talletettaisiin tässä vaiheessa passin haltijan kasvokuva biometrisena tunnisteena. Siru otettaisiin käyttöön tavallisen passin ohella myös diplomaattipassissa ja virkapassissa sekä ulkomaalaiselle Suomessa myönnettävissä matkustusasiakirjoissa eli muukalaispassissa ja pakolaisen matkustusasiakirjassa. Sormenjäljen käyttöönottoon liittyen tullaan antamaan erillinen esitys liittyen sormenjälkitietojen käyttöön, rekisteröintiin ja luovuttamiseen.
Sirun käyttöönottoon liittyen yhteen passiin olisi mahdollista merkitä vain yhden henkilön tietoja. Siten alaikäisen merkitsemisestä huoltajansa passiin luovuttaisiin samoin kuin seuruepassin käytöstä. Passin yleistä voimassaoloaikaa ehdotetaan lyhennettäväksi kymmenestä vuodesta viiteen vuoteen. Myös väliaikaisen passin saamisedellytyksiä kiristettäisiin.
Kansalaisten palvelun parantamiseksi ehdotetaan, että passia voisi hakea ja sen voisi myöntää mikä tahansa kihlakunnan poliisilaitos. Käytännön yhdenmukaistamiseksi ehdotetaan passin harkinnanvaraisia epäämisperusteita tarkistettaviksi.
Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan vuodenvaihteessa 2005-2006.
Lähde: http://www.suomenlaki.com/uutiset/doc_714362.shtml

Vastaukset 8
Vanhimmat
Erän uutisen mukaan erittäin hyvin toimeentulevilla on ihon alle upotettu VISA-kortti -tyyppinen siru. Kaupan myyjä voi etälukea sen ja asiakkaan tarvitsee vain hyväksyä ostos. Hyvä paikkahan voisi olla otsassa ihon alla ...
"Erän uutisen mukaan erittäin hyvin toimeentulevilla on ihon alle upotettu VISA-kortti -tyyppinen siru."
Mihin kukaan erittäin hyvin toimeentuleva tarvitsee maksuaikaa?
Älkää nyt taas aloittako noitten kreikkalaisten hörhöjen hömpötystä...
"Tarkoittaisiko ilmestyskirjan tulkinta
(13:16-17) juuri jonkinlaista ihonalle sujautettavaa tunnistejuttua...??"
Puhutaanko ilmestyskirjassa jonkinlaisesta ihon alle sujautettavasta sirusta?
Minusta siinä puhutaan oikeaan käteen tai otsaan pantavasta merkistä, jota ilman ei voi ostaa eikä myydä.
Vastaus kysymykseesi on, että eivät mitenkään.
Kun Uuden testamentin kirjakokoelmasta päätettiin, muuten vallitsi pitkälti yksimielisyys, mutta Johanneksen ilmestyskirjan suhteen mielipiteet olivat ristiriitaisia. Kuten tiedämme, kirja sittemmin otettiin mukaan UT:n kaanoniin. Yleisenä valintakriteerinä oli kirjojen apostolinen alkuperä, mutta Ilmestyskirjan tekee hankalaksi se, että se on profetiaa ja kertoo tapahtumista, jotka eivät VIELÄ ole tapahtuneet. Raamatuntulkinnassa kirkkoisät keskittyivät menneeseen aikaan ja pyrkivät näkemään Vanhan testamentin tapahtumissa
Uuden testamentin ajan ennuskuvia. Tässä typologisessa tulkinnassa Ilmestyskirja oli kuin palapelin pala, joka ei kuulu joukkoon.
Nyt en menisi vannomaan, vaikka kirkkoisä Origenes olisi jotakin kirjoittanutkin Ilmestyskirjasta, mutta suurin osa hänen allegoriseen tulkintaan perustuvaa tuotantoaan julistettiin sittemmin harhaoppiseksi. Päälinja on kuitenkin se, ettei ortodoksinen kirkko tulkitse Ilmestyskirjaa eikä (huom!) lue sitä lainkaan liturgisessa käytössä, siis jumalanpalveluksissa. Perustelu on se, että Ilmestyskirja on vaikeasti tulkittava ja tulkinnassa on äärettömän helppoa eksyä hakoteille.
Muistetaanpa, että moni kristillisenä itseään pitävä lahko perustaa suuren osan opistaan Ilmestyskirjalle tyyliin "Maailmanloppu tulee huomenna ja jos ette liity meihin, hullusti käy".
Mutta tämä on ajatuskulku, joka siis menee ortodoksian ulkopuolelle.
Yhteenveto: kreikkalaiset ovat tässä asiassa hysteerisen taikauskoisia. Kaikkea uutta ei tule purematta niellä, mutta mielestäni mikrosiru-asia kuuluu samaan osastoon kuin mustan kissan kävely tien yli...
Viime vuosikymmeninä on kehitetty teknologiaa, jollaiseen ilmestyskirja voi teoriassa viitata. Jos ajatellaan, että "Johannes" näki teknologisia juttuja. Hän on sitten kuvannut ne oman aikansa käsitteillä. Silloin heinäsirkkalaumasta voisi tulla Vietamin sodan aikainen helikopteriparvi ja ihon alle sijoitettu mikrosiru näyttää merkiltä.
"ihon alle sijoitettu mikrosiru näyttää merkiltä."
Miten jokin ihon alle sijoitettu siru voi näyttää juuri miltään; sehän on kaiketi ihon peittämä?
Ainakaan ennen röntgensilmälasien laajempaa yleistymistä.
Muistaakseni radiosta tuli ihan tällä viikolla ohjelma, jossa kerrottiin mikrosirujen yleistymisestä eläimillä. Kissat, koirat ja hevoset merkitään niillä, kilpailu- näyttely- ja rotu sellaiset. Tällä helpotetaan eläimen löytymistä ja rajojen ylitystä muun muassa. Sirussa on merkittynä numerosarja, josta ilmenee ainakin maantunnus, valmistajan koodinumero ja eläimen hankilökohtainen koodi.