olen jo

Mut entä jos on mijonääri? Ent jos on oppinu saamaa pennusta pitäen kaiken mitä haluu. Nyt kun ajattelen, niin olisin ehkä onnellisempi jos en olisi mijönääri perheestä. Ei aina jaksais ku muut haukkuu, pienellä paikkakunnalla kaikki tuntee. Ja sen takia minä olen se jota sorsitaan. Mutta varmaan nyttenkin jotkut rupee urputtaa 'mitä sä siin vingut, sulla on jo kaikki mitä voi toivoo'. Annan vinkin, ei ole!
2291
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ei se kateus geeneistä tule. Se on tämän yhteiskunnan ja järjestelmän paasauksen tulos. Itse taas eli lapsuuteni niin köyhässä perheessä, ettei pystyny vaatteilla koreilemaan. Hyvä kun meidän seitsenhenkisessä perheessä ruokaa riitti. Jouduin usein pilkan kohteeksi, kun kylällä paperimiesten ja insinöörien pojat esitteli joka vuosi uutta polkupyörää tai radio-ohjattavaa autoa jonka niiden isä oli niille ostanu.
Siinä kuitenkin ymmärsi, että raha ei kasva puissa, vaan sen eteen täytyy paiskia töitä. Tavoitteenani onkin nyt valmistuessa tehdä työni niin hyvin, että ylenen mahdollisimman nopeasti parhaille palkoille. Sit alan keräämään omaisuutta ja ostan itselleni ja tulevalle vaimolleni yhteisen talon.

Äänestä

mie taas olen siltä väliltä. en ole saanu sitä mitä olen aina halunnu mutta olen kumminkin saanu sen mitä olen todella tarvinut. mutta olen kyllä kateellinen jos olisin miljonääri perheestä. tuntuis ehkä vähän helpommalta tää elämä.. tai ainaki mie niin nään elämän. en osaa kumminkaan nähdä niitä miljonääri perheessä syntyneen lapsen huonoja puolia. mutta kyllähän meillä jokaisella on omat huonot puolet elämässä. eikä raha todellakaan kaikkia ratkaise. pitää vain olla tyytyväinen mitä on saanut.
mut miljonääri perheen kakaralla on hyvä lähteä vain sieltä pikku paikka kunnalta muualle jossa toiset ihmiset ei sinua tunne. saat aloittaa puhtaalta päydältä.
ja jokaisella meillä on paikka minne paeta..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tiunde kirjoitti:

Mut entä jos on mijonääri? Ent jos on oppinu saamaa pennusta pitäen kaiken mitä haluu. Nyt kun ajattelen, niin olisin ehkä onnellisempi jos en olisi mijönääri perheestä. Ei aina jaksais ku muut haukkuu, pienellä paikkakunnalla kaikki tuntee. Ja sen takia minä olen se jota sorsitaan. Mutta varmaan nyttenkin jotkut rupee urputtaa 'mitä sä siin vingut, sulla on jo kaikki mitä voi toivoo'. Annan vinkin, ei ole!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu