Salailua?

käsittääkseni kristillisen uskon tulisi olla avointa.

katolisella kirkolla on puhtaan uskonopinvirastonsa
ja muut salaiset virkakoneistonsa joiden tarkoitus on pitää oppi "puhtaana"

onko JT:n uskonnolla samanlaista salailua?

tätä palstaa seuratessani olen päässyt siihen käsitykseen että sellaista olisi.

mitä salailtavaa JT:n uskonnossa on?
17924
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Vartiotorni ja Herätkää lehtiä painetaan miljoonia kappaleita ja tarjotaan kaikille ihmisille.

Vartiotorni-lehdessä kerrotaan kaikki uskonkäsitykset.

Äänestä

Jehovan todistajien vanhimmilla on käytössään "Kiinnittäkää huomiota itseenne ja koko laumaan" -kirja, jota ei saa näyttää muille.

Noiden tuossa kirjassa lueteltujen yksityiskohtaisten sääntöjen lisäksi siihen tehdään ns. kierrosvalvojan muistiinpanoja, jotka eivät myöskään ole tavallisten todistajien ulottuvissa.

Äänestä
  • >>>muistiinpanoja

    Äänestä

  • kaksi vastausta :

    1.salailua ei ole
    2.salailua on

    olen edelleen epätietoinen

    Äänestä

  • ..vilisee Raamatun paikkoja ja kaikki sen periaatteet on julkaistu Vartiotorni-lehdissä.

    Monilla organisaatoilla on ohjeita, esim. yrityksillä, joita tarvitsee tietää vain asioita hoitavat henkilöt.

    Äänestä

  • fger kirjoitti:

    >>>muistiinpanoja

    ovatko JT seurakunnan asiat ja opetukset julkisia vai onko salattuja asioita, opetuksia tai pöytäkirjoja tms.

    onko toiminta kaikin puolin avointa vai eikö ole?

    Äänestä

  • Tuo kirja.. kirjoitti:

    ..vilisee Raamatun paikkoja ja kaikki sen periaatteet on julkaistu Vartiotorni-lehdissä.

    Monilla organisaatoilla on ohjeita, esim. yrityksillä, joita tarvitsee tietää vain asioita hoitavat henkilöt.

    onko tarpeelista salailla asioita kristillisessä uskossa ja jos on niin millä perusteella?

    >>>Monilla organisaatoilla on ohjeita, esim. yrityksillä, joita tarvitsee tietää vain asioita hoitavat henkilöt.

    Äänestä

  • kyrillos kirjoitti:

    Vastustajat ovat väittäneet virheellisesti,
    että tämä kirja olisi jokin salainen
    ja että sen olemassaolosta ei ole kerrottu.

    Tämä on väärin.

    Vartiotorni 1994 15. tammikuuta s. 17

    "Koska teokratia merkitsee Jumalan valtaa, tehokkaat vanhimmat tuntevat täsmällisesti Jumalan tahdon. Joosuaa käskettiin lukemaan Lakia päivittäin. Myös vanhinten on tarpeellista säännöllisesti tutkia Raamattua ja etsiä siitä neuvoja sekä perehtyä hyvin uskollisen ja ymmärtäväisen orjan julkaisemaan raamatulliseen kirjallisuuteen (2. Timoteukselle 3:14, 15). Tähän sisältyvät Vartiotorni- ja Herätkää!-lehdet sekä muut julkaisut, jotka osoittavat, miten Raamatun periaatteet soveltuvat nimenomaisiin tilanteisiin."

    "Näihin julkaisuihin kuuluu raamatullisia neuvoja sisältävä kirja ”Kiinnittäkää huomiota itseenne ja koko laumaan”, joka annetaan seurakunnan nimitetyille valvojille eli vanhimmille."

    Samaan tyyliin esim. haaratoimistossa työskenteleville on annettu ohjeita siellä työskentelyyn (muut eivät tarvitse niitä, koska eivät työskentele siellä), vanhimmille on annettu ohjeita (vanhimpien tarpeisiin), jokainen seurakunnan julistaja saa kirjan jossa kerrotaan hyvin paljon organisaation toiminnasta ja kenttätyöstä, tienraivaajille on oma kirjansa, joka tutkitaan heille suunnatulla koulussa, jossa julistustyön eri piirteitä.

    Äänestä

  • Kirja.. kirjoitti:

    >>>"Näihin julkaisuihin kuuluu raamatullisia neuvoja sisältävä kirja ”Kiinnittäkää huomiota itseenne ja koko laumaan”, joka annetaan seurakunnan nimitetyille valvojille eli vanhimmille."

    Samaan tyyliin esim. haaratoimistossa työskenteleville on annettu ohjeita siellä työskentelyyn (muut eivät tarvitse niitä, koska eivät työskentele siellä), vanhimmille on annettu ohjeita (vanhimpien tarpeisiin)

    Minua nuo kirjojen asiat eivät kiinnosta,
    koska en tekisi niillä tiedoilla mitään.

    On luonnollista, että jokainen tiettyyn tehtävään osoitettu saa ohjeet.

    Esim. konventissa on saanut ohjeita siivoukseen ja muuhun vapaaehtoistoimintaan, johon on voinut ilmoittautua.

    Tarkoitan että siivota kyllä useimmat osaavat, mutta jaetaan paikat ja kerrotaan mikä ryhmä siivoo minkäkin paikan.

    Minä ja useimmat muut eivät ole sairaallisen uteliaita, kuten vastustajat ovat.

    Äänestä

  • Minua.. kirjoitti:

    olkoon sitten , olen sairaaloisen utelias nyt ja haluan tietää saako sen kirjan lukea vai ei?

    miten se siivousohje tähän nyt liittyy ,kun on kysymys tällä palstalla jo aiemmin ns vanhinten salaiseksi kirjaksi kutsutun kirjan lukemisesta.
    tuossa jo aiemmin vastattiin että kaikki kirjan periaatteet on vartiotornilehdessä julkaistu joten mikä estää sitä kirjaa sitten lukemasta?

    Äänestä

  • Minua.. kirjoitti:

    Minua nuo kirjojen asiat eivät kiinnosta,
    koska en tekisi niillä tiedoilla mitään.

    On luonnollista, että jokainen tiettyyn tehtävään osoitettu saa ohjeet.

    Esim. konventissa on saanut ohjeita siivoukseen ja muuhun vapaaehtoistoimintaan, johon on voinut ilmoittautua.

    Tarkoitan että siivota kyllä useimmat osaavat, mutta jaetaan paikat ja kerrotaan mikä ryhmä siivoo minkäkin paikan.

    Minä ja useimmat muut eivät ole sairaallisen uteliaita, kuten vastustajat ovat.

    >>>Minä ja useimmat muut eivät ole sairaallisen uteliaita, kuten vastustajat ovat.

    Äänestä

  • kyrillos kirjoitti:

    >>>Monilla organisaatoilla on ohjeita, esim. yrityksillä, joita tarvitsee tietää vain asioita hoitavat henkilöt.

    kaipaan asiatuntijoiden mielipidettä avoimuudesta/salailusta , kertokaa

    Äänestä

  • kyrillos kirjoitti:

    >>>Monilla organisaatoilla on ohjeita, esim. yrityksillä, joita tarvitsee tietää vain asioita hoitavat henkilöt.

    Jehovan todistajat on järjestetty tekemään palveluksensa, maailmanlaajuinen työ ei voi onnistua ellei sovita että X menee tuonne ja Y tuonne.

    Äänestä

  • kyrillos kirjoitti:

    >>>"Näihin julkaisuihin kuuluu raamatullisia neuvoja sisältävä kirja ”Kiinnittäkää huomiota itseenne ja koko laumaan”, joka annetaan seurakunnan nimitetyille valvojille eli vanhimmille."

    Samaan tyyliin esim. haaratoimistossa työskenteleville on annettu ohjeita siellä työskentelyyn (muut eivät tarvitse niitä, koska eivät työskentele siellä), vanhimmille on annettu ohjeita (vanhimpien tarpeisiin)

    >>saako seurakunnan rivijäsen lukea nuo kirjat/ohjeet niin halutessaan ,

    Vanhimman on paikkansa jättäessään luovutettava tuo lauma-opus takaisin. Oleellisinta tuossa kirjassa ovat käsin tehdyt merkinnät. Ne ovat lisäyksiä, joita ei yleensä löydy rivijäsenille annettavasta materiaalista.

    Toki sitten on vielä lisäsksi olemassa nk. haaratoimistokäsikirja ja päätoimistollekin omansa.

    Äänestä

  • Vertaus.. kirjoitti:

    Jehovan todistajat on järjestetty tekemään palveluksensa, maailmanlaajuinen työ ei voi onnistua ellei sovita että X menee tuonne ja Y tuonne.

    sovitaan niin, X menee nyt nukkumaan ilman vastausta onko todistajien työ kaikin puolin avointa, ilman salailua vai ei.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kyrillos kirjoitti:

käsittääkseni kristillisen uskon tulisi olla avointa.

katolisella kirkolla on puhtaan uskonopinvirastonsa
ja muut salaiset virkakoneistonsa joiden tarkoitus on pitää oppi "puhtaana"

onko JT:n uskonnolla samanlaista salailua?

tätä palstaa seuratessani olen päässyt siihen käsitykseen että sellaista olisi.

mitä salailtavaa JT:n uskonnossa on?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu