STIGMAT

Eilinen Nip & Tuck sai hieman pohtimaan aihetta. Stigmat taitavat olla aika katolinen juttu, nehän ovat ilmeisesti hyvin uskonnollisten myötäeläytyjien vaiva, Jeesuksen ristiinnaulitsemisesta syntyneet reiät käsissä ja/tai jaloissa, sekä orjantappurakruunun aiheuttamia haavoja päässä, jotka syntyvät vahavasta eläytymisestä Jeesuksen kokemiin kärsimyksiin, koko maailman syntien painon tuntemisesta.

Sarjassa kuitenkin myös huora "sai" stigmoja (Jotka paljastuivat lopussa kuitenkin huijaukseksi). Onko stigmoja raportoitu esimerkiksi luterilaisilla, tai muiden kuin kristittyjen vaivana / siunauksena? Ono ylipäänsä todisteita, ettei stigmoja olisi aiheuttanut muu kuin jokin looginen selitys?
3133
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Stigmoja voivat saada ketkä tahansa ihmiset. Uskonnoilla ei ole mitään suoranaista tekemistä niiden syntymisen kanssa. Sama pätee, ns. kielillä puhumiseenkin.

Äänestä
  • Kielillä puhuminen on armolahja, ja olen nähnyt sellaista monella uskovaisella ihmisellä. Se jolla ei ole uskoa ei voi ymmärtää, vaan pitää uskoa hullutuksena.
    Ihmeitä tapahtuu mutta tuskin ne tulevat kovinkaan usein tähän paikkaan niistä mitään kertomaan. Se, jonka Jumala on parantanut yleensä kuitenkin joskus jossakin siitä toisillekkin todistavat, ja johan se todistuukin itsestään kun paranemista tapahtuu.
    Tähän maailmaan on tullut ja tulee lisää eksytyksiä, ja ihmiset juoksevat omien mielitekojensa perässä. He jaksavat kuunnella vain sellaista opetusta joka sopii heidän korvilleen, ja viisaudetkin sen takia lakaistaan maton alle.
    Jumala antaa armolahjoja seurakunnalle sen rakentumista varten eikä mitään sirkustemppujen ja näytöksien esittämistä varten. Armolajhat ovat osoituksia Jumalan voimasta, ihmisille henkilökohtaisesti kaikkein eniten, ja seurakunnalle.
    Mikään liian eläimellinen meno ei ole lähtöisin Jumalasta, jos ihmiset ääntelevät joitain sikoja tai muita, koska johan se järkikin sanoo että eihän sellainen ole mitään rakentavaa.
    Tähän paikkaan kirjoittavat myöskin kristinuskon vastustajat, palvoivatpa he paholaista tai eivät, ja he eivät kyllä ainakaan voi sietää mitään Raamatussa olevia viisauksia. Sen olen täällä ollessani tullut huomaamaan,

    Äänestä

  • mie ihmettelen kirjoitti:

    Kielillä puhuminen on armolahja, ja olen nähnyt sellaista monella uskovaisella ihmisellä. Se jolla ei ole uskoa ei voi ymmärtää, vaan pitää uskoa hullutuksena.
    Ihmeitä tapahtuu mutta tuskin ne tulevat kovinkaan usein tähän paikkaan niistä mitään kertomaan. Se, jonka Jumala on parantanut yleensä kuitenkin joskus jossakin siitä toisillekkin todistavat, ja johan se todistuukin itsestään kun paranemista tapahtuu.
    Tähän maailmaan on tullut ja tulee lisää eksytyksiä, ja ihmiset juoksevat omien mielitekojensa perässä. He jaksavat kuunnella vain sellaista opetusta joka sopii heidän korvilleen, ja viisaudetkin sen takia lakaistaan maton alle.
    Jumala antaa armolahjoja seurakunnalle sen rakentumista varten eikä mitään sirkustemppujen ja näytöksien esittämistä varten. Armolajhat ovat osoituksia Jumalan voimasta, ihmisille henkilökohtaisesti kaikkein eniten, ja seurakunnalle.
    Mikään liian eläimellinen meno ei ole lähtöisin Jumalasta, jos ihmiset ääntelevät joitain sikoja tai muita, koska johan se järkikin sanoo että eihän sellainen ole mitään rakentavaa.
    Tähän paikkaan kirjoittavat myöskin kristinuskon vastustajat, palvoivatpa he paholaista tai eivät, ja he eivät kyllä ainakaan voi sietää mitään Raamatussa olevia viisauksia. Sen olen täällä ollessani tullut huomaamaan,

    Kaikella kunnioituksella sinua ja sinun uskoasi kohtaan, haluan julkituoda sen, että ns. kielilläpuhumista ilmenee myös sellaisissa ihmisryhmissä, jotka eivät tiedä kristinuskosta mitään.

    Asettaessaan Rakkaudentilan elämänsä tärkeimmäksi tavoitteeksi niin ihminen ei tarvitse minkäänlaisia todistuksia oman uskon oikeudellisuudessa. Pelkkä pyrkimys Rakkauteen riittää.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ÖÖÖÖÖÖ kirjoitti:

Eilinen Nip & Tuck sai hieman pohtimaan aihetta. Stigmat taitavat olla aika katolinen juttu, nehän ovat ilmeisesti hyvin uskonnollisten myötäeläytyjien vaiva, Jeesuksen ristiinnaulitsemisesta syntyneet reiät käsissä ja/tai jaloissa, sekä orjantappurakruunun aiheuttamia haavoja päässä, jotka syntyvät vahavasta eläytymisestä Jeesuksen kokemiin kärsimyksiin, koko maailman syntien painon tuntemisesta.

Sarjassa kuitenkin myös huora "sai" stigmoja (Jotka paljastuivat lopussa kuitenkin huijaukseksi). Onko stigmoja raportoitu esimerkiksi luterilaisilla, tai muiden kuin kristittyjen vaivana / siunauksena? Ono ylipäänsä todisteita, ettei stigmoja olisi aiheuttanut muu kuin jokin looginen selitys?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu