Rodun tai kansan sukupuuttoon kuoleminen, joka tapahtuu kun em. ovat haluttomia tekemään lapsia tai pidättäytyvät siitä, ja syntyvyys alittaa kuolleisuuden.
Miltä tuntuu kuulua rotuun joka tekee parhaillaan itsemurhaa? Tämä tilanne on sellaisten henkilöiden aikaansaannosta, jotka vihaavat valkoista rotua. Kuolleisuuden vuoksi, vain säilyttääksemme nykyisen tilanteen, olisi rotumme tuotettava yli kaksi lasta paria kohden! Meidän on annettu ymmärtää, että kaksi lasta on tarpeeksi yhdelle perheelle, ja että yksilapsinen perhe olisi vielä parempi. Olemmeko siis hyväksymässä sitä, että rotuitsemurha on positiivinen asia?
Joka puolella maailmaa, valkoisten maiden sisä- ja ulkopuolella, muunrotuiset lisääntyvät vauhdilla, joka ylittää heidän kuolleisuutensa. Heidän määränsä kasvaa harppauksin, kun taas valkoiset valitsevat kuoleman rodulleen. On yleistä ajatella, että valkoinen perhe jossa on enemmän kuin kaksi lasta on iso, ja jos vanhemmilla on enemmän kuin kolme lasta, heitä katsotaan halveksuen. Mutta kuka katsoo oudoksuen värillistä jolla on neljä tai viisi lasta? Kukaan ei huomauta hänen perheensä olevan liian iso. Saman verran lapsia hankkineet valkoiset taas saavat päivittäin kuulla kommentteja perheensä koosta. Valkoiset katsovat pitkin nenänvartta perheitä, jotka eivät osallistu rotumme itsemurhaan!
Tässä on totuuden siemen kansallemme. Ajattelepa jotain valkoista maata, mitä tahansa maata. Menneisyytensä aikana ei yksikään valkoinen maa ole epäonnistunut toipumaan vaikeistakaan ajoista, koska niiden valkoisesta väestöstä on pidetty huolta (esimerkkeinä Ranska ja Saksa). Jokaisessa tapauksessa jossa valkoinen väestö poistettiin tai "harvennettiin" sekoittamalla se toisiin rotuihin (esimerkiksi Persia, Egypti, Intia ja Portugal), maa romahti entisestä loistostaan.
Muinoin vain harva valkoinen valtio teki sen virheen, että olisi sekoittanut kansaansa toisia rotuja, mutta nyt voimme huomata jokaisen valtion tehneen sen! Esimerkiksi Yhdysvaltoihin tulevista maahanmuuttajista 90 prosenttia on muita kuin valkoihoisia. Samalla maan valkoiset tekevät itsemurhaa rodulleen alhaisella syntyvyydellä. Englannissa ja muissa valkoisissa valtioissa tapahtuu sama asia. Valkoinen rotu pitää asetta ohimoaan vasten. Olemmeko todella valmiita painamaan liipaisimesta?
Muistatteko jouluisen elokuvan "Ihmeellinen on elämä"? George Bailey toivoi ettei olisi koskaan syntynyt, sillä hän uskoi niin olevan muille parempi. Hänen ystävällinen enkelinsä Clarence toteutti tämän toiveen. George huomasi kuitenkin koskettaneensa monia ihmisiä elämänsä aikana. Useimmilla hänen kotikaupunkinsa asukkaista oli asiat paljon paremmin Georgen eläessä. Jopa laivallinen sotilaita pelastui, vaikkei George ollut heitä eläissään tavannut. Tarinan opetus on siis se, että voit koskettaa useampia ihmisiä, dramaattisemmalla tavalla kuin uskotkaan.
Ystäväni, SINÄ voit saada aikaan muutoksen. Voit olla esimerkkinä muille perustamalla suuren perheen. Opeta lapsillesi, että valkoiset ovat uhanalainen rotu jonka täytyy lisääntyä. Maapallolla ei todellakaan ole liikaa valkoisia. Jokaista valkoista kohden on nimittäin 11 muunrotuista. Tuokin suhde kasvaa meidän tappioksi entisestään. Jos sinulla on suuri perhe, vaikutat tähän tilanteeseen useammalla tavalla kuin uskotkaan. Ensinnäkin rotu hyötyy väestönsä kasvusta määrällisesti. Tämä on hyvä asia. Toiseksi, olet esimerkkinä muille. Ylpeile lapsillasi! Kerro niistä hauskoista ja hellyttävistä hetkistä joita koet heidän kanssaan. Tee siis muille selväksi että nautit isosta perheestäsi. Tämä vaikuttaa suuresti ihmisiin, joita et välttämättä edes tunne. Miehen ja naisen on luonnollista olla lapsistaan ylpeitä. Tuhansia vuosia valkoisten perheiden tavoite on ollut "olla hedelmällisiä ja lisääntyä". Muinoin oli häissä tapana toivottaa parille hedelmällisyyttä jotta he saisivat ison perheen. Tänään voisi pikemminkin sanoa toivotettavan itsemurhaa rodullemme. Se on kuitenkin opittu, ei synnynnäinen ominaisuus. Kolmanneksi, joka kerta kun joku itsemurhan kannalla oleva idiootti tekee pilaa suuresta perheestäsi, on sinulla mahdollisuus valistaa häntä totuudella. Teet vain osasi pelastaaksesi rotumme tästä hankalasta tilanteesta. Ja kun ajatellaan valkoisten ajattelutapaa tänään, aukeaa sinulle suuret mahdollisuudet kantaa kortesi kekoon.
Sen lisäksi että voit perustaa itse suuren perheen, voit etsiä käsiisi valkoisia miehiä ja naisia joilla jo on suuri perhe ja tukea heitä. Korosta heille, kuinka tärkeän asian he ovat tehneet rotumme surullisen tilanteen huomioon ottaen. Usein tällaiset henkilöt ovat hankkineet suuren perheen muista syistä, mutta yleensä ihmiset pitävät kehuista jotka koskevat sitä mitä he tekevät. Tästä syystä he saattavat vihdoin ymmärtää valkoisen rodun tärkeyden. Kehujesi avulla voit herättää ajatuksia valkoisissa perheissä.
Ota myös työpaikallasi esiin kysymys suurista perheistä, puhu asiasta valkoisille työtovereillesi. Älä kuitenkaan anna heidän lyödä ideaasi lyttyyn, vaan muista argumentoida sanomalla että valkoinen rotu on rappeutumassa prosentuaalisesti (ja muussakin mielessä!) maailman väestöstä, samaan aikaan kun muut rodut lisäävät vauhdilla jäsenmääräänsä. Voit tehdä tämän ärsyttämättä ihmisiä, ja silti onnistua kylvämään muutaman viisauden siemenen. Tarvitsemme ehkä kokonaisen metsän nähdäksemme muutoksen, mutta se on mahdollista. Ole vain aktiivinen!
Miljoonat valkoiset ovat kyllästyneitä tilanteeseen nykypäivän kouluissa. He ovat myös väsyneet naapureihinsa. He ovat kauhuissaan siitä, mitä huumeet tekevät yhteiskunnalle, sekä niistä asioista mitä media (huom. USA) heille tuputtaa. Ihmiset eivät vain ymmärrä kuka on syypää. He ajattelevat, että heidän maansa teki jossain vaiheessa kohtalokkaan valinnan, että kaikki on yhtä virhettä. He lapsellisesti uskovat, että kaikki kääntyy jonain päivänä parhain päin. He eivät ole typeriä, vaan tietämättömiä. Kaikkihan on ollut suunniteltua. Suunnittelijat ovat edelleen täydessä työssä, ja asiat ovat menossa entistä pahempaan suuntaan elleivät valkoiset kansalaiset tee asialle jotain.
USA:n valkoiset ymmärtäisivät tämän jos heille asiasta kerrottaisiin. Siksi yksi valkoinen henkilö voi saada paljon aikaan. Mediaherrat, eli maan median johto väittävät valkoisten olevan täynnä vihaa, ja näin toivovat vaientavansa ne, jotka ovat asian todellisen laidan tajunneet (esimerkiksi rakkaus valkoista rotua kohtaan tulkitaan vain vihaksi!). Valkoiset eivät kuitenkaan ole niin typeriä kuin mediaherrat kuvittelevat. Valkoisten on mahdollista oppia totuus, mahdollista ratkaista ongelmat, jopa vaikeat sellaiset (kuten tiukka ote mediasta).
Tämä tilanne muistuttaa Panaman kanavan rakennusprojektia. Valkoinen mies halusi kaivaa kanavan Atlantilta Tyynellemerelle. Hän kuitenkin epäonnistui surkeasti. Tuhannet miehet kuolivat malariaan. Tehtävä oli mahdoton. Jotkut sanoivat, ettei sitä koskaan voisi tehdä. Silti kanava viimein valmistui. Malarian lähde saatiin selville, ja moskiittojen hävittyä hävisi myös malaria. Kanava rakennettiin ja on yhä käytössä.
Median kontrolli Yhdysvalloissa on todellakin syy moniin maan ongelmiin, ja lähes kaikkiin vakaviin sellaisiin. Tämän päivän malaria on rotujen sekoittuminen, alhainen syntyvyys, ei-valkoisten maahanmuutto sekä rotuitsemurha, joka on etenemässä kriittistä vauhtia. Tiedämme syyn ongelmiin. Kun median johto palautetaan maiden valkoisille, sairauden lähde poistetaan ja näin se paranee itsestään. Valkoiset voivat jälleen nousta kuten he tekivät ennenkin. Paljon jää silti tehtävää rotumme puolesta, ja jos teemme "rotuitsemurhan", emme pysty viemään asioita loppuun.
Jos toisaalta heräämme, ryhdistäydymme ja valloitamme maamme takaisin, rakennamme uusia ja parempia yhteiskuntia jollaisista ei edes olla voitu vielä uneksiakaan. Voisimme palata suhteellisen rikoksettomiin yhteiskuntiin jollaisia ne olivat ennen maahanmuuttajien saapumista. Kaikki riippuu meistä itsestämme. Ryhdymmekö toden teolla valistamaan muita valkoisia vaaroista, jotka rotuamme kohtaavat, vai annammeko heidän jatkaa rotumme itsemurhaa?
Valinta on sinun!

Vastaukset 5
Vanhimmat
voi hyvä raukka, elät sinä kyllä peleko persiissä nauraa....
...PÖLJÄ! Vain rassu (=aivokuollut) voi kirjoitella tuollaisia.
Tuskin luitte yhtä kokonaista riviäkään mitä kaveri
kirjoitti. Sääliksi käy teitä oman rodun vihaajia. Mikä häpeä muka on suojella jo muutenkin uhanalaista rotua vierailta aineksilta?
Te elätte niin syvällä mokuyhteiskunnan aikaansaamassa uniharhassa, että vastauksennekin
tulevat jo kuin liukuhihnalta.
Sen sijaan, että saisi aikaan asiallista keskustelua, kysymyksiä tai edes perustelupyyntöjä, kuittaatte koko homman vain sulkemalla korvanne meille, miten se menikään...ai niin, umpimielisille, syrjäytyneille ja tyhmille natsipaskoille.
kirjoitat.
masennukseen on lääkkeitä, eikä itsensä tappaminen ole mikään järkevä vaihtoehto,ketkä meille mamuille niitä hyysäysalmuja duunaa jos työteliäät suomalaiset kuolee???IHAN OIKEASTI,
KAIKKIEN MAMUJEN PUOLESTA ÄLKÄÄ JÄTTÄKÖ MEITÄ