Ihmiskunta elää kauhun aikakautta, eli lopun ajan toiseksi viimeistä maailmanvalta aikaa ja viimeisen sukupolven aikaa, jonka aikana kaikki lopunajan ns. pahat ennusmerkit merkit enteineen täytyy kaikilta osin. Josta itse kaikkivaltias Jeesus sanoi: ”Tämä (kyseinen) sukupolvi ei katoa, ennen kuin kaikki nämä tapahtuvat”, joista Hän siis ennalta ilmoitti. Joita on joitakin, täyttynyt jo aikaisempienkin sukupolvien aikana, ei kuitenkaan kakki; niin kuin nyt on täyttymässä !
Kaikki merkit viittaavat siihen, ja ovat jo suurelta osin toteutuneet ja loputkin jo alullaan toteutumaan. On siis selkeästi Raamatun ennustusten ja sanan valossa nähtävissä ja kuultavissa / tiedostettavissa.
Ylivoimaisesti suurin osa ihmiskunnasta ei niitä näe eikä tiedosta, koska eivät ole tutkineet eikä perehtyneet Raamatun ennalta ilmoituksiin, kirjoituksiin ja niiden tarkoituksiin, eikä niiden sanojen ilmoitusten mukaisiin eri tarkoituksiin, päämääriin ja perusteisiin. Joihin joko pyritään tai kulkeudutaan.
Suuri valtaenemmistö ihmiskunnasta ei siis ole edes etsinyt, vastauksia elämän tärkeimpiin kysymyksiin; maan päällisen / ajallisen elämän tarkoitukseen ja tavoitteeseen. Johon on kehotettu pyrkimään; tai muussa tapauksessa vain kulkeudutaan, kuin kuolleet kalat myötävirtaan. Sinne likaisuuden kaatopaikalle eli kadotuksen tulijärveen, elävien kalojen pyrkiessä ns. vastavirtaan, sinne puhtaalle alkulähteelle päin. Eli täydellisyyden suuntaan.
Mihin kaikella ahkeruudella tai touhuiluilla siis pyritään, tai mihin kaikki johtaa ja miksi, asia kannattaa jokaisen selvittää itselleen. Jos meinaa päästä selville mihin kutakin viedään ja ohjataan, ihmisten ITSE, valitsemien ja valtuuttamien edustajiensa ja johtaviensa toimesta ja hyväksynnällä vaikuttamana. Näin ihmiset itse ovat valinneet ja valtuuttaneet ns. hengiltä kuristajansa, heitä viedään kuin karjalaumoja teurastuspaikoille.
Vähän ennen teurastuspaikkaa heitä ruokitaan hyvin ja vaikutetaan niin että, he näyttäisivät hyvältä ja lihavilta teurastajan ( ns. ”ostajan”) silmissä. Joka sitten laittaa ne, niin sanotuiksi ”syntiuhreiksi”, omista rikoksistaan. Ostaja on ns. ihmiskunta itse, joka on VALINNUT ja valtuuttanut hallitsijansa ehdoitta, hallitsemaan ja johtamaan hyviltä kuulostavilla, pohjattomilla lupaukillaan. Näin Jumalattomat ihmiset, jopa uskoaan Jumalaan tunnustaviakin pettäen. Koska eivät olleet valppaina niin joutuivat omaan ansaansa. Jossa sitten Sielun vihollinen ihmistä käyttäen, lypsää heistä, suuresta enemmistöstä kaiken hyödyn omiksi ja omiensa, MUTTA, heille ja itselleenkin lyhytaikaiseksi ja pettäväksi hyödyksi
Ja useimmitenhan on ollutkin niin että, kun joku valtakunta on kukoistuksessaan, niin sitten yhtäkkiä tapahtuu jotain, joka romahduttaa koko valtakunnan ja sen jäsenet / kannattajat ja rakentajat tuhotaan omaisuuksineen. Eli tapetaan, ryöstetään ja raiskataan, niin aikuiset kuin nuoret ja lapsetkin. Näin on historian saatossa toistuvasti tapahtunut, ja on tapahtunut SAMOISTA SYISTÄ, eli Jumalaa vastaan kapinoimisen luonnollisena seuraamuksena, varoituksista ja valistuksista huolimatta toimineet niin, ja silloin kunkin omasta syystä aiheutettuna, seuraamuksena.
Jälleen maailma on siinä tilassa, jossa yritetään viedä sellaiselle paikalle jossa voi ”ruokkia ja lihottaa” ihmiskuntaa, (ns.”näennäishyvinvoinnilla”) sitten myydään teurastajalle. HIRMUHALLITSIJALLE, joka laittaa laumat syntiuhreiksi, SUURISTA anteeksiantamattomista (tunnustamattomista / sovittamattomista). Itse Jumalaa, Hänen omaisuuttaan, että muita ihmisiä kohtaan rikoksistaan, pahuuksistaan ja vääryyksistään ! Sanoistaan teoistaan, harrastuksistaan ja käytöksistään.
Jeesuksen Kristuksen niemessä, herätykseksi muistutellen ja puheen aiheeksi / tutkittavaksi kaikille tarkoittaen. Palvelijansa.

Vastaukset 1
Vanhimmat
17. Ja jos yhden ihmisen lankeemuksen tähden kuolema on hallinnut yhden kautta, niin paljoa enemmän ne, jotka saavat armon ja vanhurskauden lahjan runsauden, tulevat elämässä hallitsemaan yhden, Jeesuksen Kristuksen, kautta. -
18. Niinpä siis, samoin kuin yhden ihmisen lankeemus on koitunut kaikille ihmisille kadotukseksi, niin myös yhden ihmisen vanhurskauden teko koituu kaikille ihmisille elämän vanhurskauttamiseksi;
19. sillä niinkuin yhden ihmisen tottelemattomuuden kautta monet ovat joutuneet syntisiksi, niin myös yhden kuuliaisuuden kautta monet tulevat vanhurskaiksi.
20. Mutta laki tuli väliin, että rikkomus suureksi tulisi; mutta missä synti on suureksi tullut, siinä armo on tullut ylenpalttiseksi,
21. että niinkuin synti on hallinnut kuolemassa, samoin armokin hallitsisi vanhurskauden kautta iankaikkiseksi elämäksi Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta.