Heittäkääs tänne kommenttia tienkäyttäjän linjan toiminnasta. Onko esim. tienhoitoa suoritettu kun on pyydetty hiekoittamaan jne. Vai onko jäänyt toteutumatta? Itselläni on sellainen kuva, että saahan sinne soittaa, mutta loppu onkin toivotaan, toivotaan-meininkiä.
Tienkäyttäjän linja
34
5634
Vastaukset
- kuuluukin mennä
ei se ole mikään yksityisten ihmisten palvelutilauslinja ole, josta saa organisoida ties mitä. kyllä niitä työnjohtajia olisi ihan liikaa ja kenen rahat riittäis jos kaikki tehtäisiin mitä soittelijat milloinkin haluaa.
asialliset hommat ne kyllä on kokemukseni mukaan hoitanu ja totuus on että tiet ovat kyllä pääsääntöisesti aina liikennöitävässä kunnossa täällä susirajan takanakin missä asun. olosuhteita kun vähän ottaa itsekin huomioon niin hyvin menee- tuntuu olevan
Toisinaan parin viikon viiveellä tapahtuu jotain, useimmiten ei. Sehän on pelkkä postilaatikko, joten ei voi ihmeitä odottaa.
Kuvaavin tapahtuma on ollut kun kyselin erään risteyksen liikennevalojen toimivuutta ollessani "poikkeuskulkuneuvolla" liikenteessä ja tiesin joutuvani kääntymään kolmion takaa vasemmalle ruuhka-aikaan. Puhelimessa sanoivat että kunnossa on valot. Aiemmin risteyksestä ohi ajaessani arvelin remontin jäljestä päätellen venyvän seuraavaan päivään. Onneksi en uskonut mitä puhelimessa sanoivat, vaan kävin pelkällä nupilla ensin katsomassa mikä on tilanne... ja täysi kaaoshan siellä oli päällä, eikä valoja tahi ohjausta. Suorittamani työn tilaaja sitten soitti itsekin samaan paikkaan, ja äijjän nortin palonopeudesta päättelin, että keskustelu ei ollut ystävällisessä hengessä käyty... - Rattimatti
En tarkoittanutkaan, että se mikään tilauslinja olisi, vaan kun itselläni on työnpuolesta ollut joskus syytä ilmoittaa tien kelvottomasta ajokunnosta, niin samalla viikollakaan ei ole mitään kyseisellä pätkällä tehty. Silloin tahtoo jäädä valju kuva asioiden etenemisestä tuollaisessa organisaatiossa. Näin talviliukkaiden tullessa jo tietää etukäteen, mitkä pätkät ovat "herran huomassa" hoidon suhteen. Tuntuu, että vasta sitten aletaan paneutua asiaan, kun ajoneuvo on metsähallituksen puolella ja kuorma pitkin mäkeä. Tai sitten ajoneuvo on kapealla, mutkaisella tiellä mäessä kiinni ja ohitustila on olematon. Siinä mielessä hoitoluokitus vähän vääristää todellisuutta, kun moni alemman hoitoluokan tie on raskaasti liikennöityä. Eivät varmaan tiedä sitä tuolla päättävissä elimissä tai sitten säästösyistä vain ei haluta ymmärtää.
- sinne
Rattimatti kirjoitti:

muutaman kerran. Kohtelu on ollut asiallista toisin kuin kaupunkien tieden ylläpidossa.
Yleensä asiat on hoidettu, koska ei ole ollut varaa olla hoitamatta. Esimerkkinä sellainen, että rahtari oli kylvänyt renkaan kappaleita nelikaistaisen toiseen suuntaa vievän osuuden täyteen. Oli melko vaarallista väistellä tukiraudoitettuja renkaanpaloja. No tie siivottin välittömästi soiton jälkeen.
Toki ymmärrän sen, että kaikkien toiveita ei aina täyteä ja totuus on myös se, että en halua asua tässä maassa, jos kaikkien toiveet täytettäisiin. - linjasta
Rattimatti kirjoitti:
En tarkoittanutkaan, että se mikään tilauslinja olisi, vaan kun itselläni on työnpuolesta ollut joskus syytä ilmoittaa tien kelvottomasta ajokunnosta, niin samalla viikollakaan ei ole mitään kyseisellä pätkällä tehty. Silloin tahtoo jäädä valju kuva asioiden etenemisestä tuollaisessa organisaatiossa. Näin talviliukkaiden tullessa jo tietää etukäteen, mitkä pätkät ovat "herran huomassa" hoidon suhteen. Tuntuu, että vasta sitten aletaan paneutua asiaan, kun ajoneuvo on metsähallituksen puolella ja kuorma pitkin mäkeä. Tai sitten ajoneuvo on kapealla, mutkaisella tiellä mäessä kiinni ja ohitustila on olematon. Siinä mielessä hoitoluokitus vähän vääristää todellisuutta, kun moni alemman hoitoluokan tie on raskaasti liikennöityä. Eivät varmaan tiedä sitä tuolla päättävissä elimissä tai sitten säästösyistä vain ei haluta ymmärtää.
tieto tulee kyllä perille muutamassa minuutissa,
mutta päätös esim,hiekoittamisesta jää urakoitsijan harkinnan varaan.aina käydään kyllä tarkistamassa onko hälytys aiheellinen.aiheettomiakin ilmoituksia tulee lähes jatkuvasti. - Rattimatti
linjasta kirjoitti:
tieto tulee kyllä perille muutamassa minuutissa,
mutta päätös esim,hiekoittamisesta jää urakoitsijan harkinnan varaan.aina käydään kyllä tarkistamassa onko hälytys aiheellinen.aiheettomiakin ilmoituksia tulee lähes jatkuvasti.Mukava kuulla asiasta tältä kantilta. Ainoa, mikä nyt jää arvoitukseksi on se, missä kulkee aiheettomuuden raja. Tuskin vesijäätikkökeliä siihen lasketaan. Ymmärrän, että joskus voi tulla myös tienpäältä ylilyöntiä, mutta kyllä ammattikuljettajien pitäisi kyetä arvioimaan, milloin on aihetta soittaa ja pyytää helpotusta tienpintaan. Toisaalta kun lumen annetaan oikein polkeentua panssarinkovaksi jääksi, niin tuulella se hioontuu häijyksi. Siksi pahin moka on ollut hävittää tiekarhut. Ei kuormurin alusterä karhenna sitä riittävästi.
- hiekoittelusta
Rattimatti kirjoitti:
Mukava kuulla asiasta tältä kantilta. Ainoa, mikä nyt jää arvoitukseksi on se, missä kulkee aiheettomuuden raja. Tuskin vesijäätikkökeliä siihen lasketaan. Ymmärrän, että joskus voi tulla myös tienpäältä ylilyöntiä, mutta kyllä ammattikuljettajien pitäisi kyetä arvioimaan, milloin on aihetta soittaa ja pyytää helpotusta tienpintaan. Toisaalta kun lumen annetaan oikein polkeentua panssarinkovaksi jääksi, niin tuulella se hioontuu häijyksi. Siksi pahin moka on ollut hävittää tiekarhut. Ei kuormurin alusterä karhenna sitä riittävästi.
joo ei sitä vsijääkeliä mielellään.mukavampi olis hiekoitellakin hiukan etukäteen.
omissa hiekoituslenkeissä menee aikaa noin 8 tuntia eli ensimmäinen pätkä on hiekoitettu jo varttitunti hälytyksestä,mut viimeinen sen kahdeksan tunnin päästä.
siellä ehtii kyllä jo moni tuskailla tien liukkautta,mut tulossa ollaan!! - kahdeksan tuntia
hiekoittelusta kirjoitti:
joo ei sitä vsijääkeliä mielellään.mukavampi olis hiekoitellakin hiukan etukäteen.
omissa hiekoituslenkeissä menee aikaa noin 8 tuntia eli ensimmäinen pätkä on hiekoitettu jo varttitunti hälytyksestä,mut viimeinen sen kahdeksan tunnin päästä.
siellä ehtii kyllä jo moni tuskailla tien liukkautta,mut tulossa ollaan!!vielä toimenpideaikojen rajoissa.
- Sohvatiikeri
kahdeksan tuntia kirjoitti:
vielä toimenpideaikojen rajoissa.
- Sohvatiikeri
Rattimatti kirjoitti:
Mukava kuulla asiasta tältä kantilta. Ainoa, mikä nyt jää arvoitukseksi on se, missä kulkee aiheettomuuden raja. Tuskin vesijäätikkökeliä siihen lasketaan. Ymmärrän, että joskus voi tulla myös tienpäältä ylilyöntiä, mutta kyllä ammattikuljettajien pitäisi kyetä arvioimaan, milloin on aihetta soittaa ja pyytää helpotusta tienpintaan. Toisaalta kun lumen annetaan oikein polkeentua panssarinkovaksi jääksi, niin tuulella se hioontuu häijyksi. Siksi pahin moka on ollut hävittää tiekarhut. Ei kuormurin alusterä karhenna sitä riittävästi.
Tiehallinto määrittää tienhoidon laadun. Urakoitsija pyrkii siihen järkevimmällä mahdollisella tavalla. Tiehöylä on kovasti kannattamaton tapa vastata Tiehallinnon NYT määrittämiin vaatimuksiin.
Alemman tieverkon laatu on huonontunut, kun urakoitsijat ovat laskeneet tasoa Tiehallinnon vaatimuksiin.
Tieltä tulee viestiä:
*jos on huono keli, tulee paljon soittoja. Ei ne vaikuta, koska kalusto on jo liikkeellä.
* kuorma-autoilijat tilaa hiekotuksia. Joskus saavat, joskus eivät. Kuorma-autoilijat ovat suurin häviäjä uudessa tienpidossa.
* yksittäisiä ongelmakohtia ilmoitellaan harvemmin, niitä sitten laitetaan. - tieverkko
Sohvatiikeri kirjoitti:
Tiehallinto määrittää tienhoidon laadun. Urakoitsija pyrkii siihen järkevimmällä mahdollisella tavalla. Tiehöylä on kovasti kannattamaton tapa vastata Tiehallinnon NYT määrittämiin vaatimuksiin.
Alemman tieverkon laatu on huonontunut, kun urakoitsijat ovat laskeneet tasoa Tiehallinnon vaatimuksiin.
Tieltä tulee viestiä:
*jos on huono keli, tulee paljon soittoja. Ei ne vaikuta, koska kalusto on jo liikkeellä.
* kuorma-autoilijat tilaa hiekotuksia. Joskus saavat, joskus eivät. Kuorma-autoilijat ovat suurin häviäjä uudessa tienpidossa.
* yksittäisiä ongelmakohtia ilmoitellaan harvemmin, niitä sitten laitetaan.alemman tieverkon talvikunnossapito on heikentynyt
viimeiseen kymmeneen vuoteen varsin reilusti.
asiaan lienee vaikuttanut tienpitoon tunkeutunut
"markkinatalous". rahan käyttö on kyllä tehostunut. samat työt tehdään entistä halvemmalla eli veronmaksajien rahoja säästyy.
varjopuolena urakoiden kilpailuttamisessa on voiton tavoittelu.tiehoidon laatu on laskettu tasolle joka nippanappa kelpaa tilaajalle.
rahaa säästyy ja kate urakassa jää suuremmaksi. - Rattimatti
tieverkko kirjoitti:
alemman tieverkon talvikunnossapito on heikentynyt
viimeiseen kymmeneen vuoteen varsin reilusti.
asiaan lienee vaikuttanut tienpitoon tunkeutunut
"markkinatalous". rahan käyttö on kyllä tehostunut. samat työt tehdään entistä halvemmalla eli veronmaksajien rahoja säästyy.
varjopuolena urakoiden kilpailuttamisessa on voiton tavoittelu.tiehoidon laatu on laskettu tasolle joka nippanappa kelpaa tilaajalle.
rahaa säästyy ja kate urakassa jää suuremmaksi.Tuohon ei jäännyt paljon kommentoitavaa. Laatu kärsii liiallisesta kilpailutuksesta.
- Sohvatiikeri
tieverkko kirjoitti:
alemman tieverkon talvikunnossapito on heikentynyt
viimeiseen kymmeneen vuoteen varsin reilusti.
asiaan lienee vaikuttanut tienpitoon tunkeutunut
"markkinatalous". rahan käyttö on kyllä tehostunut. samat työt tehdään entistä halvemmalla eli veronmaksajien rahoja säästyy.
varjopuolena urakoiden kilpailuttamisessa on voiton tavoittelu.tiehoidon laatu on laskettu tasolle joka nippanappa kelpaa tilaajalle.
rahaa säästyy ja kate urakassa jää suuremmaksi.Siitä pitää kilpailu huolen. Hoito on nyt kymmeniä prosentteja halvempaa Tiehallinnolle kuin muutama vuosi sitten, vaikka yleinen kustannustaso on noussut.
Alemman tieverkon hoitotaso on laskettu sille tasolle, joka Tiehallinnon suunnittelijoiden mielestä on riittävä. Sellainen sen on ollut tarkoitus olla aikaisemminkin, vaatimuksia ei ole muutettu. - Rattimatti
Sohvatiikeri kirjoitti:
Siitä pitää kilpailu huolen. Hoito on nyt kymmeniä prosentteja halvempaa Tiehallinnolle kuin muutama vuosi sitten, vaikka yleinen kustannustaso on noussut.
Alemman tieverkon hoitotaso on laskettu sille tasolle, joka Tiehallinnon suunnittelijoiden mielestä on riittävä. Sellainen sen on ollut tarkoitus olla aikaisemminkin, vaatimuksia ei ole muutettu.Eikös se silleen kuitenkin vaikuta kilpailuun, kun suunnittelijat laskee sen alemman hoitotason kustannukset niin alas, ettei sinne kannata mennä hoitamaan tietä. Ja juuri ne tiet ovat pahimmillaan liukkailla keleillä.
- tultu
Rattimatti kirjoitti:
Eikös se silleen kuitenkin vaikuta kilpailuun, kun suunnittelijat laskee sen alemman hoitotason kustannukset niin alas, ettei sinne kannata mennä hoitamaan tietä. Ja juuri ne tiet ovat pahimmillaan liukkailla keleillä.
no niin.koska suunnittelijat siis hyväksyvät sen että alempi tieverkko on ajoittain liikennöimättömässä kunnossa ja rahaa sen parantamiseen ei ole pitää muokata kalusto siihen kuntoon että siellä pystyy liikkumaan.
ensihätään 2kpl paripyörä ketjuja.ruutuketju on ihan oiva ratkaisu,piikkiketju tietysti vielä parempi.jyristää vaan enempi.eteen 2kpl ykköspyöräketjuja.yleensä riittää ku laittaa ojanpuoleiseen etupyörään....ja puukengät voi laittaa näin lauantai-illasta saunan uuniin.
eiköhan noilla ala pärjäilee suomen talvessa jo etelänkin mies!!! - Sohvatiikeri
tultu kirjoitti:
no niin.koska suunnittelijat siis hyväksyvät sen että alempi tieverkko on ajoittain liikennöimättömässä kunnossa ja rahaa sen parantamiseen ei ole pitää muokata kalusto siihen kuntoon että siellä pystyy liikkumaan.
ensihätään 2kpl paripyörä ketjuja.ruutuketju on ihan oiva ratkaisu,piikkiketju tietysti vielä parempi.jyristää vaan enempi.eteen 2kpl ykköspyöräketjuja.yleensä riittää ku laittaa ojanpuoleiseen etupyörään....ja puukengät voi laittaa näin lauantai-illasta saunan uuniin.
eiköhan noilla ala pärjäilee suomen talvessa jo etelänkin mies!!!Alempi tieverkko ei Suomessa ole juuri koskaan sellaisessa kunnossa, etteikö henkilöautolla pääsisi kulkemaan.
Henk koht minulle on kerran semmoinen tilanne tullut. Se oli uuden vuoden yönä 1983. Silloinkin minä olisin päässyt kulkemaan, mutta edellä mennyt auto oli jäänyt kiinni kinokseen.
Kuorma-autoilla voi tosiaan olla väliaikaisia hankaluuksia ilman ketjuja. - Rattimatti
tultu kirjoitti:
no niin.koska suunnittelijat siis hyväksyvät sen että alempi tieverkko on ajoittain liikennöimättömässä kunnossa ja rahaa sen parantamiseen ei ole pitää muokata kalusto siihen kuntoon että siellä pystyy liikkumaan.
ensihätään 2kpl paripyörä ketjuja.ruutuketju on ihan oiva ratkaisu,piikkiketju tietysti vielä parempi.jyristää vaan enempi.eteen 2kpl ykköspyöräketjuja.yleensä riittää ku laittaa ojanpuoleiseen etupyörään....ja puukengät voi laittaa näin lauantai-illasta saunan uuniin.
eiköhan noilla ala pärjäilee suomen talvessa jo etelänkin mies!!!Ketjuja kyllä löytyy, mutta jos pitää sadan kilometrin pätkäkin ajella ketjuilla, niin kyllä silloin on muualla vika.
- Tc 97
kaksi kertaa olen ollut yhteydessä:
- sähköpostilla kyselin kun poika aloitti alakoulun ja joutui kulkemaan kouluun tienviertä. Kyselin miten väistetään aurausautoa ja mitä ohjeita
aurausauton kuskilla on tälläisessä tilanteessa. Vastausta odottelen nyt neljättä vuotta.
- Puhelimella ilmoitin että tielle, risteykseen on kaatunut puu, joka haittaa liikennettä. Sanoivat linjalla, että asia ei kuulu heille, soittakaa palokunnalle mutta heillä ei ole numeroa joten etsikää se jostain.
Se siitä linjasta. - Auramies
Tc 97 kirjoitti:

Se siitä linjasta." kyselin kun poika aloitti alakoulun ja joutui kulkemaan kouluun tienviertä. Kyselin miten väistetään aurausautoa ja mitä ohjeita
aurausauton kuskilla on tälläisessä tilanteessa."
Olen kymmenen vuotta auraillut Tieliikelaitoksen palveluksessa. Ohjeena sanon että jos havaitsee takaa tulevan aura-auton ajoissa kaukaa eikä liikennettä ole paljon niin siirtyy toiselle puolelle tietä mikäki tien ylitys on turvallista.
Jos taas havaitsee kun aura-auto on jo likellä niin siirtyy ojanluiskaan, auraauto kyllä hiljentää ja tarvittaessa pysähtyy. Lisäksi heijastin on turvallisuutta lisäävä eli heijastin puseroon kiinni. On kelejä jolloin näkyvyys todella huono ja heijastin auttaa havaittavuutta huomattavasti. Teemme kaikkemme ettei ketään jää alle. Itse olen tääläisessä äkkitilanteessa joutunut väistämään väärääle kaistalle onneksi silloin ei tullut ketään vastaan.
- Rattimatti
Lisää vaan kokemuksianne. Talvi tekee kovin tuloaan, joten toivoisin tämän foorumin herättelevän keskustelua, onko tämä palvelu mielestänne toiminut vai ei. Ajatushan on hieno, kun on tällainen tukipalvelu, mutta onko sekin vain henkistä harhakuvaa. Toivoisin sen myös herättelevän tienhoidon puolen osaajia keskusteluun.
- homma ainakin toimii
hyvin. Pari kertaa oon soittanut, kerran pyytänyt karhua tielle. Tuli muistaakseni seuraavana päivänä. Pahinta asiassa on, että mielestäni tienkäyttäjät eivät tiedä linjastaan. Täällä ainakaan. Että syytetään auraajaa/hiekoittajaa joka kyllä lähtee liikenteeseen heti, kun saa luvan. Urakoitsija joutuu joskus jopa soittamaan itse tiemestarille, että voiko mennä, jos jossain kuulee tai näkee tien kaipaavan hiekkaa...ja aina kyllä saa luvan mennä. Tässäkin pätee sitten se luottamus urakoitsijan ja tiemestarin välillä!
Soitelkaa ja valittakaa, mutta aiheesta. Jos tyydytte siihen, mikä on sen hetken kurja tilanne, tienhoito vain huononee. Eikös se ole, että hiljaisuus on myöntymisen (lue tyytyväisyyden) merkki? - palautetta
homma ainakin toimii kirjoitti:
hyvin. Pari kertaa oon soittanut, kerran pyytänyt karhua tielle. Tuli muistaakseni seuraavana päivänä. Pahinta asiassa on, että mielestäni tienkäyttäjät eivät tiedä linjastaan. Täällä ainakaan. Että syytetään auraajaa/hiekoittajaa joka kyllä lähtee liikenteeseen heti, kun saa luvan. Urakoitsija joutuu joskus jopa soittamaan itse tiemestarille, että voiko mennä, jos jossain kuulee tai näkee tien kaipaavan hiekkaa...ja aina kyllä saa luvan mennä. Tässäkin pätee sitten se luottamus urakoitsijan ja tiemestarin välillä!
Soitelkaa ja valittakaa, mutta aiheesta. Jos tyydytte siihen, mikä on sen hetken kurja tilanne, tienhoito vain huononee. Eikös se ole, että hiljaisuus on myöntymisen (lue tyytyväisyyden) merkki?tienkäyttäjän linjalla,
tulkitsee tienpitäjä, että kaikki teillä hyvin!
Asiakaspalaute on nykyään se, joka ohjaa teiden kunnossapitoa.
- archie51
Oon soittanu auraksista muutaman kerran..viimeksi kesti noin tunnin kun tuli aura..aika hyvin,vai mitä
- bussikuski pohjanmaa
omalla kohdallani on kyllä pelannut aika hyvin, ei voi moittia.
- gerh
Kerran soitin, kun oli tiellä 1 unohtunut 100 km/h nopeurajoitus päälle ja pyysin että muuttavat 80 kilometriin. Kyllä se melkein heti sitten vaihtuikin. Toisen kerran soitin, kun tiellä 1 oli lapio kaistojen välissä. En jäänyt seuraamaan miten kauan lapion poisto kesti.
- Tjaa.........
Taitaa nuo tienhoidon määrärahat mennä kreikkalaisiin teihin...... Oliskohan aurakuskeille siellä hommia?
- soratie00
Tienkäyttäjän linja on lähinnä vitsi,ainakin kun asuu täällä soratien varrella.Soitan ehkä kahden viikon ajan ,ennenkuin mitään tapahtuu.Ei ymmärrä miksi puhutaan palvelulinjasta,lähinnä vitsi sekin.Määrärahoista on turha puhua,koska 4 kilometrin jälkeen kunnan raja muuttuu,samoin tien kunto.Mielestäni on lähinnä kysymys tiemestarin välinpitämättömyydestä ja ylimielisyydestä.Olen hänen kanssaan jutellut,mutta tuloksettomasti.Lähinnä tulee mieleen pikku virkamiesnilkki,joka näyttää ja käyttää valtaansa väärin.Toivottavasti joskus voidaan puhua todellisesta tienkäyttäjän linjasta,josta on todellista hyötyä.
- Auramies19
Soitin 3kertaa ja hyvin toimi.
1.kerta muutama kuoppa asfaltissa 4-tiellä jyväskylän kohdalla. Illalla soitin ja aamulla oli kunnossa.
2.kerta auto oli 4-tiellä ilman varoituskolmiota. Illalla soitin ja aamulla oli koko auto hävinny.
3.kerta oli noin 2 km pätkältä katuvalot pimeänä 4-tiellä. Aamulla soitin ja illalla oli kunnossa.
Kyse oli 4-tiestä joka oli tuolla kohtaa moottoritie.
Palvelu 5/5- tienreunat--auki
Kiireesti ainakin valtateiden reunoilta valtavat lumipenkat työnnettävä ojiinpäin,
kun aurinko sulattaa lumet tielle.
Esim. valtatie 18 Seinäjoki---Ähtäri---Jyväskylä odottaa piennaraukaisuja.
Ja valtatie 3 on tukkoinen ja kapea lumivallien takia.
- kotitieva
Ilmoitin että tie ja tien pinta rikki. Ovat lisänneet määrärahoihin ja nyt korjattu otti 2 vuotta. Mutta tehty.
- turvallisuus
olen soittanut muistaakseni 4 kertaa ja aina on auttanut. syynä on ollut maantiesillalle kasaantunut lumi sekä urat ja liukkaus.
- kusetusko
Valtatie 13 oi sitä pintaa, tosin se vain viime syksynä päällystettiin ja pelkkää monttua, eli mites se sanonta hyvä ja halpa? Ja kuulema vähän aikaan sitten oli uutisissa et kun lämpötila vaihtelee miinuksen ja plussan puolella niin se on syy? Tai jospa jos päällystetään jo lähtökohtaisesti karkealla päällysteellä jossa vesi plus suola???
- Rodhoviuss
Yksityisteistä ei taida olla missään otsikkoa. Virheellisesti sitten tähän kirjoitan.
Yksityistielaki muuttuu 2018. Esitykseztä lause: "Valtion tai kunnan avustaessa tietä ei muiden kuin tieosakkaiden liikennettä saa kieltää."
Tieosakkaa sitten huonommassa asemassa? - kilpailutsukos
Kyllä ja viimeisin vastaus nauratti, eli kilpailettu kuka halvimalla jättää tekemättä, ja valitettavasti se on totta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit12701Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1581321Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on491155- 1271018
Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?207990Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä18976Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️223974- 42889
Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk297885- 72875