Kun ihminen uudestisyntyy, niin hän ei enää vaella lihan mukaan; eli hän ei enää tunne ihmistä, lihan mukaan, vaan hengen. Tottakai jokaista sielua, tulee rakastaa, mutta jos kiintyy lihan mukaan, eli niihin, jotka veressä ja lihassa, ovat sukua; niin silloin, ei ole otollinen Herralle, vaan silloin, on vielä kiinni maailmassa.
Ei kukaan voi sanoa, edes niistä, jotka uskovilta vaikuttaa ja sanovat olevansa uskovia, että ovatko he matkalla, taivaiden valtakuntaan, vai tuomiolle; koska, vain Herra näkee ihmisen sydämen, ja sen mukaan jokainen tuomitaan, joko vapauteen tai tuomiolle.
Älä anna tunteillesi valtaa, vaan hylkää ne; koska, jos mieltyy tähän maailmaan, niin silloin vaeltaa maailman mukana, ja maailma on matkalla syvyyteen, eikä korkeuksiin.
Jos ihminen, rakastaa enemmän ihmisiä, kuin Herraa, niin hän ei ole luopunut vielä maailmasta, vaan elää edelleen sen mukaan. Jos ihminen, ei kaikesta sydämestään, usko ja tee parannusta, niin hän ei ole halunnut luopua maailmasta.
Sinä löydät rauhan siellullesi, vasta, kun sinä antaudut kokonaan Herralle kuuliaiseksi, ja luovut maallisista. Jos sinä tunnet niitä, jotka eivät ole uskossa, niin rukoile, että Herra avaisi heidän silmänsä ja korvansa, jotta he näkisivät totuuden ja hylkäisivät valheen.
Mutta, ei ole ihmisen voimissa, kääntää toista valkeuteen, jos toinen on pimeydelle sydämensä antanut. Vaan Herra kääntää ne, joita varten hän on valkeuden valmistanut.
Ihminen, ei pääse pelosta ja ahdistuksista, niin pitkään aikaan, kun hän vielä rakastaa luotua, enemmän, kuin Luojaa; koska, Herrassa on vapaus, rauha, lepo, kärsivällisyys, rakkaus, pitkämielisyys, ilo, onni, autuus, laupeus, armollisuus, sekä kaikki, mikä hyvää ja totista on.
Tämän, sinäkin löydät, kun sinä kaikesta sydämestäsi, teet ratkaisun, etkä epäile ja epäröi. Koska Herra on valmistanut pimeyden ja valkeuden, jotta valkeus erottuisi pimeydestä. Ja hän on valmistanut, pimeyden lapset, sekä valkeuden lapset, jotta erottuisi nisut akanoista, Jumalan lapset kadotuksen lapsista.
Kuka on se, joka sanoo Kaikkivaltiaalle: 'Et sinä, näin voi tehdä?'
Katso, jos me pyrimme tekemään valintoja näkyväisten mukaan, niin näkyväisen perässä me vaellamme; mutta jos me teemme valintamme näkymättömän mukaan, niin näkymättömän mukaan me vaellamme. Eli meidän tulee kiinnittää sydämemme Herraan, eikä ihmisiin.
Vain ne, ovat meidän sisaria ja veljiä ja äitejä, jotka tekevät Isän Jumalan tahdon; ja Isän tahto on, että me uskomme hänen ainokaiseen Poikaansa, ja teemme parannuksen, hylkäämällä luodun ja valitsemalla Luojan. Mutta ei niin, että pyrkisimme karttamaan luotua, vaan niin, että me emme siihen mielistyisi ja sille rakkauttamme antaisi; koska, katso mitä kävi Adamille, kun hän rakasti Evaa, niin paljon, että söi hedelmästä, koska Evakin söi, käärmeen, eli saatanan pettämänä.
Jos me pyrimme täällä, löytämään elämän, niin me kadotamme sen; mutta jos me pyrimme löytämään taivasten valtakunnan, niin me säilytämme sen; koska Herran luona on elämä, mutta maailmassa on kuolema.
Siunausta ja rauhaa

Vastaukset 11
Vanhimmat
Paljon kiitoksia kauniista kirjoituksestasi, vaikka ehdin sen vain pikalukea.
Jumalan siunausta
jari laurila
Hyvä Tero! Sinussa on Jumalan pyhähenki:) Tekstisi perusteella tiesi tulee olemaan herätys-saarnaajan kutsumus.
Sitä minä olenkin rukoillut, että Herra lähettäisi minut, niiden luo, jotka horjuvat murhapaikoille, sokeina ja tietämättöminä. Paljon on eloa, mutta vähän työmiehiä; ja minäkin olen, kuin Mooses alkuaikoinaan, kun Aaronin piti puhua hänen puolestaan seurakunnalle; joten, olen suustani kankea, vaikka sydän on täynnä Herran viisautta ja taidollisuutta.
Rukoilkaamme, että Herra antaisi meille, taidolliset huulet ja armahtavaisen sydämen, jotta me rohkeasti vaeltaisimme ja julistaisimme ilosanomaa, sekä opettaisimme, aina kun siihen tilaisuus tulee.
Saarnasi ovat tosi hyviä ja lähes ennen kuulemattomia yhdestä syystä: Kaikki muut saarnaavat vain tiettyjä syntejä vastaan. Mutta sinun saarnasi antaa kullekin synnintunnon hänen omista synneistään. Kun luen ja kuuntelen esim amerikkalaisia he puhuvat aina pornosta,viinasta,baareista,rokista,tupakasta,huumeista. Mutta eivät koskaan mainitse asioita joita sinä mainitset. Tekstisi on monesti saanut aikaan sen että mínustakin on löytynyt salaista joka on sitten tulotu vietäväksi puhdistukseen Herran eteen. Liian monet saarnat jättävät "ulkokullatut" huutamaan "aamenta" mutta todellinen saarna palastaa myös sen mikä on salassa, sen mitä ei kukaan huomaa. Mutta Herran Henki tutkii kaiken. Katsoo totuutta salatuimaan saakka. Henki tutkii sydämen syvimmät ja salaiset sopukat saattaen valoon pimeyden salatut kätköt. Liian moni ei anna Herran tutkia itseään muuten kuin esittäen Hänelle oman kaunistetun hautansa. Mutta Herra athtoo kaivaa kaiken auki ja puhdistaa myös sen kuopan.. Ilman sisäistä puhdistusta ei voi olla ulkoakaan puhdas.
Myös, kun olen itse lukenut, julki tuomiani kirjoituksia, niin ne ovat avanneet silmäni ja korvani, koska, kaikki totinen viisaus ja ymmärrys, se, ei ole minusta, vaan se on Herrasta, hänen Henkensä toimii niissä, jotka häntä kuulevat.
Se, on myös syy, minkä takia minä olen keräillyt, joitakin kirjoituksiani; koska olen itse ne koetellut, ja nähnyt, että ne eivät minun omiani ole. Tottakai, harvasen kerta, pääsee lihallisen mielenkin ajatuksia mukaan, mutta olen, ne, pyrkinyt karsimaan pois, jotta ihmiset saisivat puhtaampaa ruokaa, ja virkistystä Hengessä.
Kaikkein tärkeintä on, että koettelee kaiken, ennen kuin alkaa sen puolesta kiivailemaan; koska minäkin, kiivailin juuri uudestisynnyttyäni, aivan väärin ja väärällä tavalla, koska annoin liikaa valtaa, sille, mitä itse tunsin, mutta en nähnyt asioita Jumalan silmien kautta; jonka takia, kun olen lueskellut, niitä asioita jälkeenpäin, niin, ne ovat olleet, kuin jonkun toisen ihmisen kirjoituksia, joka ei edes tunne Jumalaa.
Onneksi, Isä, Jumala kasvattaa ja opettaa itse, kaikkia niitä, jotka kaikesta sydämestään etsivät; koska ilman Herran ohjausta, minä kiivailisin edelleen, kuin fariseukset ja ulkokullatut, ja näkisin kaiken, ikäänkuin vääristyneen peilin kautta; että itse, olisin täydellinen, mutta muut väärässä. Vaikka tosiasiassa, ei ole kuin yksi, joka on totinen ja jossa totuus täydellistynyt on.
Herran Henki, ohjaa omiaan katsomaan ja pitämään vaarin, omista teistään, koska niiden kautta oppii ja kasvaa, vahvan perustuksen varaan, joka Kristus on. Monet, lankeavat paulaan, koska eivät katso ja tutki omia teitään, vaan pitävät niitä järkkymättömänä totuutena, kun kerran ovat uskoon tulleet. Ja nämä, vaipuvat uneen, koska eivät valvo, sillä tavalla, kuin tulisi valvoa.
Koska ei ulkoa tuleva vääryys ja pahuus, ole meille paulaksi, vaan se, mikä meidän omasta sydämestämme lähtee; ja sen takia, suosittelen ja toivon, että jokainen uudestisyntynyt Jumalan lapsi, ottaisi vaarin ja tutkisi oman sydämen teitä tarkemmin, koska se on juuri valvomista hengellisissä, eikä se, että me vain tarkkailemme, ulkopuolisen maailman tapahtumia, ja sen pahuutta, kuitenkaan huomaamatta sitä hapatusta, joka voi pikkuhiljaa, alkaa meidän sydämestämme versomaan.
Siunausta ja rauhaa veljeni ja sisareni Kristuksen Jeesuksen nimessä
sillä, et voi tietää mitä niistä seuraa.
Olet ilmeisesti vasta uskoon tullut? Ja varmuudella olet jakamassa Jumalan sanaa. Jos olet Herralta tehtävän saanut, niin hyvä niin. Haluaisin kuitenkin muistuttaa sinua, ettei asia aina ole niin.
Olen ollut 20 v. uskossa. Sain aikoinani useita profetioita eri ihmisiltä samasta asiasta, joitten varaan laskin hyvin tärkeän ajankohdan elämässäni. Tein elämässäni merkittävän suunnan muutoksen, joka osoittautui vuosien mittaan vääräksi.
Haluan vaan sanoa sinulle, että ole erittäin varovainen, kun otat itsellesi jonkinlaisen Jumalan profeetan viitan. Ei se tee ihmisestä profeettaa, että osaa asetella sanojaan raamatun jakeiden mukaan.
Uskon edelleen Kristuksen sovitustyöhön, mutta en läheskään kaikkiin ihmisiin, jotka hänen nimissään profetoivat.
>>kun otat itsellesi jonkinlaisen Jumalan profeetan viitan.>Ei se tee ihmisestä profeettaa, että osaa asetella sanojaan raamatun jakeiden mukaan.
En tarkoittanut loukata enkä missään nimessä vähätellä kutsumustasi. Hyvä vaan, että olet mukana elonkorjuussa.
Muistutat minua uskontaipaleeni alussa. Usein vaan käy niin, että vuosien mittaan itse kompuroi uskossaan ja sanoissaan. Se on kova paikka, kun joutuu kokemaan todellisuuden ja uskon ristiriidan. Enää ei kaikki olekaan niin mustavalkoista ja selvää kuin uskoontultua. Kun on monissa profetioissa pettynyt, tulee ankara itsetutkistelun paikka, häpeä ja nöyrtyminen. Silloin ei enää julista sanaa samalla lailla kuin nuorena. Mutta hyvä, että sinun kaltaisia nuoria "pietareita" löytyy.
Siunausta sinulle.
En ole loukkaantunut, vaan ihmettelin pelkästään, koska en ole tuonut julki, että olisinkaan profeetta. Vaikka on kirjoitettu: Kristuksen todistus, on profetian henki.
"olen tuonut julki sen, minkä olen hyväksi nähnyt"
Siis kumpaa se sinun julkituomisesi on ollut?
1) Sitä minkä SINÄ olet hyväksi nähnyt
2) Sitä mitä Henki on sinulle kehottanut julki tuoda. Sanot joskus - ellen ihan väärin muista - että kirjoitat hengen johdatuksessa.
Omalta osaltani voin sanoa että kun kirjoittelen niin en kirjoittele mitenkään "suoraan" Hengen johdatuksessa vaan siis ihan kuten kuka tahansa ihminen.
>>Siis kumpaa se sinun julkituomisesi on ollut?
1) Sitä minkä SINÄ olet hyväksi nähnyt
2) Sitä mitä Henki on sinulle kehottanut julki tuoda. Sanot joskus - ellen ihan väärin muista - että kirjoitat hengen johdatuksessa.