Mannertenvälinen nahjus Matti Vanhanen juhlii tänään kurjan elämänsä viittäkymmentä vuotta.
Vanhanen on vätystellyt katastrofista toiseen.
Ensin Kepun ajatusten tonava vietti lukiossa kaksi vuotta per luokka. Sen jälkeen vierähtikin 15 vuotta yliopistossa ilman mitään tulosta. Tutkintoa Matti ei olisi koskaan suorittanut, jos professori-isä Tatu "rotuoppi" Vanhanen olisi auttanut.
Nuorena poikana Matti Vanhanen vaati jopa Suomen puolustusvoimien lopettamista. Sitten herra vastusti ydinvoimaa ja EU:ta, kunnes takki kääntyi vauhdilla kummassakin asiassa.
"Kepun rehellisimmällä miehelle" ei ollut temppu eikä mikään valehdella Anneli Jäätteenmäki tutkinnan aikana.
Niin, että onnee vaan vihreä tuhnu Matti Vanhaselle. Kohtahan tuo piinasi merkittävissä valtakunnallisissa tehtävissä on lopullisesti ohi!
Vanhasella 50-vuotta vihreää tuhnua
2
264
Vastaukset 2
- Maailma muuttuu
Matti Vanhanen on toden totta pyörtänyt kaikki mielipiteensä. Tosin hän voi monessa asiassa pian olla samaa mieltä, mitä oli alunperinkin. Vanhanen on samaa kepulaista juurta, mitä "ydinvoima-kääriäinen" ja "eläke-hyssäläkin" edustavat. Eli kanta ei muutu kypsymisen ja kasvamisen kautta, vaan yön yli nukuttua.
- politiikan tarkkailija
Matti Vanhanen ei ole pääministerinä osoittanut lainkaan johtajuutta. Hän on pyrkinyt välttämään päätöksien tekoa. Kaikki vaikeat asiat Vanhanen on haudannut komiteoihin ja työryhmiin, joiden työn ei ole edes tarkoitus valmistua tällä vaalikaudella.
Ulosanti Matti Vanhasella on surkeaa sekä suomeksi, että varsinkin vierailla kielillä. Hyvin helposti Vanhanen alkaa änkyttää änkyttää ja englanti on tuttua kepulaista tankerotasoa.
Suuret onnittelut siis!
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1092250- 103896
- 67861
- 48835
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???22832Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha538761- 80687
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76650Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23600- 57561