Todisteet

Aina vouhotetaan kaikesta yliluonnollisesta vaikka "yliluonnollinen" on nähtävissä ja tunnettavissa kaikkialla, juuri nyt. Koko maailman perimmäinen rakenne ja olemassaolo on "yliluonnollinen"! Eihän kukaan edes lopulta tiedä, mikä itse pohjimmiltaan on.

Joten kaikki spekuloinnit pois ja nauttikaa kyydistä elokuvassa jossa meille on puettu typerät ihmisen puvut ja heitetty paikkaan jota kutsumme maailmaksi!

Joy the ride and die laughing!

Kuoleminen on ihmismielen keksimä typeryys joka ei kuulu maailman menoon. Kuolema kuulostaa lopulliselta. Oikeasti kysymys on muutoksesta ja siitä, miten ihmisruumiin maailmassa vaikuttavan aineen energia jakautuu uudelleen:
matojen ruuaksi->lintujen ruuaksi->ehkä ihmiselle energiaksi ruuan kautta...yms.tajutatte varmaan kaavan?

Ei loppua näy! :)

Vääryyksistä on myös turha murehtia ja jos niistä on jotain syytettävä, syyttäkää sitten vaikka olemassaoloa. Vastuu ei ole meidän, kenenkään. Se on paljon korkeammalla tai maailman muuten vaan vittumaisessa perusluonteessa! Ei siis mitään henkilökohtaista ;)

ympäröivässä maailmassa, itse asiassa Olemassaolon huomaamisessa, on teille Jumalanne! Oli mikä oli, niin sekin on osa olemassaoloa, kuten muuten kaikki muutkin.

Siinä sopassa ihmisen halut ja kärsimykset eivät paljoa paina. Aivan kaikki on yhtä turhuutta olemassaoloon ja elämän kiertoon nähden joten:
NAUTTIKAA.
2242
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Minä kieltäydyn kuolemasta...ennen kuolemaa :) Elämä jatkuu kuitenkin, vaikka yksilö sammuu. Jos yksilö ei elä kunnolla vaan haittaa muuta elämää, ympäristö kärsii. Olemme kaikki soluja elämän ihmeellisessä kudoksessa.

Siis onko ihminen 'vain' pieni hippunen? Kyllä, mutta juuri siksi oma pieni elämä on yksilölle äärimmäisen tärkeä. Niin tärkeä, että monet kehittelevät harhoja siitä miten yksilöllisyys vaeltaa toiseen ulottuvuuteen kuoleman jälkeen.

Ei ulkopuolista tuomiota. Vastuu on meillä elävillä. Jotta tulevat pahikset saisivat oikeat tuomiot 'saapuessaan' tämänpuoliseen elämään.

Välillä tajuaa miten hienoa on olla uskossa. Uskossa elämään, nimittäin. Se ei ole niin helppoa kuin luulisi. Usein hukkuu jonnekin unelmiin, kaipaukseen, ideologiaan, uskontoon, ja unohtaa tämän katkeransuloisena kuplivan raa'an todellisuuden. Se on tuplaviski eikä mikään valmiiksi sekoitettu ja makeutettu, julistuksen sivuille kirjailtu nössödrinkki. (heh)

Äänestä

Onnellisuuspyrkimys on oikeastaan se ihmisyyden ydin. "Siihen pyritään kemian keinoin,ja talouden keinoin ja musiikin ja laulun."
Ehkä myös uskonnon.

Metafysiikka on metafysiikkaa,"fysiikan jälkeen". Siis asia,josta emme voi saada tietoa,ainakaan tällä hetkellä. Kannanotto metafysiikkaan on siis aina mielipide/arvaus. Kukaisenkin yksilön henkilökohtainen mielipide/arvaus on loppupelissä merkityksetön. Miksi edes pitäisi,kun jokainen kuitenkin on onnellinen juuri siinä mielipiteessä,joka hänellä on-ja toisenlaisen mielipiteen änkeminen ei aiheuta kuin paskaa mieltä. Meille Korsolaisillekkin...

Kuinka suuri merkitys meille on -oletetaan metafysiikasta sitten mitä tahansa- on se,että tuotamme erimielisyyttä ja kasvatamme näkemyserojamme?
Onko onnellisuutemme,tai edes hyödyn, näkäkannasta merkityksellistä tapella siitä,"loiko Jumala ihmisen vai ihminen Jumalan"?

Uskovaisen on turha luulla,että saarnaaminen tai muu pelastaisi ateistin. Ateistin on turha luulla,että logiikka kumoaisi Jumalan uskovaisen mielestä. Moni taatusti ymmärtääkin tämän-ja juuri siksi täällä provoillaan ja kettuillaan. Provoilu ja kettuilu tekee monen onnelliseksi,ainakin välillisesti. Se on ainut näkökanta,jonka pohjalla täällä kannattaa oikeastaan olla.

Opetelkaamme nauramaan,se on helpoin aloittaa muista ihmisistä,niistä jotka ovat erimielisiä jostain metafyysisestä asiasta. Komediakin on hauska vain niin kauan,kuin tunnistamme hahmosta naapurimme,emmekä itseämme!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


yliluonnollisesta kirjoitti:

Aina vouhotetaan kaikesta yliluonnollisesta vaikka "yliluonnollinen" on nähtävissä ja tunnettavissa kaikkialla, juuri nyt. Koko maailman perimmäinen rakenne ja olemassaolo on "yliluonnollinen"! Eihän kukaan edes lopulta tiedä, mikä itse pohjimmiltaan on.

Joten kaikki spekuloinnit pois ja nauttikaa kyydistä elokuvassa jossa meille on puettu typerät ihmisen puvut ja heitetty paikkaan jota kutsumme maailmaksi!

Joy the ride and die laughing!

Kuoleminen on ihmismielen keksimä typeryys joka ei kuulu maailman menoon. Kuolema kuulostaa lopulliselta. Oikeasti kysymys on muutoksesta ja siitä, miten ihmisruumiin maailmassa vaikuttavan aineen energia jakautuu uudelleen:
matojen ruuaksi->lintujen ruuaksi->ehkä ihmiselle energiaksi ruuan kautta...yms.tajutatte varmaan kaavan?

Ei loppua näy! :)

Vääryyksistä on myös turha murehtia ja jos niistä on jotain syytettävä, syyttäkää sitten vaikka olemassaoloa. Vastuu ei ole meidän, kenenkään. Se on paljon korkeammalla tai maailman muuten vaan vittumaisessa perusluonteessa! Ei siis mitään henkilökohtaista ;)

ympäröivässä maailmassa, itse asiassa Olemassaolon huomaamisessa, on teille Jumalanne! Oli mikä oli, niin sekin on osa olemassaoloa, kuten muuten kaikki muutkin.

Siinä sopassa ihmisen halut ja kärsimykset eivät paljoa paina. Aivan kaikki on yhtä turhuutta olemassaoloon ja elämän kiertoon nähden joten:
NAUTTIKAA.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu